Blogit

Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Uskomaton Suomi

Blogit Megafoni 10.12.2011 08:01
Elias Tuomaala

Valtionkirkko, kirkollisvero, sotilaspastorit, konkurssisuoja, uskonnonopetus… Kohtia, jotka polkevat kovaa jokaisen ihmisen uskonnonvapautta, on Suomen lainsäädännössä valtavasti. Laajalle levinnyt käsitys siitä, että pohjoinen hyvinvointiyhteiskuntamme kunnioittaisi ihmisoikeuksia, on tältä osin pahaa liioittelua.

Laajalle levinneen käsityksen mukaan uskonnonvapaus jaetaan kahtia: toisaalta oikeuteen harjoittaa haluamallaan tavalla juuri sitä elämänkatsomusta, jonka kokee omakseen, ja toisaalta oikeuteen olla osallistumatta mihinkään sellaiseen elämänkatsomuksen harjoittamiseen, jonka kokee loukkaavan omaatuntoaan. Oikeuden alkuosa onkin Suomessa tehokkaasti suojattu ja taattu kaikille.

Sen sijaan oikeuden loppuosa on täällä pahoinpidelty niin pahasti, että Pohjolan kattava ihmisoikeuksiensuoja on muuttunut silkaksi myytiksi. Maassa, jossa kaikkien yhteinen laillinen julkisvalta ja tietyn kansanosan perustelemattomat uskomukset yliluonnollisiin ilmiöihin on lakisääteisesti, perusteellisesti ja kaikken jokapäiväistä elämää koskettaen sotkettu toisiinsa, ei voi elää olematta osallinen kyseisen valtionuskonnon harjoittamiseen.

Valtionkirkko tarkoittaa, ainakin Wikipedia-määritelmänsä mukaan, uskontokuntaa, joka on taloudellisesti ja hallinnollisesti valtiosta riippuvainen. Sikäli Suomessakin on, kansankirkkopuheesta huolimatta, nimenomaan kaksi valtionkirkkoa, jotka on lainsäädännössä erioikeuksin ja erityisasemin monessa kohtaa asetettu kaikkien muiden uskonnollisten ja elämänkatsomuksellisten yhteisöjen yläpuolelle. Evankelisluterilaisesta kirkosta on lainsäädännössä tehty julkisyhteisö, jonka etuoikeuttamista määrittää aivan oma, vaikeasti muutettava lainsäädäntönsä. Se on täysin suojattu konkurssilta, pääsee käsiksi väestötietojärjestelmään, saa julkisin varoin täsmäkoulutettuja teologeja suomalaisista yliopistoista, kerää kirkollisveroa ja saa osan kaikkien yhteisöjen maksamista veroista riippumatta siitä, kuuluuvatko yhteisön jäsenet kirkkoon vai eivät. Pelkkään kirkon jokaisen perustteettoman etuoikeuden luettelemiseen menisi ikuisuus.

Kun valtio osallistuu merkittävässä määrin hallinnoimalla, erityiskohdennetulla lainsäädännöllä, rahoittamalla suoraan verovaroista ja jakamalla perustuslaillisia etuoikeuksia jonkin uskonnon harjoittamiseen, osallistuu uskonnon harjoittamiseen välillisesti jokainen kansalainen, koska esimerkiksi maksaa veroja Suomen valtiolle tai tukee sen uskottavuutta äänestämällä. Siis myös ne, jotka eivät kuulu kirkkoon tai jopa vastustavat sitä verisesti. Keneltäkään ei kysytä, haluaako hän osallistua kyseisen uskonnon harjoittamiseen vai ei. Hän osallistuu joka tapauksessa.

Silloin rikotaan ihmisen uskonnovapautta, pyhää ihmisoikeutta.

Kaikkein oudoimmaksi tilanteen tekee se, ettei tuolle ihmisoikeusloukkaukselle ikinä kuule mitään perusteita. Yhteiskunnallista keskustelua ei aiheesta käydä, ja ihmisten uskonnovapautta antavat polkea kaikki puolueet poliittisen kentän laidasta toiseen. Niin kirkon ja valtion eroa aatteensa alkuajoista ajanut työväenliike kuin kaikkia vapauksia puolustava oikeistokin jättävät vuodesta toiseen rauhaan luterilaisuuden vääristyneen valtionuskontoaseman. Se, että mm. Jeesus, Paavali ja Martti Luther kaikki kannattivat äänekkäästi hengellisen ja julkisen vallan erottamista, ei tunnu saavan edes kristillisdemokraatteja ajamaan Suomeen oikeudenmukaisempaa lainsäädäntöä.

Mikäli tämän ihmisoikeusloukkauksen piiriin kuuluisi vain se reilu viideosa kansasta, joka ei kuulu kirkkoon, olisi se ainoastaan kohtuullisen törkeää. On kuitenkin jokaisen oma asia määritellä elämänkatsomuksensa, eikä kirkkoon kuulumisen pitäisi olla automaattinen velvoite osallistua uskonnon harjoittamiseen myös julkisen vallan kautta. Siten tämäkin uskonnonvapauden riisto koskee lopulta koko Suomen kansaa, ei vain pientä vähemmistöä.

Kun on kyse maasta, joka ylpeilee ihmisoikeuksillaan, on tilanne lähinnä koominen. Tragikoominen.