”Ehkä hän nyt vastaisi, päissään ja kuolleena” – seitsemän ihmistä valitsi, kenet haluaisi tavata ja mitä kysyä
Kenen vieressä Teemu Keskisarja, Matti Alahuhta tai Laura Huhtasaari haluaisi istua illallispöydässä?
Claes Andersson, 79
Psykiatri, kirjailija, jazzmuusikko, entinen kansanedustaja
”En ole varma näinkö unta – sielutieteilijöiden päivällisillä huomasin istuvani psykoanalyysin isän, tohtori Sigmund Freudin vieressä. Tässä oli tilaisuuteni!
Minä: Hyvää iltaa tohtori Freud. Tervetuloa Suomeen! Valitan huonoa säätä. Haluatteko juomista ennen päivällistä?
Freud: Kiitos kysymästä. Kuusitoista senttiä Invalid Portia maistuisi. Ja kunnon Hofnar-sikari, kiitos.
Minä: En tiedä oletteko selvillä siitä, miten valtava merkitys Teidän tutkimuksillanne on tänä päivänä.
Freud: Älkää liioitelko! Pyydän!
Minä: En lainkaan. Teidän ansiostanne ymmärrämme, että olemme monimutkaisia ja että meissä on piilotajunta, tiedostamaton, joka ohjaa meitä ja vaikuttaa kaikkiin päätöksiimme.
Freud: En minä tiedostamatonta keksinyt. Minä vain annoin sille nimen ja tutkin sitä. Muun muassa käyttäen vapaata assosiaatiota hoitotyössäni. Moni tutkija oli yrittänyt selvittää alitajuntaa järkeistämällä sitä. Se on kuin hölmöläisten yritys tuoda valoa säkissä. Tiedostamaton on juuri se osa meitä, jota emme tiedosta.
Minä: Eivätkö unet ole toinen lähde sisäisen maailmamme ymmärtämiseen?
Freud: Aivan oikein, nuori mies. Kiitos sikarista – tosin vähän kuivunut.
Minä: Mikä on Teidän käsityksenne tämän päivän maailmasta? Tänäänhän moni näkee paluuta teidän 1930-luvullenne.
Freud: Valitettavasti tilanne ei ole parantunut. Päin vastoin.
Minä: Mitkä ovat vakavimmat uhat?
Freud: Ihminen itse, kuten ennenkin. Ihminen ei ole vieläkään oppinut, että itsehillintä ja tuhoisien tunteiden kurissapitäminen on ainoa tie ihmiskunnan pelastamiseen.
Minä: Tarkoitatteko, että ihminen tuhoaa itsensä ja koko ihmiskunnan?
Freud: Aivan niin. Ja lisäksi ihmistä uhkaa hillitön itsekeskeisyys. Narsismi on se itsetuhon lähde, johon kaikki hukumme. Valitettavasti.
Minä: Herra Freud, oletteko feministi?
Freud: Miksi haluatte tietää mitä mieltä olen naisista? Siihen minulla olisi kyllä perusteellinen vastaus. Olen omistanut koko elämäni alistettujen naisten ymmärtämiseen. Tuhansia tunteja olen istunut työtuolissani kuuntelemassa heidän vaikerruksiaan, vihaansa ja unelmiaan. Ja heidän kertomuksiaan väkivaltaisista aviomiehistä. Minä tunnen naiset! Ja teille voin myös myöntää, että pidän heistä. Todella paljon. Uhreja kaikki!
Minä: Olen lukenut kirjaanne unien tulkinnasta. Tunnutte olevan sitä mieltä, että unemme kertovat sisäisen maailmamme totuuksista, jos vain osaamme kuunnella. Eikö se niin ollut?
Freud: Unien merkitystä itsetuntemuksemme kartuttamiseksi ei voi liikaa korostaa. Onkin hämmästyttävää, miten vähätellen maailman johtajat suhtautuvat uniin. Miten johtaja, joka ei ymmärrä itseään, voisi ymmärtää ketään toista?
