Kemijoki opettaa: Lohi ei osaa nousta portaita

SK:n arkistoista: Useiden miljoonien eurojen hankkeet eivät auta, jollei lohta saada leimatuksi jokeen.
Kotimaa 28.9.2014 08:30
Mikko Niemelä

Kalastaja ja kalastusvene Kemijoen suussa syyskuussa 2011. © Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Miten kalakantoja voisi elvyttää? Muun muassa kalateiden rakentamista pohdittiin eduskunnassa keskiviikkona 24. syyskuuta. Seminaarin olivat kutsuneet koolle entinen ympäristöministeri Pekka Haavisto (vihr) ja kala-aktiivi Jasper Pääkkönen. Suomen Kuvalehti kävi Kemijoella kesällä 2010 katsomassa, miten lohta on yritetty auttaa nousemaan valjastettuun jokeen.

 

”Minä olen kauhea kalamies”, sanoo 82-vuotias Eeva Piirainen kotipirttinsä keinutuolissa, Auttin kylässä.

Kylä sijaitsee Kemijoen varrella, Rovaniemeltä hiukan pohjoiseen. Eeva Piirainen asustelee pirtissä miehensä Ilmari Piiraisen kanssa. He ovat aitoja jokivarren ihmisiä.

Eeva Piirainen on yksi harvoista elossa olevista ihmisistä, jotka muistavat vuoden 1948 tapahtumat Kemijokisuulla. Tuolloin Isohaaran voimalaitos valmistui ja lohi iski päänsä patomuuriin.

Kemijoen lohikanta kuoli vieden mukanaan osan lappilaista jokivarren talonpoikaiskulttuuria ja kalastusperinnettä. Kemijoki oli Euroopan suurin lohijoki ennen sotia. Moni ihminen sai elantonsa lohesta.

Piirainen on edelleen hyvin allapäin, kun hän muistelee reilun 60 vuoden takaisia tapahtumia. Hän oli tuolloin omien sanojensa mukaan ”neitoihminen” ja töissä uiton sortteerina Kemijokisuulla. Sortteeri erotteli puut oikeille omistajilleen uiton aikana.

”Isohaara laitettiin kiinni. Näin kuinka lohet hyppivät patomuuria vasten ja tulivat murskaantuneina tukkisumien mukana. Se oli niin surkea näky, etten haluaisi edes muistella sitä”, Piirainen tuumaa ja keinutta hiljakseen tuoliaan.

Hän ei kuitenkaan ole katkera, vaikka joen valjastaminen sähköntuotantoon hävityn sodan jälkeen muutti hänen ja koko jokivarren ihmisten elämää.

”Saimmehan sähköt kyliin ja voimalaitos toi työtä, mutta oli se silti hirveää. Monet itkut olen lohien vuoksi itkenyt”, Eeva Piirainen kertoo. Hän ei usko, että luonnonlohi polskisi jälleen Kemijoessa hänen elinaikanaan.

Piiraisen epäilyissä on perää.

Kemijoen ensimmäisen voimalaitoksen valmistumisen jälkeen lohi on ollut poliitikkojen, virkamiesten, tutkijoiden ja paikallisten ihmisten kiivas keskustelun aihe – kahvipöydissä ja paperilla.

Klikkaa kuvaa, näet sen suurempana. Grafiikka Hannu Kyyriäinen

Klikkaa kuvaa, näet sen suurempana. Grafiikka Hannu Kyyriäinen

 

Lohta on joen valjastamisen jälkeen nähty ainoastaan byrokratian portaissa – ei kalaportaissa.

Lapin ELY-keskuksen (elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus) ylitarkasta Jarmo Huhtala on henkilö, joka tietää tämän. Hän toimii asiantuntijana hankkeessa, jossa pyritään saamaan lohi Ounasjokeen saakka.

Kemijoen ensimmäinen kalaporras valmistui Kemin Isohaaraan vuonna 1993. Keminmaan kunta, paikalliset ihmiset ja silloinen maa- ja metsätalousministeri Martti Pura (kesk) olivat hankkeen aktiivisia edistäjiä.

Isohaaran ensimmäinen kalaporras ei kuitenkaan toiminut toivotulla tavalla. Lohi ei ole oppinut nousemaan porrasta pitkin.

Epäiltiin, että portaat oli rakennettu väärin. Myös lohen luonnollinen vaisto nousta ylös Kemijokea oli kadonnut, sillä alkuperäinen lohikanta oli kuollut patomuurin myötä.

Nyt suunnitteilla on toinen kalaporras Isohaaraan.

Ylitarkastaja Huhtala uskoo, että ”kalaporrashanke kaksi” onnistuu.

Suurin haaste on saada luonnonlohen vaisto herätettyä, jotta se ylipäätään lähtisi nousemaan portaita pitkin kutemaan Kemijoelle ja saataisiin siten osaksi Ounasjoen kalakantoja.

