Kalevalan jäljillä

Kotimaa 14.11.2012 13:45

Valtaosa Suomen kansalliseepoksen Kalevalan runoista on kerätty Vienan Karjalasta. Elias Lönnrot loi Kalevalan 1830-1840-luvuilla, mutta kalevalaisia runoja oli vielä keräämättä runsaasti kun Neuvostoliiton ja Suomen raja 1920-luvun alussa sulkeutui.

Suomesta käsin tehtävä kansanrunouden keruu Vienasta keskeytyi käytännössä 70 vuodeksi. Runokylät elivät eristyneinä suljetulla rajavyöhykkeellä. Vasta Neuvostoliiton sorruttua uudet runonkerääjät pääsivät jatkamaan keskeytynyttä työtä.

Heitä odotti yllätys. Runot olivat siirtyneet vanhoissa laulajasuvuissa sukupolvelta toiselle. Moni laulaja edusti muinaisaikaisinta kerrontaa – ja lauloi uusille kerääjille samoja runoja, jotka heidän esi-isänsä ja -äitinsä olivat esittäneet jo Lönnrotille.

Uuttakin aineistoa löytyy. Samoin esiin ponnahtaa lauluja, joiden esittäjien on luultu jo hävinneen.

SK oli mukana lokakuisella keruumatkalla, jolla uuden ajan runonkeruun veteraanit Markku Nieminen ja Pekka Laaksonen kiersivät Vienan Karjalan laulumaita kylästä kylään.

Nieminen johtaa kuhmolaista Juminkeko-säätiötä. Juminkeko ja sen yhteydessä toimiva Runolaulu-Akatemia on kerännyt ja elvyttänyt kalevalaista runonlaulu- ja kulttuuriperinnettä 1980-luvulta lähtien. Pekka Laaksonen johti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoa ennen kuin jäi eläkkeelle. Hän on kirjoittanut ja toimittanut useita Kalevalaa ja Lönnrotia käsitteleviä teoksia.

Miehet ovat tehneet kymmeniä runonkeruumatkoja Vienaan, yhdessä ja erikseen. Nyt he laulattivat runonlaulajia ja taltioivat heidän esityksensä 700 kilometrin Vienan-kierroksella.

Runopitäjät sijaitsevat vajaan sadan kilometrin säteellä Kostamuksesta, kaivoskaupungista, jonka suomalaiset rakensivat Neuvostoliittoon 1980-luvulla. Parinkymmenen runokylän alue alkaa heti itärajalla Suomussalmen korkeudella. Runonkerääjien reitti kulki Vuokkiniemen, Vuonnisen ja Uhtuan (eli Kalevalan) kautta Haikolaan, Paanajärvelle ja Jyskyjärvelle. Paluumatkalla Kuhmoon poikkesimme vielä Suomen ainoissa vienalaiskylissä Hietajärvellä ja Kuivajärvellä.

Matka todisti, ettei Kalevala ole museoesine.

Se on maailman ainoa kirjoitettu kansalliseepos, jota lauletaan yhä aidolla ja alkuperäisellä tavalla. Laulun ja kansanperinteen yhteys on jatkunut tuhansia vuosia.

On uskomaton tunne istua vienalaispirtin lämpöä huokuvan uunin ääressä ja kuunnella, miten Lönnrotin tärkeimmän lähteen Arhippa Perttusen suora jälkeläinen laulaa meille samalla tavalla samaa runoa, jonka hänen esi-isänsä esitti Kalevalan luojalle.

Mutta runojenkeruu ei ole pelkkää elämysten keruuta. Se tarkoittaa pitkiä istuntoja, kursailevien tai epäluuloisten vanhusten kärsivällistä suostuttelua. Se on täynnä pitkiä, väsyttäviä ajomatkoja kehnoilla teillä. Ja katkeria pettymyksiä, kun loistavaksi runonlaulajaksi juuri kehuttu vanhus onkin ehtinyt kuolla ennen kuin häntä on ehditty tavata.

Kärsivällisyys ja pitkäjänteinen keruu tuottavat silti tuloksia. Tälläkin matkalla löytyi taas uusia laulunpätkiä ja perinnetarina eli starina.

Matkoja on tehtävä uudelleen ja uudelleen, toiston uhallakin. Runojen taltioinnilla on nimittäin kiire.

Runonlaulajasuvut ovat vaarassa sammua, koska runolaulun varsinainen tarkoitus on viime vuosikymmeninä kadonnut lopullisesti. Aikanaan sen avulla siirrettiin ja säilytettiin arvokasta perinnetietoa. Alkusointu, toistuva runomitta ja kerronnan nuotti tukivat kertojan muistia ja helpottivat runojen vastaanottoa. Sitten tulivat sanomalehdet, radio, televisio ja internet.

Nyt runojen ja tarinoiden aarrearkkuja vahtivat vanhat naiset. Vienalaisnuoret puhuvat jo enemmän venäjää kuin karjalaa.

”Miehet kuolevat nyky-Venäjällä paljon nuorempina kuin naiset. Jotkut nuoret voivat osata paljonkin, mutteivät kehtaa esittää taitojaan ennen kuin vanhempi runonlaulaja on ’mennyt tuonilmaiseen”, Markku Nieminen sanoo. ”Kun he pääsevät lopulta ääneen, esiin voi nousta hienoja yllätyksiä”.

”Uusia runoja ja starinoita löytyy vielä varmasti. Jo nyt niissä on aineksia ainakin yhteen uuteen kalevalaiseen sankarirunoelmaan.”

Teksti Hannu Pesonen, Viena.
Kuvat Ari Heinonen.
Kuvakertomus Netta Vuorinen.

Lue myös Väinämö venehtä veisti -reportaasi Suomen Kuvalehden numerosta 45/2012.