Yhteisövero
-
Tutkimusten mukaan yritysmaailmalle suunnatuista veronalennuksista ei ole juurikaan hyötyä kansantaloudelle. Hyvä selitysElämässä varmaa on verot ja kuolema – EK haluaa eroon toisesta, ainakin osittain
2 MIN -
Valtiovarainministeriö on arvioinut, että uudistus toisi Suomeen yli 100 miljoonaa euroa vuosittain. Summa on todennäköisesti pienempi. veroparatiisitMullistava uudistus vai vesitetty kompromissi? – Verokilpailua suitsiva minimivero voi hyödyttää Suomea odotettua vähemmän
5 MIN -
Saksassa yhteisöveron noston rasitus kaatui 50-prosenttisesti työntekijöiden niskaan. rahaHei työntekijä, arvaapa kenen kukkarossa yhteisövero tuntuu?
3 MIN -
Yhtiö on noudattanut Suomen verolainsäädäntöä, kerrotaan kaivosyhtiöstä. Agnico Eagle FinlandSatoja miljoonia tuottava kultakaivos Kittilässä ei ole maksanut yhteisöveroja vuosiin – käytti "veropoistot hyväksi"
4 MIN -
Jos verovälttelyyn halutaan aidosti puuttua, pelkät kansalliset järjestelmät eivät riitä, professori Marjaana Helminen sanoo. Euroopan unioniSuomi tarvitsee EU:ta, jotta yritysverot saadaan kerättyä – ”Perinteinen kansallisvaltio ei verotuksessa toimi”
2 MIN -
Investointivaraus hyödyttäisi suhteellisen vähäistä määrää yrityksiä. Jaakko KianderSipilän kaavaileman yritysten veroporkkanan hyödyt epävarmoja: ”Vaikutus ei ole kovin suuri”
4 MIN -
PUHEENVUORO: Riskin ja voiton keskinäistä suhdetta pitää muuttaa kasvuun kannustavaksi, kirjoittaa Eero Lehti. kasvuYhteisövero nollaan – ja kasvu alkaa
3 MIN -
Vihreät ja vasemmistoliitto kamppailevat hallituksen apupuolueen paikasta. Anni SinnemäkiVille Niinistö: Vasemmistoliitto tarjoaa aina ratkaisuksi rahaa
10 MIN -
4 MIN -
3 MIN -
4 MIN