Minä: Mitä pidätte tästä poropaistista, herra Freud?
Freud: Sääli, etten saanut sitä syödäkseni elinaikanani. Gesundheit! Zum Wohl!”
Anna Tuori, 40
Kuvataiteilija
”Olof Palme. Murhattu pääministeri, edistyksellinen, radikaali, feministi.
Olof Palme, niin cool, siinä se vetelee röökiä eikä lässytä, karismaattisin kaikista.
Naisten asemaan vaikuttavilla uudistuksillaan Palme teki Ruotsista yhden maailman tasa-arvoisimmista maista. Suomen tasa-arvokysymyksissä liu’utaan takaisin 1950-luvulle ja välillä 1930-luvulle. Naiset ovat koulutetumpia mutta ansaitsevat vähemmän kuin miehet, ja yhä heille suunnataan lehdissä siivous- ja lastenhoitoartikkelit. Mitä Palme muuttaisi ensimmäiseksi?
Mies, joka ei suvainnut alistamista eikä epätasa-arvoa, kohdistui se mihin tahansa vähemmistöön. Täydellisen yksilönvapauden kannattajana hän katsoi epätasa-arvon ja riippuvuussuhteiden uhkaavan sitä.
Entä mitä Palme ajattelee nousevasta äärioikeistosta ja uusnatsismista, kun Ruotsillakin on menneisyys natsi-ihanteissa ja eugeniikan harjoittamisessa? Täydellisen kompromissiton ihmisoikeuksien puolustaja, joka meni jopa naimisiin tarjotakseen turvapaikan. Hän josta tuli vihattu pakolaispolitiikallaan ja joka lopuksi ammuttiin.
Innostuksen pohjoismaisen demokratian ihanteisiin suuri Yhdysvaltojen ystävä sai amerikkalaisilta työläisiltä. Toisaalta Palme oli myöhemmin länsimaisten demokratioiden johtajista suorasanaisin kritiikissään Yhdysvaltoja kohtaan.
Mitä hän sanoo amerikkalaiselle työväestölle nyt? Tai suurvaltojen johtajille? Kertooko Palme ihmisten tarvitsevan myös tietoa, ja siitä media on pitkälti vastuussa? Toteaisiko hän, ettei klikkijournalismilla sitä saada?
Ihmisoikeuksien puolustaminen ei ollut hyvyyttä vaan velvollisuus. Viimeistään jälkiruoan aikana kysyisin:
Herra Palme, etkö koskaan pelännyt, entä pelkäisitkö nyt?”
Matti Alahuhta, 64
Yritysjohtaja
”Valintani on presidentti Barack Obama.
Obama on ollut kahdeksan vuotta maailman johtavan valtion presidentti, hän on hyvin informoitu ja hänellä on laajat yhteydet kaikille mantereille. Hän on realisti ja samalla toivoon suuntautunut. Näistä syistä haluan tavata hänet.
Maailma on siirtynyt uuteen vaiheeseen. Epävarmuustekijöitä tuntuu nyt olevan enemmän kuin moniin kymmeniin vuosiin. Näitä ovat ilmastonmuutos, sodat, terrorismi, protektionismi, työn tulevaisuus, kansainvaellukset ja kansojen kahtia jakautuminen.
Länsimainen demokratia on kriisissä. Harhaanjohtavuus ja johdonmukainen totuus menevät sekaisin. Olennaista on ymmärtää, että suuri osa kansasta niin Britanniassa kuin USA:ssa ja monessa muussakin maassa kokee itsensä unohdetuksi.
Kuitenkin tämän rinnalla on myös toivon lähteitä. Globalisaatio tulee edelleen nostamaan satoja miljoonia ihmisiä köyhyydestä, tieteen ja teknologian kehitys tuovat mahdollisuuksia, maahanmuutto on myös mahdollisuus samoin kuin naisten ja nuorten koulutus kehitysmaissa.
Juuri tällä hetkellä on poikkeuksellisen vaikea arvioida tulevaisuuden suuntaa, niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä.
