Yksisarvinen
Drussila Hollanda-Grönberg on pelisuunnittelija ja koodauskoulun perustaja, vaikkei itse osaa koodata.
Tunnustus yllättää. Tohveleissaan pitkin peliyhtiö Supercellin toimiston kokolattiamattoja asteleva pelisuunnittelija Drussila Hollanda-Grönberg kertoo, ettei osaa koodata.
”Minulla on ollut ennakkokäsityksiä, ja siksi en edes yrittänyt.”
Brasilialainen Hollanda-Grönberg on 15 vuotta pelejä työstänyt suunnittelija, joka on johtanut hittipeli Hay Dayn kehitystiimiä.
Nyt hän kuitenkin opettelee C#-kieltä, jota käytetään Unity-pelimoottorilla ohjelmoidessa.
Lienee hyvä aika opetella. Hollanda-Grönbergin vastuulla on koodauskoulu Hive Helsingin perustaminen. Ja tosiaan: pelisuunnittelijana voi tehdä menestyksekkään uran koodaamatta. Monilla on taide- tai designtausta kuten Hollanda-Grönbergillä.
”Ajattelin aiemmin, että koodaajan täytyy olla matematiikkanero. Nyt olen huomannut, että pystyn oppimaan. Kyse on logiikasta, se on kuin palapelin ratkomista.”
Kun ennakkoluuloja löytyy jopa pelialan huipulta, ei ihme, että ohjelmointi on maallikoille etäistä ja käsittämätöntä. Hollanda-Grönbergillä onkin tehtävä: kuinka saada kaikenlaiset ihmiset innostumaan koodauksesta.
”Mitä jos Minna Canth olisi ollut koodari, tai Tom of Finland?” ohjelmoija-kirjailija Linda Liukas visioi Slushin lavalla viime joulukuussa.
Startup-tapahtumassa paljastettiin, että pelifirma Supercell tekee taas jotain tuoretta ja hyvää: rahoittaa ilmaista, yksityistä koulua 8–10 miljoonalla eurolla.
Helmikuun loppuun mennessä Hive Helsingin hakuun on kirjautunut lähes 6 300 kiinnostunutta ja reilut 2 000 on läpäissyt alkutestit netissä – mukana myös yli kolmekymppisiä, jotka alun perin aiottiin sulkea pois ensimmäisestä valinnasta. Hakea voi yhä. Sata opiskelijaa valikoituu mukaan.
Hive Helsinki lähtee klassisesta C-kielestä, mutta valinnanvapautta on paljon. Perustana on vertaisoppiminen, ongelmien ratkaisu yhdessä. Tulevaisuudessa kouluun voi palata hakemaan lisäoppia.
”Pelkkä ohjelmointikielen opiskelu on pinnallista. Minua innosti idea siitä, että ihmiset etsivät ja jakavat tietoa keskenään. Sillä tavoin me opimme töissä joka päivä”, Hollanda-Grönberg sanoo.
Hollanda-Grönberg ei esiintynyt Slushin parrasvaloissa, mutta hänellä on koulun synnyssä iso rooli.
Hän tuntee Supercellin toimitusjohtajan Ilkka Paanasen pitkältä ajalta. Paananen oli rekrytoimassa häntä jo 12 vuotta sitten suomalais-amerikkalaiseen peliyritykseen Digital Chocolateen.
Paananen kehuu puhelimessa Hollanda-Grönbergin päämäärätietoisuutta ja paineensietokykyä: ”Joskus ihmiset ovat tosi mukavia ja kilttejä mutta eivät pysty koviin päätöksiin. Drussilassa on hienosti molemmat puolet.”
Hive Helsingin perustamiseen vaikuttivat Hollanda-Grönbergin ja Paanasen keskustelut siitä, että teknologia-alalle pitäisi saada eritaustaisia ihmisiä ja lisää naisia. He myös pohtivat, voisiko olla vaihtoehtoista opiskelua, jossa saisi enemmän työelämässä oleellista kokemusta jo koulussa.
Paananen oli vieraillut Pariisissa toimivassa, voittoa tavoittelemattomassa Ecole 42:ssa, jossa opiskelijat oppivat ohjelmointia keskenään pelillistetyissä ryhmätöissä. Hän mietti yhteistyötä 42:n kanssa, ja ajatus jalostui siihen, että Supercell toisi vastaavan koulun Suomeen.
”Kuulostaako tämä ihan hullulta?” Paananen kysyi Hollanda-Grönbergiltä tämän käytyä Pariisissa. Hollanda-Grönberg nyökkäsi: kyllä kuulostaa.
Asia oli päätetty.
Drussila Hollandan toinen silmä punoitti. Siinä taisi olla tulehdus, liiasta ruudun tuijottamisesta. Hän oli 19-vuotias ja istui työhaastattelussa kotikaupungissaan Recifessä, yhdessä Brasilian rannikon miljoonakaupungeista.
