Ahvenanmeren helmet ilmatäytteisellä kajakilla: Rauhoittava lippu ja ”merimiesråmmia”

SK:n toimitus
Kotimaa 12.7.2010 10:26

Ahvenanmaan ja Saaristomeren ulkosaaristo on rikkonaisuuttaan ainutlaatuinen maailmassa. Se on myös hyvin säilynyt salaisuus. Suomalaiset jaksavat mytologisoida Lappiaan, mutta saaristo on jäänyt turismiteollisuuden ulkopuolelle – lähinnä hyväosaisten purjeveneilijöiden paratiisiksi.

Toimittaja Marko Hamilo päätti kokeilla ulkosaariston demokratisoimista. Voisiko Ahvenanmaan ja Saaristomeren hienoimmat majakkasaaret ja myrskyluodot bongata alle tuhat euroa maksavalla ilmatäytteisellä kajakilla?

Tekstissä jotkin paikannimet ovat linkkejä. Niistä klikkaamalla näet sijainnin kartalla tai lisätietoa.

9. heinäkuuta

Kobba Klintar Kirjoittajan ilmatäytteinen kajakki Maarianhaminan itäsatamassa. Eckeröstä ostetun Ahvenanmaan lipun tarkoitus oli saada paikalliset moottoriveneilijät käyttäytymään ohitustilanteessa huomaavaisemmin. Vaikutti toimivan!

Ahvenanmaan ympärimelonnan tylsin ja tuulisella säällä vaarallinenkin osuus on Eckeröstä Maarianhaminaan. Tällä neljänneksellä ei ole juuri mitään suojaavaa saaristoa. Otan kaiken ilon irti ilmatäytteisen kajakin tarjoamasta joustavuudesta: melon sataman bussipysäkille, otan ilmat pois ja puolessa tunnissa olen Maarianhaminan linja-autoasemalla. Se on onneksi vain kahden korttelin päässä idänpuoleisesta rannasta, ja venebensiksen laituri on kuin melojalle suunniteltu.

Haluan käydä ainakin Kobba Klintarilla, vanhalla luotsiasemalla, jossa nyt on saaren ja luotsaustoiminnan historiasta kertova museo. Ensin siis suunta etelään ja sitten sopivan sillan kohdalla Maarianhaminasta etelään vievän tien länsipuolelle. Lounaisella tuulella se tarkoittaa myös tuulen ja aallokon puolta.

Onneksi Kobba Klintarille pääsee melko suojaista reittiä: luotorykelmä on lounaispuolelta ulkosaaristoinen, mutta koillisen puolelta se on viimeinen saari, jonne pääsee vielä metsäsaarten suojassa.

Ohittavien moottoriveneilijöiden aalloistakaan ei ole haittaa. Miten ne ovatkin täällä Ahvenanmaalla paljon kohteliaampia kuin Helsingissä ja Espoossa? Ehkä Eckeröstä ostamani Ahvenanmaan lippu, jonka sain viriteltyä hulmuamaan kajakin perään, todella vaikuttaa tarkoitetulla tavalla.

Kobba Klintarin luotsiaseman päärakennus (katso kuva) on hauskan mallinen ja tuttu postikorteista. Monille varmaan myös Viikkarin tai Siljan kannelta.
Maarianhaminaan poikkeva ruotsinlaiva melkein koskettaa Kobban rantoja vain muutama minuutti ennen saapumista terminaaliin. Päärakennuksen hauskin ykistyiskohta on ulkoa melkein huomaamattoman pieni torni, josta on esteetön näkymä joka ilmansuuntaan.

Kobba Klintar on helppo melontakohde Maarianhaminasta aloittelijallekin. Melojan kannalta harmillista kyllä on, että sinne pääsee niin helposti myös opastetulle päiväretkelle veneellä.

Kobba libre Kahvilassa tarjoillaan saaren mukaan nimettyä ”ahvenanmaalaista merimiesråmmia” Kobba Libreä, jota voi ostaa myös esimerkiksi ruotsinlaivoilta.

