Muistatko Smash Asemin? Tällainen oli Helsingin henki syyskuussa 2006

SK:n arkistoista: Tunnelma on ankea, suorastaan uhkaava. Miten tämä voi päättyä?
Suomen Kuvalehti
Kotimaa 13.12.2014 08:30

Poliisin raju voiman­käyttö Asem-mielen­osoituksessa loi kaaosta Helsingin keskustassa syyskuussa 2006. SK:n valokuvaajan Markus Pentikäisen poliisi vei putkaan vain siksi, että hän teki työtään. Pentikäinen sai tuomion, josta valitettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. EIT:n mukaan Pentikäisen sananvapautta ei loukattu. Ensi viikolla pidätys palaa uudelleen EIT:n käsiteltäväksi, sen suureen jaostoon.

Toimittaja Kustaa Hulkon raportti ja valokuvaaja Markus Pentikäisen oma kertomus on julkaistu ensi kerran Suomen Kuvalehdessä 37/2006.

 

Lauantai 9.9.
Nyt on aika jalkautua kansan pariin.

17.15
Olemme valokuvaaja Hannu Lindroosin kanssa seuranneet torstaista lähtien Helsingin EU- ja Aasia-kokousten virallisia lehdistötilaisuuksia, briiffauksia, perhekuvia ynnä muita.

Anarkistit järjestävät Smash Asem- eli Murskatkaa Asem -mielenosoituksen Kiasman aukiolla. Järjestäjien nettisivuilla lukee näin: ”Eri puolilla Kiinaa pienviljelijät ja hikipajojen työläiset mellakoivat lähes päivittäin. Vähintä mitä me yhdessä voimme tehdä heidän tukemisekseen on tuoda edes hieman sekasortoa myös Helsingin kaduille.”

Enteet ovat huonot. Olin Göteborgissa, kun siellä tuhottiin kaupunkia ja hakattiin poliiseja EU-huippukokouksen aikaan juhannuksena 2001. Sympatiani olivat poliisin puolella.

Tulemme Kiasman eteen, toinen valokuvaajamme Markus Pentikäinen on siellä ennestään. Paikalla on muutamia kymmeniä ihmisiä. Osa anarkistinuorista on naamioitunut ja pukeutunut mustiin huppareihin. Paikalla parveilee poliiseja, valokuvaajia ja tv-kuvaajia. Mustiamaijoja on vilisemällä, kauempana seisoo poliisien busseja.

Aukiolla on pakettiauto, jonka sivu- ja takaikkunat on peitetty sinisin verhoin. Äänentoistolaitteista päätellen kysymyksessä on ajoneuvo, jota tarvitaan artisti Asan esiintymiseen.

Rajuista sanoituksistaan tunnetun Asan on määrä esiintyä mielenosoituksessa, mutta hän ei esiinny, sillä poliisimies komentaa autossa istuvat neitoset ajamaan auton pois.

17.30
Tapaan sosiologi Tommi Hoikkalan. Hän osallistui äsken Prekaariruoska-raportin tekemiseen. Opetusministeriön hankkeen taustana oli vapun euromayday-mellakka.

”Päällimmäinen fiilis on hölmistyminen”, nuorisotutkija Hoikkala kommentoi poliisin massiivista läsnäoloa.

Mielenosoittajien tunnukset eivät ole esillä. Paikalla on vain Vasemmistonuorten lippu, jonka kuvassa lihaksikas nuorukainen huutaa megafoniin. Kiasman aukiolla poliisi on tosin kieltänyt megafonin käytön.

Irokeesipäinen kaveri juttelee poliisin kanssa kaljapullo kädessä, mäyräkoira toisessa. Joillakin anarkisteilla on myös oikeita koiria.

Päällisin puolin tilanne on rauhallinen. Huomaan, että poliisit ovat kadonneet.