Keskustelisin Obaman kanssa lisätäkseni ymmärrystä vaalituloksesta, demokratian syvistä virroista, tulevista vuosista ja siitä mitä minä ja me kaikki voimme tehdä paremman tulevaisuuden eteen.
Samana päivänä kun USA:n presidentinvaalien tulos selvisi, siis 9. marraskuuta, syntyi poikani perheelle poika. Olen sen jälkeen monia kertoja pysähtynyt miettimään, mitä maailma tuo hänelle ja hänen ikätovereilleen tällä ja ensi vuosisadalla. Niin toivolla kuin epätoivollakin on tapana toteutua, ja minä uskon, että tässäkin toivo voittaa.”
Teemu Keskisarja, 45
Historioitsija
”Aikalaisteni kanssa en jaksa jutella mistään aiheesta, kirjoista kaikkein vähiten. Minulle kelpaa ainoastaan vainajien pöytäseura. Valintani on Aleksis Kivi.
Tarjoan kuolemattomalle nälkätaiteilijalle koko illan. Ruokalajeja on korkeintaan yksi. En kitsastele, mutta hienoihin paikkoihin on turha yrittää Kiven ryysyissä. Luonteva juottola löytyy vaikkapa Aleksis Kiven kadulta.
En haaskaa aikamatkustajan kallista aikaa. Turha kysellä teoksista, kun niitä voi lukeakin. Jossain määrin kiinnostaisi tietää, mitä mielipuoleksi rääkätty vaivaishoidokki ajattelee tänään yhteiskunnalle uikuttavista kirjailijakollegoistaan. Enpä kuitenkaan kysy sitä, liian kliseistä. Minun intohimoni ei ole kulttuuripolitiikka vaan ihmishistoria. Muutaman kaljan jälkeen pääsemme asiaan. Kysymykseni koskee Kiven elämää:
Makasitko Charlotta Lönnqvistin kanssa? Jollet, niin mistä johtuivat Charlottan lämpö, turva ja huolenpito?
Säilyneissä kirjeissä Kivi ei kertaakaan ’avautunut’ naissuhteistaan. Arkistolähteitä ei kerta kaikkiaan löydy. Arvoitusta voi tutkia vain yliluonnollisella metodilla.
Ellei Kivi loukkaannu, johdattelen keskustelun siihen suuntaan, että Lapinlahden sairaalassa hänen sairauttaan diagnosoitiin: ’varit stark onanist’.
Tunnen Kiveä kohtaan syvintä sympatiaa. Hitusen kai kohtalotoveruuttakin. Ja minun on saatava tietää, mistä idolini tuska tuli. En usko, että Kivi sekosi murskakritiikkien tai köyhyyden takia. Joku nainen tai naisettomuus hänet tappoi.
Elävä Kivi oli tunne-elämästään vaitelias. Mutta ehkä hän nyt historioitsijan pöydässä vastaisi, päissään ja kuolleena.”
Selma Vilhunen, 40
Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja
”Tänä iltana saan lopulta tavata laulaja ja runoilija Leonard Cohenin.
Olemme Los Angelesissa jossakin Cohenin valitsemassa paikassa. Minä olen tohkeissani, ja tapaamishetkellä tunnen itseni noin neljätoistavuotiaaksi.
Kaikki tässä illassa säkenöi. Punaviini on hyvää, ja sitä on riittävästi. Ruokakin on hyvää, se on ehkä kreikkalaista tai japanilaista, mutta en minä oikeastaan mitään pysty syömään.
Cohen ei runoissaan ja lauluissaan ainoastaan kuvaa rakkautta – ne ovat rakkaus. Niiden äärellä voi vain huomata yhtäkkiä olevansa osa sitä rakkautta ja rakastavansa itsekin, jotakin, ehkä laulun tekijää, ehkä maailmaa, ja kaikkia entisiä ja nykyisiä rakastettujaan. Ja ennen kuin huomaakaan, on alkanut haaveilla tulevasta, mutta silloin saa huomata, että haaveet myös satuttavat, koska laulu on nähnyt kuulijansa niin tarkasti. Cohenin ihmiskuva on valon ja pimeyden, autuuden ja epätoivon, lihan ja hengen yhdistymisen kuva, ja siinä missä nämä kohtaavat, läsnä ovat armo ja nauru.