Keino siihen on ylisiirrot. Siinä kutukypsiä lohia siirrettäisiin kutemaan Kemijoen koskipaikkoihin, jonka jälkeen ne siirrettäisiin takaisin mereen. Huhtalan mukaan tämä on ainoa tapa saada ”leimattua” luonnonlohi takaisin Kemijokeen.

”Kovaa työtähän se vaatii. Kannan elvyttäminen voi kestää noin 7–10 vuotta”, Huhtala arvioi varovasti.

Yhden kalaportaan rakentaminen maksaa noin 1,7 miljoonaa euroa. Rahoitusta sille haetaan tutun kaavan mukaan: EU:lta suurin siivu, hiukan valtiolta ja loput jokivarren kuntien kassoista.

Huhtalan mukaan rahoituksen ”pitäisi” olla käytännössä selvä.

Summasta noin 250 000 euroa menee kalojen ylisiirtoihin. Loput rahat menevät kalaportaan rakennustöihin.

Lohen leimaaminen takaisin Kemijokeen ja rahoitusasiat eivät kuitenkaan ole hankkeen ainoat ongelmat. On myös iso haaste saada kaikki osapuolet vakuutettua siitä, että luonnonlohen saaminen takaisin on kaikkien etu.

Kemijoen vesialueet jakaantuvat nimittäin kalastusalueiden ja eri osuuskuntien mukaan.

”Kukaan ei oikein haluaisi luopua omastaan ”, Huhtala sanoo. Tällä hän viittaa kalastuskuntien oikeuksiin pyytää vesialueillaan istutettua kalaa, jota Kemijoki Oy on velvoitettu istuttamaan joka vuosi kahdella miljoonalla eurolla.

”Pitäisi ymmärtää, että pitkällä aikavälillä lohen palaaminen hyödyttää kaikkia. Myös merikalastajia ja jokisuun kalastajia.”

Kalastuskunnat pelkäävät, että lohiportaat ja niiden mukana nouseva luonnonlohi eivät riitä kaikille, ja pahimmassa tapauksessa istutusvelvoitteita kevennettäisiin, jolloin kalaa ei olisi senkään vertaa, mitä sitä nyt on.

Myös Keminmaan kunnan ja Isohaaran voimalaitoksen omistavan Pohjolan Voima Oy:n välillä on kitkaa. Ne eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen kalaportaiden käyttöasioista.

Pohjolan Voiman Isohaaran voimalaitos. Kuva Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Pohjolan Voiman Isohaaran voimalaitos. Kuva Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Vaikka Pohjolan Voima Oy omistaakin Isohaaran voimalaitoksen, on Kemijoki Oy joen suurin vesivoiman tuottaja. Se omistaa 16 vesivoimalaa Kemijoessa.

Kemijoki Oy:n toimitusjohtaja Aimo Takala vakuuttaa, että lohi on voimayhtiölle tärkeä asia. Hän itse kertoo olevansa ”sunnuntaikalastaja”, joka silloin tällöin saattaa onkia: lohta hän ei ole koskaan itse saanut.

Takala istuu suuressa työhuoneessaan Rovaniemen keskustassa, Valtakadulla. Ei turhaan sanota, että jokiyhtiö on valtio valtion sisällä.

Takala suhtautuu kalaporrashankkeisiin yllättävän myönteisesti, vaikka portaista on haittaa voimalaitokselle. Portaat vievät nimittäin hiukan voimalaitoksen tehoja.

Takala kertoo, että yhtiössä halutaan kuunnella tarkasti, mitä mieltä paikalliset ihmiset ovat joen kehittämisestä, lohesta ja vesirakentamisesta.

Tämä onkin tarpeen, jos yhtiö haluaa eroon huonosta maineestaan. Sen se sai jo joen valjastamisen aikoihin. Eikä Vuotos-keskustelu tai pikemminkin Vuotos-jankkaaminen ole mainetta parantanut.

Toimitusjohtaja Takala myöntää, että yhtiö olisi kiinnostunut rahoittamaan porrashankkeita, jos niiden toimivuudesta saadaan vedenpitävä varmuus.

Jos luonnonlohi alkaisi nousta portaita pitkin jokeen, voitaisiin yhtiön istutusvelvoitetta ehkä keventää. Nyt Kemijoki Oy istuttaa parilla miljoonalla eurolla kalaa joka vuosi. Yksi porras maksaisi suunnilleen saman verran.

Myös lohen imago olisi hieno asia yhtiölle. ”Ehkä sillä voisi markkinoida vihreää energiaa ulkomaille tulevaisuudessa”, toimitusjohtaja Takala visioi.

