Ajolähtö-hanke on Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi? -rahoituksen (2015–2017) saanut tutkimushanke, joka yhdistää journalismin, valokuvan ja tutkimuksen keinoja.

Kinkkinen juttu tuo globaali bisnes

Anu-Hanna Anttila
Blogit Ajolähtö 3.8.2016 14:43
kuva: Sami Perttilä

kuva: Sami Perttilä

Moni on käynyt Kouvolassa ihmettelemässä porttia, jollaiset ovat tulleet tutuiksi maailman suurkaupunkien Chinatowneista. Punaisen portin lohikäärmeet eivät Kouvolassa onnistuneet luomaan omistajilleen hyvää onnea tai vaurautta, eikä paljon keskustelua herättäneen kauppakeskuksen ympärille syntynyt vilkasta kaupunginosaa, jonne tultaisiin ostoksille kauempaakin.

Monenlaisia epäilyjä ja salamyhkäisyyttä leijui China Center -kauppakeskuksen ympärillä sen avattua ovensa vuonna 2006. Kouvolalaiset purkivat tuntojaan, joista oli aistittavissa jopa vieraan pelkoa. Nettikeskusteluissa yksi kirjoittajista kysyi ”mitä hyötyä siitä meille normi/perus kouvolalaisille muka on?” ja vastasi ”no thing”. Globaalista bisneksestä ei siis olisi mitään hyötyä. Toinen epäilijä tiesi, että myytävät tavarat on salakuljetettu Euroopasta Suomeen ja tullivirkailijat lahjottu. Tavaroiden myös epäiltiin olevan kehnoja piraattituotteita ja työvoiman laitonta.

Jotkut normikouvolalaiset kuitenkin ajattelivat – kunnan päättäjien tapaan – keskuksen vilkastuttavan pohjoisen Kymenlaakson liike-elämää ja tuottavan kipeästi kaivattuja verotuloja. Kaupungin johdon ja liikemiesten hahmottelemat tulevaisuusnäkymät olivat kuitenkin melkoisen villit: avataan kauppatie itään ja rakennetaan Kouvolasta johtava Kiinan kaupan logistiikkakeskus. Samalla luodaan suoraan ja välillisesti uusia työpaikkoja ja osaamista. Mutta, mutta.

On kiinalainen juttu palvoa maskuliiniseksi miellettyä lohikäärmettä, Loongia, joka on hedelmällinen ja aktiivinen. Ehkä juuri siksi China Center -kauppakeskus rakennettiin entisen Valion meijerin tiloihin, sillä vain alituiseen poikiva lehmä tuottaa reippaasti maitoa. Enteet olivat kaupankäyntiin näin mitä suotuisimmat. Vaan toisin kävi. Jälkikäteen tapahtumavyyhtiä tuumiessa vaikuttaa siltä, että varmaa on vain, että yritys oli olemassa ja rahaa liikkui miljoonia.

China Centerin lento pysähtyi jo ennen nousukiitoa, kun yritystä epäiltiin muun muassa laittoman maahanmuuton kulissiksi. Näyttöä tälle eivät viranomaiset kuitenkaan löytäneet. Kauppakeskuksen toiminta lakkasi pakkohuutokauppaan vuonna 2011. Velkojilla oli saatavia lähes 3 miljoonaa euroa. Ymmärrettävästi tämän liiketoiminnan suorasta ja välillisestä tuotosta alueelle tai verotuloista ei sen enempiä puhuta.

On suomalainen juttu, että taantuvilla teollisuuspaikkakunnilla visioidaan tulevaa ja tartutaan houkuttelevilta ja mahtipontisiltakin tuntuviin tilaisuuksiin. Sellaisiin kuin Kouvolan China Center tai nyt rakenteilla oleva Kotka Old Port, joita kansainväliset liikemiehet ja rahoittajat vievät eteenpäin.

Kotkassa rakennustyöt on aloitettu tänä vuonna ja Kantasatamaan on nousemassa huikea viihtymiskeskus. Kotka Old Port -ostosparatiisista löytyy muun muassa outlet-myymälöitä, ravintoloita, kylpylöitä ja hotelleja. Hanke tulee maksamaan lähes 400 miljoonaa euroa. Oletuksena on, että keskus toisi 700 uutta työpaikkaa ja tuottaisi Kotkalle miljoonien eurojen verotulot. Sillä näin asia halutaan Kotkassakin nähdä: iso raha liikkuu, kun ostoksille saapuu väkeä Helsingistä ja Venäjältä sekä risteilijät tuovat satamaan kansainvälisiä asiakkaita. Siinä menestyksen eväät.

On totta, että tällaista on globaali bisnes: täynnä mahdollisuuksia ja rajattomia ideoita, kunhan riittävä innostus ja rahoitus löydetään. Ja mahdollisuuksiin on Kouvolassa ja Kotkassa tartuttu.

Tänä vuonna Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöf kiteytti, mistä Kotka Old Port -hankkeessa on kyse: ”Kotka nousee nyt kansainvälisestikin eturiviin. Teemme kaupungistamme mielenkiintoisen kohteen, johon tullaan viihtymään läheltä ja kaukaa.” Vain vuosikymmen aikaisemmin vuonna 2006 Kouvolan kaupunginjohtaja Aimo Ahti totesi, että China Centerin myötä tavoitteena oli tehdä Kouvolasta ”Suomen johtava kaupunki niin Kiinan kulttuurissa, kielessä kuin bisneksessäkin”. Mutta, mutta.

Kouvolaan Tornionmäen harmaalle pienteollisuusalueelle jäi China Centeristä muistoksi vain portti, jonka lohikäärmeet eivät syökse tulta. Taantuvan teollisuuspaikkakunnan tulevaisuus on ilman visioita yhtä harmaa. Muutosten myötä pitää Kouvolassa ja Kotkassa uskaltaa yrittää jotakin muuta.

Oma jännitysnäytelmänsä tulee olemaan, miten Kotka Old Port -hankkeen käy. Toivottavasti paremmin. Toivottavasti hanke valmistuisi ja ostoskeskus työllistäsi rakennusvaiheen jälkeenkin vuosia. Toivottavasti, sillä tätäkin on globaali bisnes: ylisuurten riskien ottamista ja mahdottomiin suunnitelmiin törmäämistä.

 

Lue lisää: 

Raakaa pudotuspeliä: Kouvolasta piti tulla pelialan keskittymä – köpelösti kävi

Rahat loppu! Vanhemmat auttavat aikuisia lapsiaan

Viisi vuotta ja 200 työhakemusta – Silpputyö tuo elannon mutta jättää epävarmuuden

Anu-Hanna Anttila

Kirjoittaja on helsinkiläinen valtiotieteiden tohtori ja sosiologian dosentti, joka työskentelee Teollisuusliitto ry:n (ent. Metalliliitto) tutkimuspäällikkönä. Anttila toimii Ajolähtö-hankkeen vastuullisena johtajana.

Keskustelu