Hollanda opiskeli yliopistossa graafista suunnittelua ja oli koonnut kuvituksistaan portfolion nettiin. Hänet oli löytänyt pieni 15 hengen pelifirma Jynx Playware, joka etsi pelihahmojen piirtäjää.
Hollanda oli pelannut koko ikänsä. Kun isä toi kotiin ensimmäisen konsolin, hän ja kolme veljeä tappelivat peliohjaimesta. Hollanda kasvoi Sonic-siilin ja muiden videopelihahmojen seurassa.
Hänellä ei ollut kuitenkaan aiemmin mitään käsitystä siitä, miten pelejä tehdään ja kuka niitä tekee, ja että pelejä tehdään myös Brasiliassa.
Oletko pelannut The Simsiä? haastattelija kysyi.
Kuuluisassa simulaatiopelisarjassa luodaan perhe, rakennetaan näiden elinympäristöä ja huolehditaan hahmojen hyvinvoinnista. Brasilialaisyritys oli kehittämässä samantyyppistä peliä.
Hollanda osoitti punoittavaa silmäänsä. ”Tämä on tullut Simsistä.”
Hän sai paikan.
Hollanda teki graafisen suunnittelijan töitä vuoden, kunnes tuli tilaisuus päästä kehittämään pelejä. Elektroniikkajätti Samsung etsi brasilialaisia alihankkijoita tekemään kännykkäpelejä, ja Hollanda pestattiin kollegan kanssa keksimään 50 peli-ideaa.
”Sellaisia kuin seinäkiipeilypeli, jossa ohjailtiin pelihahmon käsiä otteille.”
Kun Hollanda aloitti ensimmäisessä työssä, hän mietti, että pelifiman meininkiä olisi luullut rennommaksi. Kollegat olivat ylitsevuotavan kohteliaita ja korrekteja.
Myöhemmin hän sai tietää, että se johtui hänestä itsestään. Miehet tunnustivat miettineensä, kuinka käyttäytyä, kun työkaverina oli nainen. Kun kului vähän aikaa, vitsit ja kirosanat sinkoilivat jälleen.
Alkuaikoina Hollanda tottui olemaan kummajainen. Kun hän tuli Digital Chocolateen vuoden 2007 alussa, hän sai kuulla olevansa Suomen ensimmäinen naispuolinen pelisuunnittelija. Vaikka tieto ei ollut varma, yritys teki asiasta numeron.
”Tunsin itseni yksisarviseksi. En halunnut tulla huomatuksi sukupuolen edustajana.”
Ura eteni Rovion ja berliiniläisen Woogan kautta Supercellille, ja vuosien aikana pelialalle on tullut paljon lisää naisia. Miesvalta näkyy silti, vaikkapa niin, että pelien naishahmot ovat lähes poikkeuksetta nuoria ja seksikkäitä.
”Se voi saada osan ihmisistä kokemaan, ettei peliä ole tehty heille. Oli mukavaa nähdä roteva naispuolinen pelihahmo uudessa Brawl Star -pelissämme.”
Hollanda-Grönberg itse tuntee kutsumusta kehittää pelejä myös muille kuin peliharrastajille. Häntä kiinnostaisivat esimerkiksi ihmissuhdeaiheiset pelit.
Myös Hay Day on esimerkki ei-peliharrastajien pelistä. Viljasatojen kasvatus ja maitotilausten toimitus koukutti monet, jotka eivät olleet ikinä pelanneet mitään.
Drussila Hollanda pohti työtarjousta pitkään. Entä jos Suomessa ei pysty elämään?
Päätös Suomeen tulosta oli vaikea. Työhaastattelu oli joulukuussa 2006. Pimeys ja kylmyys tuntuivat hurjilta. Hollanda pohti työtarjousta perheen kanssa. Entä jos Suomessa ei pysty elämään? Läheiset rauhoittelivat: ainahan voit tulla takaisin, jos et pysty.
Hollandaa oli lapsuudesta lähtien puskettu suuntautumaan ulospäin, olemaan sosiaalisempi. Silti hän viihtyi hyvin omissa oloissaan ja uppoutui kirjoihin.
Suomessa Hollanda huomasi, että ihmiset ympärillä olivat aika samanlaisia pohdiskelijoita kuin hän itse. Alussa ehkä turhankin etäisiä, mutta toisen tilaa kunnioittavia ja suoria.
”Rakastuin suomalaiseen mielenmaisemaan. Löysin itseni täällä.”
Kotoutuminen oli sikäli helppoa, että Hollanda tuli tänne perheettömänä. Kansainvälisellä pelialalla hän voi työskennellä yhä 12 vuoden jälkeen englannin kielellä.
Ulkomaisten osaajien houkuttelussa Suomeen iso kysymys on se, miten perhe sopeutuu.
”Ongelmana on usein se, että puolison voi olla todella hankala työllistyä Suomessa.”