Lågskärin majakka- ja lintuasemasaari näkyy houkuttelevana kaukana etelässä, mutta seuraavaksi päiväksi luvataan vähän kovempaa tuulta. Kyllähän sinne tällä aluksella pääsisi, periaatteessa. Mutta sitten pitäisi jäädä jonnekin kyttäämään sitä sopivaa pläkää, että pääsisi saarella käymään ja vielä ehtisi meloa Föglön metsäisempien saarten suojaan, ennen kuin taas tuuli nousee.

En jää kyttäämään. Melon kaupunkiin Pommernin viereen, juoksen kajakkini kanssa terminaaliin ja ehdin juuri ja juuri Turun iltapäivälaivaan.

Lågskär näyttää auringonkilossa ruotsinlaivan ylimmältä kannelta entistä houkuttelevammalta. Purjehdittavalla trimaraanikajakilla ehkä sitten.

Heinäkuussa 2011.

8. heinäkuuta

Nyt harmittaa!

Märket

Suomen Majakkaseuran retki Märketille lähtee illansuussa Eckerön postilaiturilta. Yhteysaluksena on erittäin merikelpoinen Targa, mutta kesäillan keli on niin lempeä, että on helppo jälkiviisastella. Olisihan tänne melomallakin päässyt!

Mutta tuuli nousee usein nopeasti ja joskus silloinkin, kun merisääksi on luvattu vain heikkoa tuulta. Alan tulla siihen johtopäätökseen, että kajakkini merikelpoisuus yhdistettynä omaan riskinottovalmiuteen ei riitä kaikkein uloimpien ja hienoimpien majakkasaarten bongaamiseen. Tai sitten se tarkoittaisi sopivan tyynen sään kyttäilyä, johon oma kärsivällisyyteni ei riitä. Kun en kerran uskaltanut lähteä Märketille, jää myös Lågskär parikymmentä kilometriä Maarianhaminan eteläpuolella käymättä.

(Kuva yllä: Valkoiset maalaukset kalliossa kertovat, missä Suomen ja Ruotsin valtakunnanraja tekee mutkan. Kuva on otettu Ruotsista, majakka on kokonaan Suomen puolella.)

Märketiltä näkyy Ruotsin puoleinen majakka Understen, joka vilkuttaa valoaan päivin öin vain runsaan kymmenen kilometrin päässä. Ei tarvitsisi olla paljon merikelpoisempi kajakki – tai vähän rohkeampi meloja – kun tuosta jo meloisi Ruotsin puolelle niin että heilahtaa! Understenin jälkeen luotoja ja saaria on vain parin kilometrin välein, kunnes ollaan jo mantereella lähellä Grisslehamnia. Kai se on sitten hankittava se unelmien purjetrimaraanikajakki.

Märket ei ehkä ole arkkitehtuuriltaan yhtä vaikuttava kuin jo vakiintunut matkailukohde Bengtskär Hangon edustalla. Mutta rajasaarella on erikoinen tunnelma. Ei vähiten siksi, että kesällä majakassa asuu kokonainen yhteisö talkooväkeä, joka kunnostaa pahasti rapistunutta majakkaa.

Märket Märket Ahvenanmerellä Pohjanlahden suulla on Suomen Majakkaseuran mukaan maamme ainoa konkreettisesti uhanalainen majakka. Rakennukset jäivät rapistumaan automatisoinnin jälkeen vuonna 1977. Kunnostus alkoi talkootyönä 2007.

Majakalla oppii arvostamaan kaikkea sitä kunnallistekniikkaa, mitä mantereella pitää itsestäänselvyytenä. Kaikki makea vesi pitää tuoda paikan päälle. Sähköä tuottaa nyt muutama vaatimaton aurinkopaneeli, mutta 5,5 kilowatin tuulimylly odottaa pystytystään. Sen tuottama sähkö riittää jo siihen, että majakkaa voi lämmittää talvella ilmalämpöpumpuilla. Keittiö toimii kaasulla. Kaikki palavat jätteet poltetaan.