Keskustelemme Cohenin 1990-luvun vuosista zeniläisessä yhteisössä Mount Baldyn juurella lähellä Los Angelesia. Näen paljonkin yhtäläisyyksiä zenmeditaation ja zeniläisten arvoitusten, koaneiden, ja Cohenin tuotannon välillä. Zeniläinen traditio on paradoksien hyväksymisen ja törmäyskurssilla olevien todellisuuksien armollisen rinnakkaiselon traditiota.
Minua on aina viehättänyt zenmeditaatiossa sen vääjäämätön konkreettisuus: on vain tämä istuminen, tämä ja tämä ja tämä hengenveto. Ne ovat totta, kaikki muu on enemmän tai vähemmän oman ajattelumme epämääräistä usvaa, sinänsä toki rakastettavaa.
Itselleni eräs olennainen syy tehdä elokuvia on tuon vääjäämättömyyden tavoittelu. Vain elokuvan kielellä koen, että pystyn kuvaamaan jotakin sellaista, jonka takana voin todella seistä. Elokuvan kieli on yksinkertaisen konkretian kieltä: tämä ihminen on tässä, nyt hän hengittää, nyt hän katsoo minua, näin hän on, ja se on totta, nyt.
Mitä pidemmälle ilta ehtii, sitä avoimemmin rohkenen tunnustaa, että kaikkein eniten minua kiinnostavat Cohenin rakkaustarinat. Olen lukenut, että zenyhteisössä hän koki muutamat intensiivisimmistä rakkausseikkailuistaan.
Haluan juoda liikaa punaviiniä ja juoruilla Leonardin kanssa Leonardista. Haluan kuulla kaiken Mariannesta, Rebeccasta, Suzannesta ja siitä toisesta Suzannesta, hänen kahden lapsensa äidistä. Kysyn häneltä, rakastavan feministin ilkikurisuudella, miten hän on onnistunut yhdistämään työn ja perhe-elämän. Sillä siinähän hän on onnistunut ilmeisen hyvin, ainakin julkisuudessa hänellä on erinomaiset välit lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa.
Väliin kertoilen legendaa omasta pikku elämästäni, ja koska Leonard on viisas, hän kuuntelee kiinnostuneena, nauraa vitseilleni, ja kun hän palaa kotiinsa aamuyön tunteina, hän kirjoittaa minusta runon.”
Laura Huhtasaari, 37
Kansanedustaja (ps)
”Britit eivät arkaile tehdä ratkaisuja. Brexit oli tästä hyvä esimerkki. Suurmiesten ja -naisten tarinat ovat kiehtovia.
Jos olisi mahdollista istuutua illallisella jonkun viereen, valitsisin Winston Churchillin. Voittihan hän 100 Greatest Britons -äänestyksen loppukilpailun.
Toisen maailmansodan jälkeen Churchill oli sitä mieltä, että keinotekoisten rajojen vetämisen sijasta ainoa tapa vähentää kansojen välisiä jännitteitä oli toteuttaa luonnollisia kansallisia rajoja noudattavia väestönsiirtoja. Jäsenvaltioiden rajat ovat EU:ssa pysyneet, vaikka sisärajoja on vapaalle liikkuvuudelle avattu ja päätösvaltaa siirretty EU:lle.
Vuonna 1955 Churchill sanoi: ’Elämme aikakautta… jolloin koko maailma on jakautunut… kommunistisen kurin ja yksilönvapauden välillä.’ Nyt vuonna 2016 olemme jälleen tilanteessa, jossa ainakin länsi on jakautunut konservatiiveihin, jotka haluavat korostaa kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta, ja liberaaleihin, jotka haluavat lisätä integraatiota ylikansallisesti. Eurooppa on murroksessa, EU:n hajoaminen on alkanut.