Suomi on saanut hyvän veronmaksajan. Hollanda-Grönberg ansaitsi toissa vuonna 1,8 miljoonaa euroa ja sitä edellisenä yli 4 miljoonaa. Vuonna 2015 hän oli Suomen eniten ansiotuloja tienannut nainen, toissa vuonna kolmas.
Miljonääriys ei näy päällepäin, kuten ei tasa-arvoa ja vaatimattomuutta ihannoivassa yhteiskunnassa yleensäkään.
Hollanda-Grönberg elää kolmekymppisen perheenäidin arkea, harrastaa omien sanojensa mukaan ”tylsiä asioita” kuten elokuvia ja kävelylenkkejä kameran kanssa tai Pokémon Go:ta pelaten.
Hän puhuu hyvinvointivaltiosta yhtä kauniisti kuin esimiehensä Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja.
”Tietysti Suomessa on melko korkea verotus moniin maihin verrattuna, mutta verotuksella myös saadaan paljon. Esimerkiksi Yhdysvallat voisi ottaa oppia. Suomessa kaikilla on mahdollisuus samanlaiseen koulutukseen ja terveydenhuoltoon, vaikka niissä on parannettavaakin. Minusta on tärkeä osallistua.”
Hän tunsi ihmetystä esimerkiksi silloin, kun sai lapsen Suomessa. Odottavat vanhemmat kulkivat huolettomina neuvolaputken läpi, ja synnytyslaitoksella vietettyjen päivien jälkeen postissa tuli muutaman kymmenen euron lasku.
Brasiliassa uraihmiset keskittyvät huomattavasti enemmän työhön. Kaikki kynnelle kykenevät palkkaavat lastenhoitajia ja palvelijoita kokkaamaan ja siivoamaan.
”Suomessa pidän elämän yksinkertaisuudesta. Ihmiset tekevät asiat itse, työ ja vapaa-aika ovat tasapainossa ja perhe-elämää arvostetaan.”
Ja se vapaus, kun voi vaikka kävellä kuulokkeet korvilla kadulla keskellä yötä. Brasilian suurkaupungeissa pitää ottaa kello ranteesta eikä saa kaivaa kännykkää esiin julkisella paikalla.
Jos jää ylitöihin, täytyy erikseen suunnitella turvallinen ajoreitti kotiin.
”Äitini kodin ympärillä on sähköaita. Se on tietynlaista vankeutta.”
Koodaamisen miesvalta syntyi 1980-luvulla, kotitietokoneiden myötä. Tietotekniikan varhaisemmilla vuosikymmenillä, isojen pömpeleiden, reikäkorttien ja magneettinauhojen aikana ohjelmointi miellettiin naiselliseksi, tarkkuutta ja ennakointia vaativaksi työksi.
Jopa Cosmopolitan kannusti vuonna 1967 julkaistussa artikkelissaan amerikkalaisnaisia ohjelmointialalle, ”kertomaan ihmekoneille, mitä tehdä ja miten”.
Drussila Hollanda-Grönberg haluaa innostaa naisia ohjelmoimaan. Samoin heitä, jotka eivät tule keskiluokkaisesta taustasta tai jotka eivät ole menestyneet perinteisissä opinnoissa.
Käytännön esteitä on silti, ainakin muutamia. Toistaiseksi Hive Helsingin opintoihin ei saa opintotukea, mutta keskustelut Kelan kanssa ovat käynnissä. Ei ole myöskään tietoa, miten TE-toimisto suhtautuisi työttömän opiskeluun koodauskoulussa.
Hollanda-Grönbergin mukaan yksityisen koulun perustaminen ei ole kannanotto korkeakouluopetusta vastaan. Perinteinen opetus palvelee toisia, Hive toisia oppijoita, ja yhteistyötäkin voidaan tehdä.
Myös Hive Helsingin kumppaniyritykset, kuten Nokia, Reaktor, Zalando ja Wolt, ovat alkaneet pohtia, mitä muuta ne voisivat tehdä koulutuksen hyväksi.
”Hive Helsinki voi olla alku enempään.”
Monipuolisempi koodarikunta ei ole pikkujuttu. Hyväosaisten koulutettujen miesten yliedustus luo helposti tuotteita ja palveluita, jotka ratkaisevat erityisesti hyväosaisten koulutettujen miesten ongelmia.
Pariisin Ecole 42:ssa on ollut eritaustaisia ihmisiä, ja se näkyy. Opiskelijat ovat perustaneet yrityksiä ja luoneet sovelluksia oman alansa ja elämänpiirinsä tarpeisiin. Koodaajan ei ole pakko olla nimenomaan tekniikkaan suuntautunut eikä himoita pelifirmaan töihin.
”Teknologialla voidaan ratkaista maatalouden, ympäristönsuojelun tai ravitsemuksen ongelmia. Koodaajan ei tarvitse olla innostunut peleistä. Voi olla kiinnostunut vaikka muodista.”