18.07
Yhtäkkiä Kiasman eteen kadulle tulee vauhdilla neljä bussia, joista syöksyy kypäriin sonnustautuneita joukkojen hallinnan eli jouhan erikoismiehiä. Kymmenien mellakkapoliisien saartorengas muodostaa puolikaaren Postitalon nurkasta jalkakäytävän reunaa pitkin Kiasman kulmaan. Sireeni ulvoo jossakin.

Ihmiset hämmentyvät, mutta useimmat ovat ulospäin tyyniä. Huomaan, että poliisiketju on sulkenut myös Sanomatalol­le johtavan kadun. Kuinka tämä päättyy, ajattelen.

Kävelen Sanomain suuntaan ja kysyn poliisilta, pääseekö alueelta halutessaan pois.

Poliisimies kysyy, haluanko heti pois. En halua eikä hän takaa sitä, tuleeko uutta tilaisuutta.

18.16
Joukko naamioituja nuoria ryntää kohti Postitalon nurkalla seisovia poliiseja murtaakseen aukon lihamuuriin. Kuvaajat ovat sutena paikalla, en näe väkijoukon takaa mitä tapahtuu.

18.20
Poliisi kuuluttaa, että järjestyshäiriöiden vuoksi mielenosoitus lopetetaan, käskee porukkaa hajaantumaan ja varoittaa yleisöä siitä, että voimakeinojen käyttö on mahdollista. Koirat haukkuvat. Kaljapullo lentää.

Pullokassien kanssa istuva pitkätukkainen kertoo, että häneltä puuttuu enää 20 senttiä Veikkauksen Keno-pelin panoksesta. Annan puuttuvan rahan. Hän huokaisee: Mutta ehtiikö täältä pelaamaan? Keno-kierros sulkeutuu joka ilta kello 20.

18.24
Perussuomalaisten tiedotuspäällikkö Rolf ”Fred” Sormo vastaa kysymykseeni, ettei ole kuullut poliisin hajaantumiskäskyä. Yleistilanne pysyy rauhallisena.

18.28
Nuoret huutavat: Poliisi tulee! Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Joku sanoo lähtevänsä pois. ”En halua putkaan”, hän sanoo.

18.29
Sanelen muistiinpanoja nauhuriin. Nuori mies, jonka kasvoja peittää punainen liina, kutsuu minua Supon agentiksi ja käskee suksimaan muualle.

”Ai mulleko sä puhut?”

”Niin ihan selvä Supon agentti.”

Kerron olevani toimittaja.

”No silti voit lähtee helvettiin.”

”Ai miten niin?”

”No jostain paskamediasta sä kuitenkin oot.”

Ihan heti en poistu, ylpeys ei anna periksi. Alan vältellä nauhurin käyttöä, kirjoitan muistiinpanoja kännykkään.

Tapaan Juha-Pekka Kervisen, joka on Talentumin toimittaja. Hän näyttää minulle kamerakännykästä videota anarkistien rynnäköstä. Myöskään Kervinen ei ole kuullut poliisin poistumiskäskyä.

Siellä täällä ihmiset pyrkivät ulos, mutta ketju ei avaudu. Tieto johdon hajaantumiskäskystä ei ole mennyt kypärän sisään.

19.00
Nuoret juoksevat edestakaisin letkassa – yrittävät kai ärsyttää kilvin varustautuneita poliiseja.

Lehtikuvaaja Peter Jansson on kiivennyt pylvään päälle ja yrittää suojata päätään ilmassa lentäviltä pulloilta. Kauempana Sanomatalon suunnalla rajavartija videoi tapahtumia.

19.15
Kervinen pyytää poliiseja päästämään hänet pois. Poliisi suostuu, Kervisellä on hyvä pärstäkerroin. Nuori tyttö säälittelee koiria, joiden jalat ovat vaarassa lasinsirujen takia. Nuoret menevät rinkiin ja improvisoivat piirileikin. ”Kuka pelkää mellakkapoliisia”, he hoilaavat.

Ville Komsi, 60, vihreiden entinen kansanedustaja ja Koijärven veteraani, opettaa tapoja alle 20-vuotiaalle kaverille, joka on pistänyt päähänsä mustan kommandopipon. Komsin mielestä pullojen heittäminen ei ole asiallista. Mustanaamio ei vaikuta vastaanottavaiselta.

