Miksi Suomessa saa ajaa autoa humalassa?
Kuva Markus Pentikäinen.
Sinä keskiviikkona, 2. toukokuuta, Jorma Sonnisen elämä romahti.
Hän oli kotonaan Lapinlahdella, kun hän kuuli huudon, että pellolla on auto ja ihmisiä on jäänyt sen alle. Hän juoksi pihaltaan Nerkoonniementielle ja huomasi kauhukseen, että uhreina olivat hänen tyttärensä, 11-vuotias Matleena ja 16-vuotias Hanna. He olivat palaamassa pyörälenkiltä.
Yliajaja, viisikymppinen nainen, oli törmännyt ensin tyttöihin ja sitten puhelinpylvääseen.
Sonninen yritti turhaan elvyttää Matleenaa. Tämä menehtyi seuraavana päivänä. Hanna loukkasi niskansa ja kaularankansa.
Yliajaja puhalsi 2,58 promillea. Hän lähetti Sonnisille kukkia ja kortin, jossa hän pyysi anteeksi. Sitten hän soitti humalassa ja sanoi, että hänen olisi pitänyt kuolla.
Sonninen antoi yliajajalle anteeksi. Hän sanoi, ettei viha tuo Matleenaa takaisin.
Mutta Lapinlahdella virisi pelko ja kostonhalu. Yliajajan sukulaiselle huudeltiin ja heristeltiin avoimesti nyrkkiä. Lapset pelkäsivät pyöräillä kouluun. Lapinlahtelaiset tunsivat, että jotain olisi tehtävä, jotta ”lynkkausmieliala” laantuisi ja rattijuoppous saataisiin kuriin.
Lapinlahtelaiset järjestivät toukokuussa marssin tierauhan puolesta ja luovuttivat pääministeri Jyrki Kataiselle (kok) vetoomuksen, jossa vaadittiin hallitusta ja eduskuntaa kitkemään rattijuoppoutta.
Katainen kehui kansanliikettä ja totesi, että yksin lainsäädännöllä ei saada rattijuoppoja kuriin.
Mikä rattijuoppoihin sitten tepsisi? Lapinlahtelaisten mielestä liian moni ajaa juovuksissa. Virkavalta ei ehdi pysäyttämään rattijuoppoja, sillä lähin poliisi on 25 kilometrin päässä Iisalmessa.
Kansanliike ei myöskään tehonnut, sillä rattijuopumukset näyttivät vain lisääntyvän. Savon Sanomien mukaan Lapinlahdella jäi kiinni kolmetoista rattijuoppoa Matleenan kuoleman jälkeisen kuukauden aikana, vaikka kuolonkolari yleensä rauhoittaa liikennettä.
Rattijuopumukset tuntuivat Jorma Sonnisesta pahalta, kuin pilkanteolta.
Tammikuussa, ennen Lapinlahden turmaa, rattijuoppo ajoi kuoliaaksi 11-vuotiaan tytön Helsingin Viikissä.
Helsinkiläinen Jani Petri Juhani Päivinen, 25, kaahasi tytön päälle suojatiellä vähintään 1,8 promillen humalassa. Hänet tuomittiin neljän vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen. Tuomiota kovensi se, että hänellä oli kuusi aikaisempaa rattijuopumusrikosta.
Tytön yliajo raivostutti suomalaiset. Myös ministerit väittelivät kiivaasti, etenkin promillerajasta.
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) halusi alentaa rattijuopumuksen promillerajan 0,5:stä 0,2:een, jotta viesti ”jos otat, et aja” korostuisi. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r) mukaan ei ole näyttöä siitä, että promillerajan lasku vähentäisi rattijuoppoutta ja onnettomuuksia.
Rattijuopumusten määrä on pysynyt vuosia samana, mutta lokakuussa Tilastokeskus julkisti yllättävän katsauksen: rattijuoppoja jäi kiinni kuluvan vuoden tammi-syyskuussa vain 15 000, kun 2000-luvulla rattijuopumuksia tuli poliisin tietoon vastaavana aikana keskimäärin 19 000.
Lapinlahtelaiset ovat siis väärässä. Vai ovatko?
Tiedetään, että alkoholin kulutus väheni alkuvuonna ja että alkolukko voi estää jonkun humalaisen ajamisen. Nykyisin rattijuoppo voi pyytää ajokiellon sijaan valvottua ajo-oikeutta, jolloin hän saa ajaa alkolukollista autoa. Alkolukko maksaa noin 1 500 euroa, ja se on maksettava itse, joten useimmat rattijuopot valitsevat edelleen ajokiellon.