Talkooporukalla vaikutti olevan hyvä yhteishenki, ja hyvä mieli tarttuu vierailijaan. Harmi jos majakka jää autioksi kunnostuksen jälkeen. Olisi hienoa, jos Märketissä olisi tulevaisuudessakin mahdollisuus veneilijöiden pysähtyä ja tutustua majakkaan myös sisältä.

7. heinäkuuta

Signilskär Ahvenanmaa Suurin osa Signilskäristä on karua kuin Lapin tunturit, mutta vanhan asutuksen jäljiltä saaressa on myös maalaismaisemaa.

Eckerön Käringsundista on 12 kilometrin melonta Signilskärille. Tai pitempikin jos haluaisi kulkea mahdollisimman turvallisesti luodolta luodolle isoimman selän ylitystä vältellen. Mutta tuuli on kohtalainen, joten valitsen suoran reitin. Matkalle osuu vain yksi luoto selän puolivälissä. Lisää sekin turvallisuudentunnetta.

Pari merihanhea nousee puolimatkanluodolla lentoon. Ei tarvetta rantautua, joten matka etenee joutuisasti. Rantautuminen Signilskärin pohjoiskärkeen kahden tunnin ja 35 minuutin melonnan jälkeen.

Signilskärin maisemat ovat kuin tunturipaljakkaa. Saarella on kuitenkin asuttu vielä 1950-luvulla. Tilan rakennuksien ympärillä määkivät lampaat niityllä ja paikoin keskellä tunturia maisema muistuttaakin maalaisidylliä. Lampaat ovat saarella tosin vain kesälomalla mantereelta.

Ahvenanmaan lintutieteellisen yhdistyksen lintuasema tosin pitää huolen siitä, että saarella on ihmisiä melkein läpi vuoden. Nyt lintumiehet kertoivat nähneensä pohjoisesta palaavia kahlaajia. Syysmuuton alusta ei pidä huolestua. Se kertoo vain siitä, että lomakausi on alkamassa ja uimavedet lämpenemässä.

Harvalla ulkosaarella on yhtä mielenkiintoinen historia kuin Signilskärillä. 1600-luvulta pääkaupungin Ruotsin itäisiin osiin yhdistänyt postireitti kulki saaren kautta. 1800-luvun alussa Signilskär oli optisen tietoliikenteen edelläkävijä. Viestejä välitettiin näköyhteyslinkkien välityksellä Ruotsista Signilskäriin ja sieltä edelleen Eckerön kautta valtakunnan itäosiin.

Saaren elävästä historiasta kertoo myös kappelin raunio. Signilskärillä oli pitkään luotsiasemakin, jonka rakennusta nyt isännöivät ornitologit. Naapurisaarella toimi vielä äskettäin merivartioasema, mutta ”nyt ne staijaa Maarianhaminassa”, lintumies kertoo.

Signilskär Ahvenanmaa Tukholman ja Turun yhdistävä postireitti avattiin virallisesti 1638. Signilskär on ensimmäinen saari Ahvenanmeren ylityksen jälkeen. Grisslehamnista sinne on kolmisenkymmentä kilometriä. Eckerön puolelle on vielä runsaat 10 kilometriä.

Luulen näkeväni kaukaisuudessa Märketin majakan, mutta myöhemmin selviää, että päivät yöt vilkkuva valo tuleekin Ruotsin puolelta.

Haaveeni on ollut meloa Märketin majakkasaarelle. Varmuuden vuoksi varasin Majakkaseuralta retken sinne, koska lähtisin yrittämään pitkää merimatkaa vain tyynellä tai heikolla tuulella. Ja silloinkin olisi tärkeä tietää, että palata voi venekyydillä, jos tuuli nousee.

Märketille on matkaa Signilskäriltäkin parikymmentä kilometriä. Viimeinen etappi Yttre borgenin luodolta olisi kuutisen kilometriä. Mutta psykologiset rajat tulivat vastaan, kun katselin aavaa merta luoteen suunnassa. Suostuin suosiolla venekyytiin Eckeröstä, tuli sitten millainen rasvatyyni tahansa.