Nuori mies virtsaa takanani Postitalon portaille.

19.30
Mustanaamio purkaa turhautumistaan – poliiseille. ”Miks jengi hannaa. Mä haluisin et me hyökättäis teitä vastaan, mut ei.”

Kaksi honteloa poikaa ilmoittautuu hyökkääjiksi. Yhdessä kolmikko kuitenkin arvioi, ettei sen voima riitä murtamaan ketjua.

Pulloja osuu poliisin pleksikilpiin. Tunnelma on ankea, suorastaan uhkaava. Miten tämä voi päättyä?

Ryhmä sivustakatsojia kertoo haluavansa pois. Poliisi viittoilee toiseen paikkaan, josta kuulemma pääsee. Seuraan tilannetta: eivät he sieltäkään pääse.

19.34
Suurin osa joukosta on Mannerheimintien ja Kiasman välissä. Ryhmä nuoria pyytää poliisilta lupaa poistua Sanomatalon suuntaan. Poliisi pysyy tiukkana.

Olutpullojen heittely ärsyttää ihmisiä. Joku huutaa: ”Heittäkää niillä pulloilla itseänne!”

19.40
”Milloin täältä pääsee pois”, miespuolinen mielenosoittaja tiukkaa poliisilta. Luulen että hän kuuluu mielenosoittajien johtajiin. Hän huutaa ja elehtii vihaisesti poliisille.

Äkkiä poliisiketjun eturivi väistyy syrjään ja takaa tulee kiinniottajia, jotka nappaavat vastaan pyristelevän miehen kiinni ja raahaavat hänet bussiin. ”Suomessa on sananvapaus, Suomessa on sananvapaus”, joku huutaa.

Poliisi etenee taas muutaman metrin Postitalon nurkalta.

19.50
Poliisi käskee taas poistua. Tunnelma on sekava, ihmiset kiroilevat turhautuneina.

20.02
Jotkut huutavat apua. Poliisi on sanonut, että aukion pohjoispäästä pääsee ulos, mutta käytännössä sieltä ei voi mennä. Humalainen kaveri yrittää kontata ulos, kunnes hänet otetaan kiinni.

Ilta pimenee, epätoivo tiivistyy. Kiasman oven edessä humalainen tyttö huojahtelee kyykyssä. Kuuluu lorinaa.

20.35
Poliisien silmukka kiristyy taas. He ovat vihdoin pystyneet organisoimaan jonkinlaisen poistumistien. Hannun kanssa menemme aukosta, josta poliisi päästää ihmisiä ulos yksi kerrallaan. Edessä seisoo ehkä 15-vuotias koululainen, jolta on löydetty kaljaa. Poliisi sanoo, että pojalla on edessä matka poliisiasemalle.

Kameraa kantava naispoliisi kysyy nimeäni ja ottaa kuvaa muistoksi.

21.00
Siirryn Asem-kokouksen avauscocktaileille Katajanokan Wanhaan Satamaan. Ihmiset puhuvat Kiasman tapahtumista. Sanon että poliisi on tehnyt kirurgisen operaation: leikannut sekasorrolla uhanneet anarkistit tehokkaasti eroon muusta kaupungista. Samalla ennustan, että ylilyönneistä tulee varmasti jälkipuhetta.

22.00 Matkalla kotiin huomaan Hannun tekstiviestin, jonka hän on lähettänyt jo 21.53: ”Markus matkalla putkaan – olen vielä vapaa”.

 

Mitä Markus Pentikäiselle tapahtui? Hän kertoo itse:

21.15
Kaveri istuu Kiasman seinustalla kaikessa rauhassa. Poliisit riuhtaisevat hänet voimalla ringin sisään. Voimankäyttö tuntuu tarpeettoman rajulta, maassa on virtsaa ja lasinsiruja. Paikalle jääneet kuvaajat nostavat kamerat ylös ja ottavat kuvia ylhäältäpäin. Poliisi nostaa pleksikilpensä eteen estääkseen kuvaamisen.