Sekin tiedetään, että rattijuopumukset vähenivät etenkin kesällä. Syyksi on esitetty kehnoa säätä, joka ei houkutellut terasseille. Myös poliisin liikennevalvonta on tänä vuonna hieman vähentynyt.
Kuluvan vuoden ennätysluku voi toki jäädä vain tilastopoikkeamaksi.
Pelkät kiinnijääneiden määrät eivät kerro ilmiöstä koko totuutta. Uudenmaan ratsiatutkimuksesta selviää, että humalassa voi ajaa noin 220 kertaa ennen kuin jää kiinni. Myös alkoholia juoneita, mutta alle puoli promillea puhaltavia autoilijoita on enemmän kuin 1990-luvulla.
Nykyisin joka 800. kuljettaja on rattijuoppo ja joka 170:s on maistellut alkoholia.
Liikenneturvan selvitys joulukuulta 2011 kertoo, että joka viides autoilija arvioi syyllistyneensä rattijuopumukseen. Yli puolet kertoi ajaneensa ”maistissa”. Kuusi kymmenestä autoilijasta kannatti promillerajan laskua 0,2:een, kuten Ruotsissa ja Norjassa on tehty.
Kuljettaja väisti ajoradallaan ollutta estettä, minkä seurauksena hän menetti ajoneuvonsa hallinnan. Humalatila noin puolitoista promillea. Kuva Liikennevakuutuskeskus.
On marraskuun alun sunnuntai, ja liikenne soljuu tasaisesti Helsingin Kivikossa. Liikkuva poliisi sulkee neljän partion voimin Kivikonkaaren ja alkaa puhalluttaa kuljettajia.
Kolmikymppinen mies puhaltaa seulonta-alkometriin 0,28 promillea. Hän näyttää nololta.
”Tuli eilen vähän otettua”, hän myöntää.
Puolen tunnin kuluttua löytyy toinen maistellut, joka puhaltaa 0,44 promillea. Kuusikymppinen mies katsoo vakavana, kun poliisi varmistaa toisella alkometrillä tuloksen.
”Jatkossa alkoholinkäyttöön kannattaa kiinnittää huomiota”, poliisi neuvoo.
Yksi poliisipartioista lähtee kuljettamaan Malmin poliisiasemalle miestä, joka puhalsi 0,52 promillea. Siellä hän puhaltaa vielä tarkkuusalkometriin, joka antaa erittäin tarkan tuloksen. Alle 1,2 promillen rattijuopumuksesta seuraa sakkoja tai enintään puoli vuotta vankeutta.
Mies ei saa rangaistusta.
Myös huumeita käyttänyt kuljettaja syyllistyy rattijuopumukseen. Huumeilla on nollaraja, ja vuosittain huumeista jää kiinni kolmisentuhatta kuljettajaa.
Huumekuljettajia ei näy Kivikossa.
Liikkuva poliisi siirtää ratsian Espoon Suvelaan.
Kuluu tuskin kymmentä minuuttia, kun naisautoilija puhaltaa 1,18 promillea. Hän nousee autostaan ja selittää, että joi boolia ehkä kahteen asti yöllä. Aamulla hän tunsi olevansa selvä, joten hän ajoi avomiehensä kanssa Kauniaisiin ostamaan tälle olutta.
”Ajoin niin kuin ennenkin, enkä ole aikaisemmin kärähtänyt ratista.”
Nainen sanoo olevansa 53-vuotias kirjanpitäjä, mutta nimeään hän ei halua kertoa.
Poliisi lähtee kuljettamaan naista poliisiasemalle. Hän puhaltaa tarkkuusalkometriin 1,2 promillea, joka tarkoittaa törkeää rattijuopumusta. Rangaistuksena on vähintään 60 päiväsakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Ajokieltoa rattijuopumuksesta saa enintään viisi vuotta.
Ratsian tulos on 400 puhallutusta ja yksi rattijuopumus.
Auto ajautui kaarteessa vastaantulevan liikenteen kaistalle ja osui toiseen ajoneuvoon. Kuljettajan humalatila noin yksi promille. Kuva Liikennevakuutuskeskus.
A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Markus Sundqvist avaa tietokoneestaan laskurit.fi-sivun ja kirjoittaa: Mies, 80 kiloa, 3 pullollista keskiolutta, aikaa juomisen aloittamisesta puoli tuntia.
