Asepalvelus
-
Saksa aikoo kasvattaa tuntuvasti armeijaansa. Suomalaisittain tavoitteet näyttävät maltillisilta, mutta Saksalle kyse on isosta muutoksesta. EurooppaSaksa aikoo kasvattaa armeijaansa 260 000 sotilaaseen – Suomen sota-ajan vahvuus on suurempi
4 MIN -
Palvelusikäluokat pienenevät voimakkaasti 2030-luvulla. Tämän takia tarvitaan kansalaispalvelus koko ikäluokalle joko ase- tai siviilipalveluksessa, kirjoittaa reservin majuri Jyri Vilamo. PuheenvuoroTarvitsemme kansalaispalveluksen koko ikäluokalle
3 MIN -
Tunkkaisiin sukupuolimuotteihin pohjaava asevelvollisuusraportti herättänee tulevissa sukupolvissa samanlaista kummastusta kuin yliopisto-opiskelun kieltäminen naisilta. PuheenvuoroPuheenvuoro: On pohjattoman surullista, että Kanervan komiteaan ei osunut ketään, joka tunnistaa asevelvollisuuslain seksismin
3 MIN -
3 MIN