21.18
Poliisi huutaa, että nyt on viimeinen mahdollisuus poistua. En tottele. Ajattelen, että journalistina minun täytyy jäädä paikalle ja seurata tilanne loppuun asti.

Tunnen poliiseja, heitä kuuluu ystäväpiiriini, koen että suhteeni poliisiin on vähintään asiallinen. Nytkään en halua estää poliisia toimimasta, mutta tunnen, että minulla on velvollisuus jäädä todistamaan, mitä paikalla tapahtuu. Olen huomannut illan mittaan, että kuvaajien läsnäolo rauhoittaa poliiseja, joista osalla on selvästi vaikeuksia säilyttää malttinsa.

21.20
Viimeiset mielenosoittajat on napattu. Paikalla on enää Ville Komsi, minä ja poliiseja. En tunne Komsia, mutta vaihdamme muutaman sanan.

Lähdemme poispäin. Komsi otetaan kiinni. Poliisit keskustelevat, mitä tehdään kuvaajalle. Vanhempi poliisi vastaa: Ei totellut käskyjä, bussiin vaan.

He ottavat minut kiinni Kiasman lipan alla. Pidän lujasti kiinni kameroistani, he vääntävät käsiäni. Kerron että edustan lehdistöä. Voit kertoa sen muille, kuuluu vastaus.

Kysyn kaverilta, mistä päin hän tulee, vai onko paikallisia. Hän sanoo, ettei hänen tarvitse vastata ammattiaan koskeviin kysymyksiin. Säästä hän voi kyllä jutella.

Hän kyselee minulta, mitä laatulehden edustaja tekee tällaisessa porukassa. Oliko mitään järkeä tulla tänne?

Palautan hänelle hänen oman vastauksensa. ”Säästä voin kyllä jutella.”

21.32
on muistaakseni aika, jonka poliisi kirjoittaa kiinniottolappuuni. Nostan pressikortin esiin, se roikkuu rinnallani tästä lähtien. Odotamme, että joku saattaisi meidät bussiin, johon kiinniotetut kootaan. Soitan Hannulle pari puhelua. Haluai­sin antaa kameran muistikortit hänelle. Kysyn, onko se luvallista. Minulle sanotaan, että jossakin on joku, joka tietää.

21.49
Hannu soittaa. Radiopuhelinliikenne käy kuumana ja raskaan jouhan miehiä tarvitaan jo toisaalla. Toiset mellakkapoliisit ottavat minut valvontaansa. Myöhemmin yksi heistä kertoo saaneensa varusteet ensimmäistä kertaa puoli tuntia aikaisemmin.

Turkulaispoliisi käsittelee kamerareppuani varomattomasti. Hänelle on kuulemma aivan sama mitä sille tapahtuu. Hänen kaverinsa ovat saaneet pulloista päähänsä, häntä ei kiinnosta miten ”sun kamoille käy”.

Toinen poliisi kysyy, kannattiko tulla Kiasman luo tänä iltana. ”Sun kuvillehan voi käydä jotain.”

”Poliisinko toimesta?”

”Ei, mutta täällähän on mellakoitsijoita, kaikkea voi tapahtua. Poliisin hallussa oleville tavaroille ei tapahdu mitään.”

Meidät numeroidaan tavaroinemme ja viedään bussiin. Olen viimeinen, numero 10. Olen ilman kännykkää – vailla kelloa ja yhteyttä ulkomaailmaan. Tästä lähtien kellonajat perustuvat arviooni.

22.30 Meidät ajetaan Kisahallille. Bussin ovet ovat auki, on kylmä ja pakokaasua tunkee sisään.

Vanhempi poliisi tulee juttelemaan bussin kuljettajan kanssa. Hänen mielestään emme olisi tarvinneet pehmustettuja penkkejä, mutta kovapenkkiset bussit on jo viety Venäjälle.
Kyselen poliiseilta, mikä fiilis heillä on operaation onnistumisesta, oliko se hyvin johdettu, oliko heillä selkeä kuva kaikesta.