Tulos: 0,53 promillea.
Alkoholi vaikuttaa ihmisiin eri tavalla, Sundqvist huomauttaa. Kokematon voi olla 0,5 promillesta humalassa, kun taas tottunut käyttäjä vaikuttaa normaalikuntoiselta.
Nykyinen promilleraja aiheuttaa kikkailua. Voi ajaa autolla ravintolaan ja päättää, että juo vain kaksi tuoppia olutta. Mutta lopulta voi olla vaikea muistaa, paljonko olutta on kulunut. Sundqvist tietää, että tissuttelu ja riskinotto voivat johtaa rattijuopumukseen.
Sundqvist on liikenneministeri Kyllöstäkin tiukempi. Hän haluaisi alkoholille nollarajan.
”Viestin pitäisi olla nykyistä selkeämpi: alkoholi ja tieliikenne eivät kuulu yhteen. Jos jokin tekninen raja on oltava, niin 0,2 promillea on nollaa parempi, koska mittari voi olla väärin kalibroitu.”
Alkoholi alkaa vaikuttaa ajokykyyn 0,2 promillen tasolla, käy ilmi Uudenmaan ratsiatutkimukseen perustuvasta Rattijuopon profiili ja uusimisen riskitekijät -julkaisusta. Puolen promillen humalassa ajokyky on yleensä heikentynyt, ja onnettomuusriski kasvaa promillemäärän noustessa.
Yhden promillen humalassa ajavat ovat selkeästi vaarallisia liikenteessä. Julkaisun loppupäätelmä on, että promilleraja rattijuopumuksessa olisi syytä alentaa 0,2:een ja törkeässä 1,0:aan.
Miksei rajaa alenneta?
Oikeusministeri Henrikssonin kanta on tärkeä, sillä hänen vastuullaan on rikoslaki. Hänen mukaansa alkoholia maistelleet aiheuttavat vain vähän onnettomuuksia. Lisäksi poliisin, tuomiolaitoksen ja syyttäjän työ lisääntyisi. Rattijuopumukset eivät ole myöskään vähentyneet, vaikka törkeän rattijuoppouden promillerajaa laskettiin 1,5:stä 1,2:een vuonna 1994.
Henriksson on aiemmin todennut, ettei promillerajan lasku 0,2:een ole vähentänyt rattijuopumuksia Norjassa ja Ruotsissa. Rattijuopon profiili -julkaisussa taas arvioidaan, että Ruotsissa ja Norjassa on vähemmän rattijuoppoja kuin Suomessa. Yhtenä syynä pidetään promillerajaa.
Liikenneministeri Kyllönen toteaa, että Ruotsi on jo ykkönen ja Norja kakkonen Euroopan liikenneturvallisuusvertailussa. Suomi on vasta kahdestoista.
Nykyisin joka viides liikennekuolema johtuu rattijuopumuksesta. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kuluva vuosi tekee jälleen poikkeuksen: tammi-lokakuussa 37 ihmistä kuoli rattijuoppojen aiheuttamissa turmissa, kun edellisvuoden vastaava luku oli 51. Viime vuonna 74 kuoli ja 735 loukkaantui onnettomuuksissa, joissa osallisena oli rattijuoppo.
Myös rattijuopon profiili on selvitetty, ja tarkasti.
Yhdeksän kymmenestä rattijuoposta on mies, mutta naisten osuus kasvaa. Rattijuoppo on yleensä 40-49-vuotias mies, joka ajaa noin yhden promillen humalassa. Kiinnijääneistä rattijuopoista puolet on alkoholin suurkuluttajia ja joka kolmas päihderiippuvainen.
Kuljettaja menetti kovassa nopeudessa autonsa hallinnan, minkä jälkeen auto suistui tieltä. Humalatila noin yksi promille. Kuva Liikennevakuutuskeskus.
Siisa Halla on 58-vuotias päihdekuntoutujien asumispalveluohjaaja ja entinen alkoholisti. Hän oli ”tuurijuoppo”, joka istui rattiin, oli sitten humalassa tai selvin päin.
Hän kuljetti myös lapsiaan humalassa päivähoitoon, kouluun ja harrastuksiin.
