Urheilijoiden suoritusvarmuutta selitetään usein itsestäänselvyyksillä. Silja Kososen onnistumisten putki tuo aiheeseen uuden näkökulman, kirjoittaa Jukka Heinonen.Toimitukselta
Rikkeiden ja laiminlyöntien vuoksi annetut potkut ovat Suomessa harvinaisia. Ehkä siksi osa työnantajista sortuu ongelmatilanteissa muotovirheisiin, kirjoittaa Jukka Heinonen. Toimitukselta
Hallitus aikoo helpottaa työntekijöiden irtisanomista. Käytännössä uusi laki tarkoittaisi, että rajatapaukset ratkaistaisiin entistä useammin työnantajan hyväksi, kiteyttää Seppo Koskinen.irtisanomiset
Sisäministeri Mari Rantanen ei toiminut lainvastaisesti, kun pakolaiskiintiötä valmisteltiin, totesi oikeuskansleri. Valmistelu kuitenkin epäonnistui. yhdenvertaisuus
Miksi miesten elinikäinen lapsettomuus on yleistynyt voimakkaammin kuin naisten? Lähdin selvittämään vastausta sillä oletuksella, että syitä täytyy olla useita, kirjoittaa Jukka Heinonen.Toimitukselta
Perussuomalaiset näkisivät mielellään Teollisuussijoituksen valtion teollisuuspolitiikan nyrkkinä. Kokoomus antaisi markkinoille enemmän valtaa sijoituskohteiden valinnassa. kasvuyritykset
Orpon hallituksen ohjelman mukaan hankintalakia muutetaan niin, että jos kilpailutus tuottaa vain yhden tarjouksen, se on lähtökohtaisesti uusittava. julkiset hankinnat
Jos vantaalainen Solar Foods -yhtiö onnistuu pyrkimyksissään, sen teknologian avulla voidaan torjua ilmastonmuutosta ja lievittää maapallon ruokaongelmaa. Ehkä Suomi saa uuden Nokian. Teksti Jukka Heinonen kuvat Niclas Mäkeläruoantuotanto