Mitkä olisivat Churchillin koordinaatit Euroopalle? Miten murroksessa toimitaan, jotta lopputulos voisi olla hyvä tai edes tyydyttävä? Täydellistä tai valmista maailmaa ei olekaan. Miten EU:n ja sen jäsenvaltioiden tulisi toimia, jotta voisimme välttää ylilyönnit? Kansa ei pidä sanelusta. Miten jakautunut kansa yhdistetään tavalla, jolla erimielisyyksistä huolimatta päästään eteenpäin?
Churchill oli tunnetusti sekä kirjallisesti että verbaalisesti lahjakas englantilainen herrasmies. Tuollaisen elämän läpikäynyt mies toisi keskusteluumme sekä analyyttiset että synteettiset kulmat.
Siitä ei ole aavistustakaan, mitä Churchill olisi vastannut viimeiseen kysymykseeni: ’Oletko aikonut lopettaa sikarinpolton?’”
Akseli Hemminki, 43
Syöpätautien erikoislääkäri, professori, tietokirjailija
”Jos voisin, istuisin William B. Coleyn viereen. Kysyisin miltä tuntui, kun hoiti vaikeasti sairaita potilaita ja saavutti hyviä tuloksia, mutta kollegat mustamaalasivat julkisesti. Jos aikaa olisi, kertoisin, että minulla on vastaavia kokemuksia.
Mielikuvassani Coley on jo vanhempi, ehkä vähän kyynistynyt. Valokuvissa hän näyttää siltä, ettei ollut kovin onnellinen.
Sanoisin, että olen itsekin syöpälääkäri. Minäkin olen kehittänyt taudinaiheuttajasta syöpälääkettä. Olen muokannut viruksia, Coley muokkasi bakteereita.
Coley toimi kirurgina 1800-luvun lopulla New Yorkissa. Silloin syöpää hoidettiin vain kirurgialla. Edes sädehoitoa ei ollut, syöpälääkkeistä puhumattakaan. Mutta oli havaittu, että jos syöpäpotilas sattui saamaan bakteeritulehduksen, kasvain saattoi pienentyä tai jopa hävitä.
Coley hyödynsi tätä havaintoa. Hän tartutti bakteeritulehduksia syöpäpotilaisiin, joita ei voinut enää leikata. Yllättäen osa potilaista hyötyi ja osa näytti jopa parantuvan.
Tulokset herättivät innostusta, mutta myös suuttumusta. Virallinen totuus oli, että ainoa hoitomuoto oli kirurgia.
Coley kuitenkin jatkoi. Hän eristi bakteereista komponentin, joka toi hyödyn mutta ei aiheuttanut bakteeritulehduksen riskejä. Sitten hän sekoitteli eri bakteerien komponentteja. Näin kehittyi Coleyn toksiini, joka on ensimmäisiä syöpälääkkeitä.
Luulen, ettei Coley koskaan saanut ansaitsemaansa arvostusta. Entinen esimies ja kilpailija James Ewing teki kaikkensa, että Coleyn elämä olisi vaikeaa.
Minusta Coley on syövän immunoterapian legendaarisin hahmo. Hän oli 120 vuotta aikaansa edellä.
Itse aloitin syövän kokeellisen hoito-ohjelman 2007. Ryhmämme hoiti 290 potilasta onkolyyttisten virusten avulla. Ylitimme raja-aitoja. Tämä aiheutti joissain kollegoissa suoranaista raivoa.
Homo homini lupus est.”
Iso kysymys -juttusarjassa on aiemmin pohdittu elämän tarkoitusta, rakkautta, syntiä ja kuolemaa. Lue aiemmat osat:
Kuolema: mitä silloin tapahtuu?
Suuri kysymys, seitsemän vastausta – ”elämämme tarkoitus on häviäminen”
Mikä on syntiä? – ”Tämä vie väistämättä ihmiskunnan tuhoon”
Juttu on julkaistu 25.12. kello 15.30. Päivitetty kello 22.23: ingressiä muokattu.