Halla istuu työpaikallaan Helsingissä ja kertoo esimerkin aiemmasta ajokunnostaan: Hän kuljetti poikansa ja tämän kaverit autolla jalkapallotreeneihin. Kentällä hän yhtäkkiä sammui, joten muut vanhemmat veivät hänet lääkäriin ja ajoivat hänen autonsa kotiin.
”Alkoholi muuttaa ihmistä. Toimin väärin, vastoin arvojani ja moraaliani.”
Mikään ei olisi estänyt häntä ajamasta humalassa, hän selittää. Hän ajoi päivittäin, sillä lähimmälle bussipysäkille oli kotoa kolmen kilometrin kävelymatka. Hän uskoi olevansa ajokunnossa, kunnes ajoi ojaan 2,6 promillen humalassa. Hän oli yksin eikä loukkaantunut.
Siihen juominen loppui. Siisa Halla sanoo häpeävänsä syvästi rattijuoppouttaan.
Alkoholisti ajaa humalassa, koska se on hänelle normaali tila, Halla sanoo. Samaa mieltä on Jussi, 65-vuotias eläkeläinen. Hän on entinen ammattiautoilija ja alkoholisti.
Jussi on pitkä mies, 90-kiloinen. Hän tunsi olevansa kahden promillen humalassa ”normaali ja selvä”. Hän kärähti ratista kaksi kertaa, ja välillä ajokortti oli hyllyllä puoli vuotta. Silti hän ajoi työssään joka päivä ja usein tukevassa humalassa.
”Olin pommi liikenteessä. Kerran ajoin Lahdesta Helsinkiin ja näin moottoritiellä useita kaistoja. Kun laitoin toisen silmän kiinni, kaistojen määrä putosi puoleen.”
Hän tunsi ajavansa juovuksissa todella hyvin. Krapulassa hän voi pahoin, joten hänen oli juotava raakaa viinaa myös kesken työpäivän. Hän ajatteli tuolloin, että hänen oli pakko juoda ja tehdä työnsä, sillä muuten hän saisi lopputilin.
Työkaverit tiesivät, että hän joi, mutta kukaan ei puuttunut siihen.
Nyt Jussi suhtautuu rattijuopumukseen tiukasti. Hyssyttely ja silittely pois, sillä ne tukevat juomista, hän sanoo. Alkoholismi on itsensä kieltävä sairaus, joten ainoa oikea rangaistus alkoholisoituneelle rattijuopolle on päihdehoito.
Halla on samaa mieltä. Kaikki mahdolliset keinot pitää ottaa käyttöön, hän sanoo.
Päihdevalistus pitäisi aloittaa varhain. Koululaisille tietoiskuja ja opetusvideoita, joissa näytetään, mitä rattijuoppo saa aikaan. Lisää liikennevalvontaa, ja rattijuopoille kovemmat rangaistukset. Halla sai sakkoja ja vajaan vuoden ehdollista vankeutta, mikä on hänestä aivan liian löperöä.
Mikko, 52, on tyypiltään riskinottaja. Hän jäi nuorena kahdesti kiinni törkeästä rattijuopumuksesta. Kummallakin kerralla hän ajoi kotiin ravintolasta, ja promilleja oli vajaat kaksi.
Hän sai sakkoja ja ehdollista vankeutta muttei piitannut niistä.
Ravintolassa hän yritti laskea, kuinka paljon voi juoda, jotta voisi ajaa kotiin. Yleensä hän luisui juomaan liikaa. Hän yritti kikkailla. Joskus hän käveli korttelin ympäri tai söi pitsan, jonka jälkeen hän kuvitteli olevansa ajokunnossa.
Usein hän ajoi kotiinsa ikkuna auki, jotta pysyisi tarkkana ratissa.
Samaa konstia yritti myös 50-vuotias yrittäjä Lauri, joka ajoi humalassa ojaan. Hän oli viettänyt puolisonsa ja ystäviensä kanssa kesän viimeistä viikonloppua mökillä ja päättänyt ajaa sunnuntaina kotiin, vaikka puoliso yritti estää.
”Rattijuopumus on vakava asia ja kokemus niin häpeällinen, että hakeuduin päihdekuntoutukseen ja päätin jättää alkoholin kokonaan”, hän toteaa.
Entistä minäänsä hän kuvailee ”kicks-hakuiseksi”, joka koetteli mielellään rajojaan ja haki riskejä myös liikenteessä. Hän yritti usein laskea, montako olutta voi juoda, jotta voi vielä ajaa. Hän ei osaa arvioida, kuinka usein ylitti rangaistavuuden rajan.
