Brasilian lihaskandaali: Suomeen on tullut alkuvuodesta 20 000 kiloa lihaa, Evira vahvistaa

Tiedot tarkentuvat selvityksen edetessä, sanoo Eviran elintarviketurvallisuusjohtaja Leena Räsänen.

Brasilia
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Brasiliassa on meneillään lihaskandaali. Mätää lihaa on käytetty raaka-aineena ja joissakin tuotantolaitoksissa epäillään olleen salmonellaa.

Kohuun yhdistetyistä laitoksista on tuotu lihaa myös Eurooppaan ja Suomeen. Kuinka paljon pilaantunutta lihaa on tuotu Suomeen, Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran elintarviketurvallisuusjohtaja Leena Räsänen?

“Alustavien tietojen mukaan kohuun yhdistetyistä laitoksista on tuotu tammi–helmikuussa 2017 noin 20 000 kiloa naudan ja siipikarjan lihaa. Nämä tiedot tarkentuvat vielä selvityksen edetessä. Selvityksen valmistuttua tiedetään, onko näissä erissä ollut elintarvikkeeksi kelpaamatonta lihaa.”

Ketkä kaikki myyvät ja välittävät brasilialaista lihaa Suomessa?

“Lihaa maahantuovia yrityksiä on alkuvuonna 2017 ollut noin 30. Eviralla ei ole tietoa yrityksistä, jotka ostavat lihaa maahantuojilta. Kun maahantuojat ovat omalta osaltaan toimittaneet tiedot, tiedämme, mihin lihaa on toimitettu.”

Miten lihanmyyjiä velvoitetaan seuraamaan lihan laatua?

“Jokainen elintarvikeyritys vastaa hallussaan olevien elintarvikkeiden laadusta ja turvallisuudesta. Jos yritys toteaa lihan huonolaatuiseksi, se palauttaa tai hävittää sen. Omavalvontajärjestelmänsä avulla yritys varmistaa, että sen toiminta ei aiheuta kuluttajille elintarviketurvallisuusriskiä.”

“Suomeen toimitettavan lihaerän mukana tulee olla salmonellatodistus, jonka avulla lihan toimittava yritys todistaa, että lihaerä on tutkittu ja on todettu, että siinä ei ole salmonellaa.”

Mistä maista Suomeen tulee lihaa?

“Lihaa tulee Euroopan unionin alueelta muun muassa Saksasta, Tanskasta, Ruotsista, Virosta ja Puolasta. Suurimpia yksittäisiä EU:n ulkopuolisia tuojamaita ovat Brasilia, Argentiina, Thaimaa sekä Uusi-Seelanti, josta tulee lammasta.”

Kuinka Evira valvoo lihan laatua?

“Yrityksen omavalvonnan lisäksi viranomaiset valvovat yritysten toimintaa, sen omavalvonnan toteutumista ja tuotteiden turvallisuutta riskiperusteisesti. Evira valvoo maahan tuotavaa lihaa sekä suomalaisten teurastamoiden yhteydessä olevia lihalaitoksia. Kuntien elintarvikevalvontaviranomaiset valvovat vähittäismyymälöitä, ravintoloita ja muita kotimaisia lihalaitoksia. Viranomainen ottaa valvonnassaan myös tarvittavia näytteitä.”

Kuinka usein löydetään salmonellaa tai muita ihmisille vaarallisia bakteereja?

“Vuonna 2016 Eviraan ilmoitettiin 49 salmonellalöydöstä elintarvikkeista. Suurin osa löydöksistä oli eläinperäisistä elintarvikkeista, vain muutama kasviperäinen. Maahan tuodusta lihasta löytyi vuonna 2016 salmonellaa kahdesta näytteestä. Lihan oikea käsittely kotikeittiöissä on tarpeen, olipa alkuperämaa mikä tahansa.”

Mitä pilaantuneelle lihalle tehdään?

“Elintarvikkeeksi kelpaamaton, pilaantunut liha hävitetään.”

Meneekö brasilialainen liha tuontikieltoon?

“Euroopan komissio on ilmoittanut valmistelevansa tuontikieltoa niistä brasilialaisista laitoksista, jotka ovat tutkinnan alla.”

 

Juttu julkaistu 21. 3. 2017 klo 11.27, juttua muutettu 21.3.2017 klo 11:35: poistettu otsikosta sana mädäntynyttä. Ei ole tietoa siitä, onko koko Brasiliasta saapunut 20 000 kilon lihaerä ollut mädäntynyt.