Huippu-urheilun myytit romuiksi: Lahjakkaasta lapsesta ei useinkaan kehity tulevaisuuden urheilutähteä

On virhe, jos junioriseura keskittyy vain hyvin pärjääviin pelaajiin, sanoo tutkija Mikko Salasuo.
Mikko Huotari
Kotimaa 5.9.2016 14:42

Urheilumaailman huipulle pääsemisestä on iskostunut ihmisten mieliin erilaisia uskomuksia ja myyttejä. Niiden avulla mennään varmasti metsään, sanoo tutkija Mikko Salasuo.

Lahjakkuus voidaan nähdä poikkeavuutena, joka on synnynnäistä tai annettua. Ajatellaan, että urheiluseurat ja valmentajat voivat käydä noukkimassa lahjakkaimmat yksilöt ja keskittyä heidän sparraamiseen. Ikään kuin kohdennetulla panostamisella saataisiin tehokkaammin tuloksia aikaiseksi.

”Jos esimerkiksi joku valmentaja sanoo, että hänellä on suojattina 12-vuotias, josta tulee aivan varmasti huippu-urheilija, niin 99,9 prosentin todennäköisyydellä tästä ei tule koskaan huippua”, Salasuo sanoo.

Suomalaisessa liikunta- ja urheilukulttuurissa kuvitellaan liian usein, että 10–14-vuotiaiden joukosta voitaisiin erotella jyvät akanoista. Lapset ja nuoret kuitenkin kehittyvät hyvin eri tahdissa, joten nopeasti kehittynyt 12-vuotias voi vaikuttaa ikäisiään vahvemmalta, nopeammalta tai taitavammalta.

Kehittyvässä vaiheessa olevan nuoren tulevaisuuden menestysmahdollisuuksien arvioiminen ei useimmissa lajeissa ole lainkaan perusteltua.

”Vasta kun urheilija saavuttaa iän, jossa kasvuun liittyvät erirytmisyydet tasoittuvat, voidaan nähdä, kenellä todella on ominaisuuksia, joilla päästään huipulle”, Salasuo selittää.

Useimmiten ratkaiseva vaihe tulee vasta ikävuosien 18–21 aikana. Silloin voidaan arvioida, ketkä vielä tuolloin mukana olevista nuorista urheilijoista voivat saavuttaa terävimmän huipun.

”Vaikka on hyvin houkuttelevaa todeta 8- tai 10-vuotiaasta, että tämä on lahjakas lupaus, niin se kertoo vain lapsen kehityksestä siihen ikään asti. Tulevaisuudesta se ei kerro vielä mitään.”

 

On myytti, että tulevaisuuden lahjakkuuden voisi tunnistaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Samoin on myytti, että jollakin olisi erityistä silmää tunnistaa todelliset lahjakkuudet suuren massan keskeltä.

Salasuon mukaan lukuisissa tutkimuksissa on tultu siihen tulokseen, että on tarkoituksen mukaista pitää urheilevia nuoria mahdollisimman pitkään mukana toiminnassa. Silloin mahdollisten tulevaisuuden huippu-urheilijoidenkin määrä pysyy suurena.

”Jos valinta tehdään jo 15-vuotiaana, rannalle jää tutkimuksissa tehtyjen arvioiden mukaan 50–80 prosenttia heistä, joilla todella olisi mahdollisuuksia päästä urheilun huipulle”, Salasuo sanoo.

Moni junioriseura haluaisi keskittyä vain pelaajiin, joilla pärjätään junnuturnauksissa ja niitetään menestystä omassa ikäluokassa. Laajemmassa mittakaavassa urheilumenestykseen ei ole kuitenkaan tällaisia houkuttelevia oikopolkuja.

Mahdollisimman suuri joukko pitäisi pitää lajiinsa innostuneena mukana, jotta potentiaalisia huippuja ei jätetä rannalle ruikuttamaan vain sen vuoksi, että nämä sattuivat kehittymään fyysisesti, psyykkisesti tai sosiaalisesti hieman eri tahtiin kuin ikätoverinsa.

 

Miten sitten urheilussa noustaan maailman huipulle?

Salasuon mukaan menestykseen vaikuttaa hyvin monta erilaista tekijää, kun asiaa tarkastelee huippu-urheilijoiden elämänkulun kautta.

Lähdetään liikkeelle simppeleistä faktoista.

Jotta ihminen menestyy jossain lajissa, vaaditaan tietty historiallinen aika ja paikka. Esimerkiksi Jari Litmasesta ei olisi voinut tulla huippujalkapalloilijaa keskiajan Englannissa – jalkapalloa, kun ei ollut tuolloin vielä lajina olemassa.