Mikko ja Lauri häpeävät rattijuoppouttaan, eivätkä halua esiintyä omilla nimillään. He ovat nykyisin raittiita ja osaavat pohtia, mikä olisi voinut estää heidän rattijuoppoutensa.
Nollaraja autoilun suhteen, Lauri toteaa. Muuten juominen voi karata käsistä hyvinkin yllättävästi ja helposti. Mikko on samaa mieltä. Puoli promillea on hänen mielestään selkeä humalatila, eikä silloin voi reagoida liikenteessä riittävän nopeasti.
Mikko uskoo, että nollaraja ja kovemmat rangaistukset olisivat tepsineet häneen.
Rattijuoppoutta on tutkittu paljon. Ongelma on monisyinen, mutta sen voi kiteyttää yhteen ydinkysymykseen: mikä estäisi päihtynyttä ajamasta autoa?
Aloitetaan siis yksilöstä – ja tupakkalaista.
Rattijuoppoa on helppo verrata takavuosien tupakoijaan, joka sai polttaa vapaasti julkisilla paikoilla siitä huolimatta, että tupakansavu vaaransi muiden ihmisten terveyden. Tupakkalaki kielsi savuttelun julkisilla paikoilla ja aiheutti valtaisan vastalausemyrskyn.
Nykyisin tupakkalaki kerää paljon kiitosta. Savuttomat ihmiset eivät altistu enää tupakansavulle, joka voi aiheuttaa esimerkiksi keuhkosyöpää, sydänsairauksia ja astmaa.
Nollaraja voisi toimia rattijuopoillakin. Alkoholia saa juoda, kunhan ei aja, sillä rattijuoppo voi tappaa itsensä, kyytiläisensä ja tiellä kulkevia sivullisia. Ja jos nollaraja tuntuu liian ehdottomalta, Suomessa voitaisiin ottaa käyttöön 0,2 promillen raja.
Liikkuvan poliisin viestintäpäällikkö Jussi Pohjonen toteaa, että alempi promilleraja ei välttämättä lisäisi rattijuoppojen määrää, sillä useimmat suomalaiset haluavat noudattaa lakia. Jäljelle jäisivät alkoholin ongelmakäyttäjät, joihin promillerajat eivät pure.
Heihin tepsii vain päihdehoito, entiset rattijuopot sanovat. Mutta hoitoon ei voi pakottaa. Ylilääkäri Sundqvistin mukaan useimmat rattijuopot eivät ole kiinnostuneita päihdehoidosta.
Alkoholismi on sairaus, ja tarpeeksi sairas ihminen ei piittaa mistään. Alkoholin ongelmakäyttäjä voi menettää ajokorttinsa tai autonsa valtiolle – ja ajaa silti jonkun toisen autoa.
Poliisi voi ohjata rattijuopumuksen uusijan lääkärin päihdearvioon, jossa on käytävä selvin päin neljä kertaa. Alkoholistilta sekin onnistuu. Lisäksi tutkimukset osoittavat, ettei päihdearvion suorittaminen juuri estä rattijuopumuksen uusimista.
Jos yksilö ei voi itselleen mitään, yhteiskunta voi puuttua seurauksiin.
Poliisi voi tehostaa liikennevalvontaa ja noukkia rattijuopot liikennevirrasta. Joka toinen rattijuoppo uusii kuitenkin rikoksensa. Alkolukon käyttöpakkoa voisi laajentaa. Laitteen voi tosin kiertää, sillä joku toinen voi puhaltaa alkolukkoon, jonka jälkeen auto käynnistyy.
Tai alkolukkoon voi puhaltaa itse ja juoda sen jälkeen pullon viinaa.
Alkolukko vaatii puhalluksen myös satunnaisesti ajon aikana, mutta siihen mennessä alkoholisti on voinut ajaa jo kymmeniä kilometrejä. Viestintäpäällikkö Pohjosen mielestä alkolukko toimii aukottomasti vasta, kun autonvalmistajat hyväksyvät sen pakolliseksi vakiovarusteeksi uusiin autoihin.
Loputtomiin alkoholistia ei voi estää ajamasta, Pohjonen sanoo.
Liikenneministeriön ja oikeusministeriön kiista rattijuopumuksen promillerajoista päättyi joulukuun alussa, jolloin hallitus hyväksyi periaatepäätöksen tieliikenteen turvallisuuden parantamisesta.