Avoin keskustelu ja kaikkien osapuolten – niin jokivarren kuntien kuin jokiyhtiön ja koko Lapin – äänen kuuleminen ovat kalaporrashankkeen elinehto.

Lappi on kiistojen maakunta, jossa saamelaisten oikeudet, porot, marjat, maaperän rikkaudet ja luonnonsuojelu ovat herättäneet voimakkaita tunteita iät ajat.

Kemijoen luonnonlohikannan elvyttämisestä on tullut vuosien varrella poliittinen kiista. Lohi on poliittinen eläin Lapissa, aivan kuten porokin.

Lapista on hävinnyt suhteessa muuhun maahan paljon teollisuutta ja alkutuotannollista työtä kustannussyistä. Esimerkiksi Stora Enso, Salcomp Oy ja Hartwall ovat lopettaneet tuotantoaan Lapissa jättäen useita satoja ihmisiä työttömiksi.

Rakenteelliset muutokset ovat herättäneet vilkasta keskustelua lappilaisten keskuudessa. Mitä työtä Lapissa voi tehdä? Kaikki eivät voi olla poromiehiä tai valtion hallinnossa töissä. Hiihtokeskustyökin on sesonkiluonteista.

Katse onkin kääntynyt takaisin ympäristöön.

Joet, niiden kalat, tunturit ja Lapin luonto ovat asioita, joita ei voida viedä markkinoiden paineen alla Kiinaan tai Brasiliaan. Tämän vuoksi Lappia kannattaa kehittää luontomatkailun saralla, kuuluu monen lappilaisen suusta.

Kemijoen lohi olisi yksi tekijä lisää voimistamaan Lapin kalastus- ja luontomatkailua.

Grafiikka Hannu Kyyriäinen.

Grafiikka Hannu Kyyriäinen.

 

Lohi on jalokala, joka on kaikkien kalamiesten ja -naisten saalishaave.

Lapissa on kaksi suurta lohijokea: Tornionjoki ja Teno. Lohi on myös Lapin maakuntakala ja paikallisille erittäin tärkeä asia, jopa myyttinen.

Tornionjoki on mielletty tavallisesti paikallisten ihmisten lohijoeksi ja Teno kansalliseksi lohijoeksi, joka houkuttelee kalaturisteja ympäri Suomea ja ulkomaita.

Mihin Kemijoki sijoittuisi lohijokien joukossa? Olisiko sille tilaa? Väitöskirjatutkija Jussi Soppelan mukaan tilaa on.

Soppela on tutkinut lohikalastuksen vetovoimatekijöitä. Kalastuksessa tärkeintä on mielikuva siitä, että saalista voi saada, ei itse saalis.

”Lohenkalastuksessa tärkeimmät tekijät ovat haasteellisuus, jännitys ja virtaava vesi. Lisäksi ympäristöä ja maisemia arvostetaan, mutta ne eivät ole tärkeimpiä vetovoimatekijöitä”, Soppela kertoo.

Jos Kemijoki kehittyisi jälleen vetovoimaiseksi lohijoeksi, muuttuisivat myös sen kalastajatyypit. Soppela selittää, että joen vetovoiman lisääntyessä kehittyneempien kalastajien määrä joella kasvaa.

Nämä kehittyneemmät kalastajat ovat sitoutuneita kalastusharrastukseen. He ottavat myös ympäristön ja vesistön paremmin huomioon kuin satunnaiset kalastajat.

Kemijoen lohikannan palauttaminen on kuitenkin vasta joen alalatvoilla, jos sielläkään: 62 vuoden aikana on saatu aikaan vain yksi lohiporras, joka sekään ei toimi kunnolla. Toinen on suunnitteilla.

Lohen matka Rovaniemen korkeudelle ja Ounasjoen virtoihin pysähtyy kalaporras ”kakkosen” jälkeen kuitenkin vielä neljän eri voimalaitoksen patomuuriin.

Kalaportaat ja useiden miljoonien eurojen hankkeet eivät auta, jollei lohta saada leimatuksi Kemijokeen.

Eeva ja Ilmari Piirainen, eivät oikein usko lohen paluuseen Auttin korkeuksille, vaikka heistäkin olisi hienoa nähdä luonnonlohi vielä Auttin kylässä. Kylässä, jossa lohenkalastus oli reilu 60 vuotta sitten arkipäivää.

Iäkäs pariskunta suhtautuu hankkeeseen terveen kriittisesti.

”Portaita ei pidä rakentaa, jos ei olla varmoja, että lohi myös nousee.”

 

Juttu on ensi kerran julkaistu Suomen Kuvalehden numerossa 22/2010.

 

Lapin ELY-keskus teki vuonna 2013 selvityksen kalateistä. Sen mukaan ongelmia ja puutteita on edelleen. Selvitys on luettavissa täältä (pdf).