Signilskäriltä paluuta aloittaessani saan muistutuksen siitä, miksi aavoja selkiä pitääkin kunnioittaa ja pelätä. Toinen paineilmaponttooni pullistelee yhtäkkiä ulos suojakankaastaan. Olenko pumpannut liikaa painetta kajakkiini? Mitään ei ole rikki. Ongelma ratkeaa myöhemmin Eckerössä: ilmat pois, vetoketju kiinni ja paineet takaisin. Mutta kun pumppua ei ole mukana, ei tällä uskalla paluumatkalle lähteä.

Lintuasemalta onneksi löytyy ystävällinen sielu – ja saaren satamasta Buster. Saan pikapaluun bensarahoja vastaan. Kotona Käringsundissa lupaan itselleni, etten ikinä lähde edes päiväretkelle ilman pumppua.

6. heinäkuuta

Sisäsaaristoa ripeästi meloen Getasta Eckeröön Käringssundiin. Leirintäalueelta saa edullisen yöpymismökin. Olen kajakkeineni outo lintu. Pitäisi olla Volvo ja pallogrilli.

Merisää lupaa hyvää keliä seuraavalle päivälle. Signilskär on runsaat 10 kilometriä avomerelle – viimeinen pysäkki ennen Ruotsia. Navakalla tuulella nousisikin ikävä aallokko.

Ahvenanmaa Getabergenin näköalatornilta kannattaa kävellä pari kilometriä rantaan päin. Miksi Djupviksgrottan ei ole Suomen kansallismaisemia siinä missä Koli tai Kevo? Eikö Ahvenanmaa kelvannut fennomaaneille?

5. heinäkuuta

Tuuli tyyntyi niin että Länsmansgrundilta pääsi pärskeittä sisäsaaristoon. Kahden päivän yksinäisyyden jälkeen on mukava palata sivilisaatioon Havsviddenin terassilla Getassa. Korkealla kalliolla sijaitsevalta hotellilta näkyy koko Selkämeri. Hieman samanlainen kuin Utön hotellista Saaristomerellä – vieläkö sinne ehtisi tällä reissulla? Näköjään neljän tähden hotelli tämä Havsvidden. Mutta vaikka Selkämeri on hieno hotellilta, hotelli on aika kökkö Selkämereltä katsottuna. Onneksi lännempää löytyy vielä hienompia ja jylhempiä getalaisia silokalliojyrkänteitä, jotka on ymmärretty jättää luonnontilaan.

Hotelli Havsvidden Hotelli Havsviddenistä on upeammat näkymät kuin mistään muualta Ahvenanmaan hotelleista. Harmi että lomakeskuksen rakennukset sopivat ympäristöön suunnilleen yhtä hyvin kuin hiihtokeskukset Lapin luontoon.

Rantaviivan kulmikkaat, jylhät piirteet synnyttävät myös suojaisia luonnonsatamia purjeveneiden pysähtyä. Mutta kuinka kulttuuristereotypioista ei päästä täälläkään? Djudvikenin pitkässä, kapeassa vuonossa on parikymmentä purjevenettä. (Kalliimmasta päästä, koska täällä yöpyvät vain ne, joiden veneiden varustelu on sen verran hyvä, etteivät vierasvenesatamien palvelut ole tarpeen.) Suomalaiset ovat ankkuroituneet yksilöllisesti pitkin vuonoa hajuraon päähän toisistaan. Ruotsalaisia on kiinni kalliossa vieri vieressä niin, että venekunnat pääsevät iloisesti diskuteeraamaan keskenään.

Geta Ahvenanmaa Ahvenanmaan jylhimmät kalliot ovat saaren pohjoisimmassa kolkassa Getassa. Kallioilta on hienot näkymät merelle, mutta vielä hienompi on näkymä mereltä silokallioille.

4. heinäkuuta

Myrskyluoto Väderskärin korkein kohta, jossa Maija usein odotti miehensä Jannen veneen ilmestymistä horisonttiin.

Visiitti Väderskärillä jäi nopeaksi. Myrskyluoto oli nimensä veroinen: sieltä piti päästä pois ennen kuin tuuli yltyi navakasta kovaksi. Paluu metsäsaarten suojaan oli silti märkä.