He eivät vastaa. ”Kirjoitat vielä kaiken lehteen.”

Kysyn lupaa tehdä tarpeeni puun juurelle, mutta kunnon vastausta ei tule. Poliisi saa vauhtia, kun toistan pyyntöni ja vihjaan varovasti Abu Ghraibiin. Ulkona poliisi vääntää vitsin: ”Nyt poliisi kusettaa teitä.”

Ylikonstaapeli tulee bussiin leatherman-pihtien kanssa ja kysyy, kenen siteet ovat vielä kiinni. Kaikkien ovat. Komsia ja minua ei sidottu ollenkaan. Hän leikkaa ne poikki. Vastapäinen kaveri iskee silmää ja näyttää selän takaa itse irrottamiaan siteitä. Yksi tyyppi haluaisi sairaanhoitajaa katsomaan kättään. ”Tuolla sisällä sitten”, poliisi sanoo.

23.45
Minut otetaan jonoon Kisahallille vietäväksi. Olen helpottunut. Uskon että pääsen pois yön aikana.

Kerron olevani lehdistöä. Eiköhän tuo ole jo huomattu, poliisi sanoo ja ottaa korttini pois.
Kisahallin kellarissa on poliisin väliaikainen tila kiinniotettujen tietojen keräämistä varten. Minusta otetaan kuvia. En ole käyttänyt takkini huppua koko iltana, mutta minut kuvataan myös huppupäisenä.

Poliisit käskevät ottaa kengät ja vyön pois ja ohjaavat sisemmälle. He lupaavat, että tilanne selviää kohta.

Sunnuntai 10.9.

00.00
Yllätys: minut lukitaan selliin 40. Minun lisäkseni siinä on kaksi alle kolmikymppistä miestä. Toinen on mustiin pukeutunut rastatukka. Hän kertoo Saksan talonvaltauksista tunnetuksi tulleen black blocin toimintamallista. ”Naamioidutaan, pukeudutaan mustaan, kokoonnutaan, hajautetaan johto.”

Mustan blokin kannattaja sanoo elävänsä nollatuloilla, joten päiväsakko on vain kuusi euroa. Kuulusteluissa hän ei aio vastata kysymyksiin.

Toinen kämppis on harrastajakuvaaja. Hän harmittelee sitä, että sukulaispojan rippijuhla uhkaa jäädä väliin.

Huhuilen vähän väliä vartijoille. Yön aikana kukaan ei vastaa. Kopissa palaa koko ajan kirkas valo. Lattiat ovat muuten puhtaat, mutta nurkissa pyörii luotaantyöntäviä pölypalloja. Patjoja on vain yksi. Korkealle katonrajaan on kirjoitettu ”Ivar Eestist”.

Yritän nukkua, jotta pää pysyisi kylmänä. Siitä ei tule mitään, koska asentoa joutuu vaihtamaan puolen tunnin välein.

9.00
Ensimmäinen kontakti ulkomaailmaan puolenyön jälkeen. Aamupalan tuoja kertoo, paljonko kello on. Toistan ties kuinka monennen kerran, että haluan keskustella tilanteestani. Kohta, hän lupaa.

Aamiainen on yhtä kuin leipä, pari palaa juustoa, mehu ja jogurtti. Rastatukka on vegaani. Hän ei ole muistanut kertoa ruokavaliostaan sisääntulon yhteydessä. Neljä tuntia myöhemmin hän saa vegaaniruoan käytyään lääkärintarkastuksessa. Minua lääkäri ei muuten tarkasta.

Selleissä alkaa musisointi. Bassoäänet tehdään jaloin ja nyrkein, ylä-äänet naputtamalla kynsiä ikkunaan. Vähitellen musisointi hiipuu rytmittömäksi jyskytykseksi.

