Kaipola
-
PÄÄKIRJOITUS: Kiistely on helppoa, jos kuuntelee vain toista osapuolta. Hedelmällisempää olisi miettiä yhteiskunnan epäkohtien korjaamista ja tulevaisuuden hyvinvoinnin rahoittamista. pääkirjoitusKaipola on vasta esimakua – ja poliitikot ja yritysjohtajat väittelevät oikeasti siitä, miksi talouskilpailussa ei pärjätä paremmin
2 MIN -
Suomen metsäteollisuuden ongelmana on tuotannon arvon pienentyminen käytettyä puukuutiota kohti. Laskusuunta jatkuu, sanoo Euroopan metsäinstituutin apulaisjohtaja Lauri Hetemäki. KaipolaAsiantuntija ennusti paperiteollisuuden tulevaisuuden jo vuonna 1999 – Vähäiset panostukset uudistumiseen ihmetyttivät
4 MIN