Yöksi Länsmansgrundille. Ahvenanmaan maakuntahallitus on kunnostanut vanhan kalastajamökin autiotuvaksi kenen tahansa yöpyä. Tackar!

Länsmangrund Länsmansgrund kamiinalla varustettuine autiotupineen on melojalle ja moottoriveneilijälle ihanteellinen paikka odottaa tuulen tyyntymistä. Purjeveneille kaikilta tuulilta suojainen satama on liian matala.

3. heinäkuuta

Kanootti Kajakki ja matkatavarat Turun linja-autoasemalla.

Lähtö Helsingistä kello 6.30. Bussilla Turkuun ja Turusta Kustaviin ja Brändön Torsholmaan, josta Ahvenanmaan yhteysaluksella pääsaarelle. Suunnaksi Väderskär, jonne kirjailija Anni Blomqvist sijoitti Maijan ja Jannen Myrskyluodon.

Jos olisin päässyt lähtemään päivää aiemmin, olisin yrittänyt Lågskärin majakkasaarelle parikymmentä kilometriä Maarianhaminan eteläpuolelle. Mutta sitten nousi navakka eteläinen tuuli. Meloja joutuu elämään tuulien mukaan siinä missä purjehtijakin.

Tavalliset melojat naureskelevat ilmatäytteisille kajakeille. Todellisuudessa ne ovat yllättävän merikelpoisia. Vakauden hinta on vain hitaus.

En ehdi myötätuulessakaan aivan Myrskyluodolle asti. Teltta pystyyn Låga skäretille neljän tunnin melonnan jälkeen.

Teknisiä tietoja

  • Kuvat: Nokia N97
  • Navigointi: ei merikarttoja mukana. Plotterina Nokia N97 ja Viewranger-ohjelmisto, kartat Maanmittauslaitos, 1:50 000. Lataukseen 150 Wh litiumpolymeeriakku.

Julkaistu 5.7.2010 klo 11.59, päivitetty 9.7.2010 klo 13:46.

Teksti ja kuvat Marko Hamilo

Keskustelu

Ongelmaksi taitaa tulla keveys tuulella, mutta voihan sitä tyvenelläkin seilata.

Kuntoakin vaatii sen verran, ettei nyt kaikkien kannatana miettiä vastaavaa reissua. Ellei sitten kaksikolla pääse jonkun vietäväksi. ;)

Suomen kieltähän ei Ahvenanmaalla sallita. Ahvenanmaa on EU:n alueella ainoa paikka, jossa vähemmistöllä ei ole kielellisiä oikeuksia. Tästähän Hamilo ei puhu mitään.
Paljonkohan hän sai Maarianhaminan matkailubisnesmiehiltä palkkaa, että kirjoitti tuollaista sokerista päiväkirjaa, mainitsi hotelleja ja kaikenlaista mainosmielessä?
Kovasti pitäisi sinne Ahvenanmaalle suomalaisten mennä rahojensa kanssa, metroasemat ovat kesäisin täynnä mainoksia. Valtion budjetistahan tosin ne rahat menevät jo suoraankin sinne, tukina…
Ettei totuus unohtuisi, kerrottakoon tämäkin.

Well !

Ehdotan seuraavaksi retken kohteeksi Kalantiväylää.
Koska suurin osa Kalantiväylästä on jo kuivalla maalla ja kajakki on ilmeisesti kevyt kuljettaa myös
maitse niin soveltuu se mielestäni erinomaisesti retkeen jonka osa on kauempana rantaviivasta.
Lisäksi Heinäkuu taitaa siinä touhussa sujua leppoisasti.
Retkellä voi myös kerätä yrttejä ,sillä tutkijain mukaan juuri villiintyneet vanhat kotiapteekit ovat
suuntaa näyttämässä missä kyseinen väylä on sijainnut.

Ei tarvitse ihmetellä, miksi saaristo on vain muutaman harvan käytössä. Sama koskee kaikkea rannikkoseutua. Ruotsalaiset eivät ole suvainneet minkään laista kehitystä. Sinne ovat jääneet omaan pikku nukketaloonsa kiken globalisaation keskellä…