Yksi hallituksen päätavoitteista on päihteetön tieliikenne.
Silti promillerajoja ei lasketa nykyisellä hallituskaudella.
Hallitus päätyi oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin kannalle. Liikenneministeri Merja Kyllönen koki ainakin tässä erässä tappion, sillä esimerkiksi Uuden Suomen mukaan hän linjasi promillerajojen laskemisen ”henkilökohtaiseksi agendakseen”.
Kyllönen vakuuttaa silti, ettei promillerajojen laskemista unohdeta.
Pieni parannus lienee luvassa, sillä hallitus esittää muutosta tieliikennelakiin. Muutoksen jälkeen poliisi voisi keskeyttää ”maistissa” ajavan matkan, jos päihtymys vaikuttaa ajokykyyn. Nykyisin poliisi voi keskeyttää ajon esimerkiksi ajoneuvon teknisen vian vuoksi.
”Ihmiset reagoivat eri tavalla alkoholimääriin. Lainmuutoksella poliisi saa sen harkintavallan, joka sille kuuluu, ja samalla otetaan selkeä askel kohti päihteetöntä liikennettä”, Kyllönen toteaa.
Kyllösen mielestä tärkeimmät keinot rattijuopumuksen kitkemiseksi ovat alkolukon käytön lisääminen, promillerajojen alentaminen ”jollakin aikavälillä” ja kiinnijäämisriskin lisääminen. Kyllösen mielestä kansalaisilla tulee olla siviilirohkeutta pysäyttää rattijuoppo.
Hän huomauttaa, että noin joka kolmas rattijuoppo jää nykyisin kiinni ilmiannon perusteella.
Henrikssonin listalla tärkeysjärjestyksessä ovat alkoholiongelmien ehkäiseminen, kiinnijäämisriskin lisääminen ja rattijuopon ajon estäminen. Yksi vaihtoehto hänen mielestään on, että törkeään rattijuopumukseen syyllistyneelle määrättäisiin pakollinen alkolukko.
Myös hallitus haluaa edistää alkolukon käyttöä. Lisäksi alle 25-vuotiaille rattijuopoille tarjotaan mahdollisuus osallistua päihdetilanteensa kartoitukseen. Ruotsissa on käytössä vastaava malli.
Mitä mieltä lapinlahtelaiset ovat Kataisen hallituksen linjauksesta?
Minna Kettunen ja Marko Rahkola sanovat olevansa todella pettyneitä. He järjestivät Lapinlahden toukokuisen tierauhamarssin ja toivoivat, että hallitus ja eduskunta ryhtyisivät ”voimallisiin toimiin” rattijuoppouden kitkemiseksi.
Rahkola toteaa, että alkoholi on niin syvästi kietoutunut suomalaiseen kulttuuriin, ettei edes promillerajaa uskalleta laskea.
”Tyhjän vuoksi marssittiin”, Kettunen sanoo.
Lapinlahdella on kuulas talvipäivä. Lähihoitaja Jorma Sonninen palaa töistä kotiinsa ja kääntyy Nerkoonniementien suoralle, joka jatkuu kymmenisen kilometriä.
Hän ohittaa tienpenkan, jossa Matleena menehtyi. Siitä on vain parisataa metriä kotiin.
Hän pysäköi autonsa ja astuu tupaan, jossa riittää vilskettä. Hänen vaimonsa Sanna Sonninen istuu nojatuolissa ja rauhoittelee kaksivuotiasta Seelaa. Lattialla on duploja, joilla 4-vuotias Petrus ja 6-vuotias Marikki leikkivät. Isommat lapset siivoavat pöytää.
Sonnisilla on yksitoista lasta, joista kahdeksan asuu vielä kotona.
Matleenan kuolemasta on kulunut seitsemän kuukautta. Perhe voi huonosti. On pelkoja, painajaisunia ja alakuloisuutta. Äiti Sanna Sonninen näyttää surun murtamalta. Hanna Sonninen selvisi onnettomuudesta mutta kärsii pää- ja niskasärystä.
Mutta jotain on saatu päätökseen.
Yliajaja Marja Terttu Miettinen, 53, tuomittiin marraskuussa kahden vuoden ja seitsemän kuukauden vankeuteen törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä vammantuottamuksesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Jorma Sonnisen mielestä tuomio olisi pitänyt tulla taposta.
Hän pidättelee itkua joka kerta, kun hän ajattelee vapun jälkeistä päivää.
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 51-52/2012.