Minuutit kuluvat hitaasti. Siivouskoneen edestakaiset ajot ovat suoranaista viihdettä. Katson kopin ikkunasta käytävän toisella puolen olevan sellin ovenkahvaa. Siitä heijastuu koko pitkä käytävä. Tylsyydessä sekin on hauska elämys.

13.30
Pitkä odotus palkitaan kopin salvan avauksella. Minut viedään kuulusteluun. Siviilipukuinen naispoliisi antaa ymmärtää, että SK:n toimitus on ollut yhteydessä poliisiin.

Kuulen sivusta kun poliisimies kertoo, ettei Kisahallissa ole koskaan ollut niin monta asiakasta kuin nyt. ”Yli 70 ruoka-annosta, monella vielä erikoisruokavalio.”

En saa lupaa soittaa toimitukseen. Minulla on oikeus saada paikalle todistaja tai asianajaja. Juristi pitäisi kuitenkin valita Kisahallin poliisin listalta, jolta tuskin löytyy sananvapausasioiden erikoismiehiä. Sitä paitsi poliisin mukaan asianajajan kutsuminen pitkittäisi putkakäyntiäni.

Ok, jos ei ole mahdollista kutsua asianajajaa yhteistyössä toimituksen kanssa, on parempi päästä heti vapaaksi. Muutenkin alan kyllästyä touhuun.

Kuulen, että minua epäillään mellakoinnista tai mellakkaan osallistumisesta – eri rikosnimike kuin yöllä.

Kiistän mellakoinnin. Vastaan tähän tapaan: Ensimmäisen kerran kuulin omin korvin poliisin poistumiskäskyn vasta 20.30. Joitakin minuutteja ennen kiinniottoani näin poliisin käyttävän eri tilanteissa liikaa voimaa mielenosoittajia kohtaan.

Lisäsi poliisit pyrkivät estämään näiden kiinniottojen kuvaamisen nostelemalla kilpiä kameroiden eteen. Hämmennyin näkemästäni.

Huomattuani muiden tiedotusvälineiden jo poistuneen paikalta päätin seurata tilanteen loppuun asti – jopa poliisin poistumiskehotusta uhmaten.

Poliisi kysyy, olenko käyttänyt väkivaltaa poliiseja vastaan ja heitellyt heitä esineillä. Kerron etten ole.

15.00
Pääsen vapaaksi. Kyselen, mitä kuvilleni oli tehty. Poliisin mukaan hänelle on tähdennetty, ettei kuviini saa koskea, koska olen lehtimies. Entäpä jos olisin freelancer, olisiko minulla sama turva?

Astun ulos. Aurinko paistaa, kopin keinovaloon verrattuna kontrasti on valtava. Nälkä on kova. Suuntaan Hesburgeriin.

Sisäministeri Kari Rajamäki kieltäytyi vastaamasta SK:n kysymyksiin poliisin toimista Kiasman aukiolla.

Juttu on julkaistu ensi kerran Suomen Kuvalehdessä 37/2006.

Markus Pentikäinen on kertonut tapahtumista myös SK:n blogissaan.

Keskustelu

Arvon vastuuhenkilöt (Jos kukaan nyt uskaltaa vastuuta tästä ottaa), kuunnelkaapa tämä, jospa pistäis miettimään miltä syyttömistä sivullisista tuntuu: http://www.youtube.com/watch?v=6rBQvrFaT6Q

Ihan kun tästäkään kommentista mitään hyötyä olisi, poliisit on aivopesty tunteettomiksi, omia ja vallanpitäjien etuja vain ja ainoastaan edesauttaviksi koneiksi! Eläköön vallankumous!

Kuinka pitkään riittää paikkojen rikkominen? Mitä seuraavaksi?
Rikolliset vankilaan!

Päivän Suomen Kuvalehdessä on erinomainen kolumni ”Kanteluyhteiskunnassa kiivastutaan”. Olisikohan lehden sittekin aika mitätöntä yksittäistapausta koskeva, 8 vuotta jatkunut valitusrumba oire tästä. Vain puettuna sananvauden ylevään klaapuun