Ay-liikkeen varallisuus ei ole kummoinen: Suurimmassa liitossa rahaa on 1 500 euroa per jäsen

Uutisanalyysi: Ay-liikkeellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pelata markkinatalouden säännöillä.
Mikko Niemelä
Kotimaa 28.6.2017 13:53

Yle kertoi 28. kesäkuuta ammattiliittojen miljardivarallisuudesta. Yle listasi kymmenen suurinta liittoa ja niiden nettovarallisuuden.

Kyseinen juttu tehdään Ylessä ja iltapäivälehdissä säännöllisin väliajoin. Ay-liikkeen varallisuus sitä ja tätä, eivätkä ne maksa edes veroja, koska ne luokitellaan yleishyödyllisiksi yhdistyksiksi.

Ammattiliitot eivät kuitenkaan ole ainoita yhdistyksiä Suomessa. Taloustieteilijä Matti Virénin vuonna 2014 tekemästä selvityksestä käy ilmi, että Suomen Yhdistysrekisterissä oli noin 135 000 yhdistystä.

Jos yhdistyksiä halutaan verottaa lakiteitse, pitäisi kohtelu olla kaikille sama. Voisi olla hyvin kyseenalaista, että vain ammattiliittojen sijoitustuottoja verotettaisiin, muttei miljardien arvoisia yleishyödyllisiä säätiöitä.

Yhdistysten lisäksi Suomessa on säätiöitä lähes 3 000. Niistä suurimmat ovat Koneen Säätiö, Aaltokorkeakoulusäätiö ja Suomen Kulttuurirahasto.

Yhteistä suurille säätiöille ja yhdistyksille on se, että niillä on merkittävä varallisuus pörssiyhtiöissä ja muissa sijoituskohteissa, kuten arvokiinteistöissä.

Varallisuutta kartutetaan, mutta sitä myös jaetaan säätiön tai yhdistyksen linjaamalla tavalla, esimerkiksi tieteeseen ja taiteeseen. Näin yleishyödyllisyys toteutuu ja verottaja jättää hyväntekijän rauhaan.

Ammattiliitot sen sijaan käyttää sijoituksensa lakkokassan kartuttamiseen, toimintansa pyörittämiseen ja jopa jäsenmaksujen nousun hillitsemiseen.

Yleishyödyllisyys toteutuu tässä tapauksessa jäsenistön etujen turvaamisen kautta. Toiminta on ollut yleistä kaikissa länsimaissa jo vuosikymmeniä.

Mediassa liittojen voittojen verottomuutta kuitenkin kritisoidaan ja sijoitustoimintaa pidetään kaksinaismoralistisena. Toisaalta voi kysyä, mitä muita vaihtoehtoja ay-liikkeellä on kuin pelata markkinatalouden pelisäännöillä?

Jos ne eivät näin toimisi, ne olisivat hyvin äkkiä vararikossa ja liittojen jäsenten oikeuksien turvaaminen romuttuisi. Yli kaksi miljoonaa suomalaista kuulu johonkin ammattiliittoon.

Pitkittyneessä lakossa varallisuus hupenisi nopeasti.

Yle toi jutussaan esille, että Suomen suurimman liiton, Metalliliiton nettovarallisuus vuonna 2016 oli 213 miljoonaa euroa. Jäseniä sillä oli noin 139 500.

Yli 200 miljoonaa euroa on suuri summa rahaa, ja Kauppalehden analyytikko Ari Rajala totesi Ylelle, että pörssin keskivertoyrityksen nettovarallisuus on noin 75 miljoonaa euroa.

Pörssiyhtiöiden ja yhdistysten vertaaminen keskenään ei ole kuitenkaan kovin mielekästä, sillä yhdistykset eivät jaa ”omistajilleen” eli jäsenilleen osinkoja.

Yksittäisen jäsenen näkökulmasta varallisuuskeskustelu näyttääkin erikoiselta. Jos ja kun nettovarallisuus jaetaan esimerkiksi Metalliliiton jäsenmäärällä, saadaan yhden metallityöntekijän ”varallisuudeksi” noin 1 500 euroa.

Metalliliiton varallisuus ei tunnukaan enää niin suurelta?

JHL:n varallisuudeksi kerrotaan 189 miljoonaa euroa, jäseniä julkisen alojen liitossa on 213 000. Varallisuutta on siis noin 890 euroa per jäsen. Palvelualojen ammattiliiton varallisuudeksi kerrotaan 135 miljoonaa euroa ja jäsenmääräksi 231 000, varallisuutta kertyy jäsentä kohti noin 580 euroa.

Pitkittyneessä lakossa varallisuus hupenisi nopeasti. Lakkoja ei tietenkään kukaan toivo, ja lakottomassa maailmassa ay-liikkeen varallisuudesta muodostuisikin ”positiivinen ongelma”: Mihin rahat käytettäisiin? 

 

Ylen jutussa tuotiin esille myös se, että ammattiliittojen varallisuus on karttunut merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Esimerkiksi akavalaisen Opettajien ammattijärjestön OAJ:n varallisuus on lähes kaksinkertaistunut noin 120 miljoonaan euroon.

Kymmenessä vuodessa varallisuuden pitääkin kasvaa. Jos näin ei tapahtuisi, olisi se merkki surkeasta sijoitustoiminnasta, eikä esimerkiksi OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen olisi ansainnut 280 000 euron vuosiansioitaan.

Osa ay-liikkeen varallisuudesta meneekin johtajien jättipalkkoihin ja etuihin, jotka ovat keskiverto pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien ansioiden tasoa. 

Yleishyödyllisyyden ja jäsenistön etujen parantamisella voikin perustella lähes mitä tahansa.

Keskustelu

Ay-liikkeen rahoitukseen liittyy myöskin jäsenmaksujen verovähennykset. Tuollaista ei pitäisi enää olla.

Yhdistysten ja säätiöiden alla olevasta liiketoiminnasta maksetaan aivan normaalisti verot, miksi ay-liikkeen varainhankinnan pitäisi jäsenmaksujen osalta sisältää verotukea?