Miksi maahanmuuttajia?

Keskustelu maahanmuuttajista on tarpeen. Myös hankalat kysymykset on sallittava.

Suomalainen kyselee oikeutetusti, mitä hyvää ulkomaalaiset meille antavat. Olemme tyytyväisiä omaan elämäntapaamme, joka tuntuu sitä arvokkaammilta, mitä enemmän tutustuu muihin. Onko suomalaisuus niin köyhää, että se todella kaipaa rikastuttamista? Joskus maahan pyrkijät ovat lukutaidottomia ja uskonnoltaan pelottavia – miksi meidän täytyisi pitää heistä, kun emme oikein pidä edes kaikista omistakaan kansalaisistamme? Ulkomaalaispolitiikan arvostelua ja omien käsitysten ilmaisua ei pidä pelätä, sillä hurskastelu johtaa vain entistä pahempaan tilanteeseen, suvaitsemattomuuteen, rasistisiin asenteisiin ja jopa väkivaltaan. Vieraan kohtaamiseen voi asennoitua myös tekemällä johtopäätöksiä järjelliseltä pohjalta, jolloin myös tunteet ovat hallittavissa. Myös suomalaiset ovat eläneet vieraiden kulttuurien vaikutuspiirissä ja olemme sekoitus monenlaisista lähteistä.

Suomalaisuudesta ja yhteiskunnasta nykyisessä merkityksessä ei voisi edes puhua, jos olisimme eläneet täällä pelkästään omillamme: kaikki se, mitä nyt on, on monimutkaisen vuorovaikutuksen synnyttämää ja prosessi jatkuu. Alkuperäinen suomalaisuus oli taistelua luonnonvoimia vastaan, sitten tulivat kirkko, saksalainen reformaatio, ruotsalainen ja venäläinen vaikutus, valistuksen aika ja herätysliikkeet, kansallisromantiikan yhteydet Eurooppaan. Teollisia innovaatioita toivat monet ulkomaalaiset, kuten Finnlayson, Gutzeit, Sinebrychoff. Kansainvälistyminen synnytti vientiteollisuuden, joka on luonut hyvinvointimme. Maapalloistumisesta kasvoivat Nokia ja maailman suurimmat puunjalostusjätit. Meitä on rikastutettu monella tavalla. Ja autettu: Maailmanpankin tilastoissa olimme saamapuolella vielä 1960-luvulla. Olemme olleet tietysti myös itse sisukkaita. Mutta se yksin ei olisi riittänyt.

Kansainvälisessä yhteisössä sivistyskansalla on velvollisuuksia velvollisuuksia. Yksi on turvapaikan antaminen hädässä olevalle. Toinen on suvaitsevainen asenne ihmisten erilaisuuteen. Kolmas on köyhän auttaminen, kun itsellä on siihen mahdollisuus. Siirtolaisuuden voi rinnastaa pakolaisuuteen: Täältä on menty nälkää pakoon niin Amerikkaan kuin Ruotsiinkin ennen kuin hyvinvointiyhteiskuntamme oli kehittynyt nykytasolleen, jolla kykenemme ruokkimaan työttömät ja muut yllättäviin vaikeuksiin joutuneet. Vielä tämäkään ei ole koko totuus: väestömme on niin vähäinen ja vanhenee niin nopeasti – nopeimmin Euroopassa – ettemme pysty pitämään yhteiskuntakonettamme käynnissä tulevaisuudessa, ellei tänne saada uusia pyörittäjiä sen palvelukseen. Tarvitsemme maahanmuuttajia siis myös itsekkäistä syistä. Ei tarvitse olla idealisti, jos suhtautuu suvaitsevasti ulkomaalaisiin. Tarvitaan vain hiukan järkevää päättelyä. Piispa Mikko Heikka on oikeassa vaatiessaan maahanmuuttajille pääsyä yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi (HS 24.2.). Maahanmuuttajien työllistäminen on pitkän päälle parasta politiikkaa. Suvaitsevaisuus ei tarkoita mielistelyä, vaan auttamista elämään maassa maan tavalla, jotta voi antaa sille oman lisäarvonsa.

Suomen Kuvalehden 9/2009 pääkirjoitus (27.2.2009).