Lisäksi ihmisellä pitää olla oikeanlaiset sosiaaliset verkostot. Usein urheilijuus, samoin kuin taiteilijuus, on periytyvää, koska kotona annetut mallit juurtuvat ihmiseen. Sosiaalisten kontaktien kautta urheilijalle voi syntyä syvä emotionaalinen side harrastamaansa lajiin.

Myös elämän kuluessa tehdyt valinnat vaikuttavat paljon siihen, millä tavalla menestyminen voi tulla mahdolliseksi. Valintojen pitää osua kohdilleen.

”Ihmisellä pitää olla tietynlaiset fyysiset ominaisuudet, joita voi kehittää harjoittelemalla”, Salasuo jatkaa listaa. ”Mutta pitää olla myös psyykkiset ominaisuudet, jotta kykenee sitoutumaan harjoitteluun sillä tavalla kuin huippu-urheilu vaatii.”

Kaikkien näiden lisäksi Salasuo nostaa esiin tärkeän elementin: sattuma, joka näyttelee tärkeää roolia kaikkien huippumenestymisien takana.

 

Vaikka usein puhutaan huippu-urheilijoiden geneettisistä ominaisuuksista, synnynnäisiä erityisominaisuuksia omaavia urheilijoita ei ole oikeastaan mahdollista seuloa juniorivaiheessa.

Usain Boltin ja Michael Jordanin kaltaiset ihmiset ovat äärimmäisiä sattumia”, Salasuo sanoo. ”Useimpien urheilijoiden menestys ei ole kiinni geeneistä, vaan siitä, heidän elämässään tapahtuneet muut asiat ovat napsahtaneet kohdilleen.”

Näiden lisäksi on vielä pienen pieni määrä ihmisiä, kuten Bolt tai Jordan, joiden asiat ovat napsahtaneet kohdilleen ja heillä sattuu olemaan vielä optimaalinen geneettinen perimä oman lajinsa kannalta.

Optimaalisella geneettisellä perimällä voi päästä huippujen joukosta vielä rinnanmitan muiden edelle, mutta huipulle sillä ei pääse.

”Kun joku pääsee huipulle, se voidaan ensisijaisesti selittää sillä, että hän on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan, hänellä on ollut lajinsa kannalta oikeanlaisia aineellisia ja aineettomia pääomia, ja kaiken lisäksi hänellä on ollut hyvä tuuri”, Salasuo sanoo. ”Ilman sitä, että rakastaa sitä, mitä tekee, ihmisestä ei tule lahjakasta jossain asiassa.”

Huipuksi tuleminen vaatii hyvin vahvan siteen tekemiseen ja harjoittelemiseen.

”Vaikka olisit kuinka nopea, hyppäisit kuinka korkealle tai juoksisit vaikka kuinka pitkiä matkoja, niin ei voi tulla huippu-urheilijaksi, jos ei halua tehdä sitä ja kehittyä siinä.”

 

Entä kärsiikö huippu-urheilu rahapulasta? Vastaus löytyy täältä.

 

Tutkija Mikko Salasuo on julkaissut Helena Huhdan ja Mikko Piispan kanssa laajaan aineistoon perustuvat tutkimukset sekä huippu-urheilijoiden että menestyneiden taiteilijoiden elämänkulusta. Huippu-urheilijan elämänkulku -teoksessa tarkastellaan sitä, miten joukko suomalaisia on kasvanut ja sosiaalistunut huippu-urheilijoiksi 2000-luvun Suomessa. Lisäksi tutkitaan tekijöitä, jotka ovat johtaneet joidenkin uran lopettamiseen aivan huipun kynnyksellä.

Keskustelu

Synnynnäisiä ominaisuuksia voi joiltakin osin seuloa. Jos lapsi on pituuskäyrien mukaan kasvamassa merkittävän pitkäksi, niin koripallo tai lentopallo on parempi lajivalinta kuin telinevoimistelu, jonka naishuiput ovat +/- 150-senttisiä ja miehetkin alle keskipituuden.

Lisäksi toivoisin, että Salasuo muistaisi sen, että ns. varhaisen erikoistumisen lajeissa (esim. naisten telinevoimistelu, taitoluistelu) huiput on pakko pyrkiä löytämään aikaisin. Huipulla tai sen tuntumassa on oltava jo 16-vuotiaana; ei ole vaihtoehtoja.

Suosittelen aiheesta kiinnostuneita lukemaan kirjan The Sports Gene.