Pyhäpäivä muuttui puuhapäiväksi – viisi erilaista tarinaa samalta sunnuntailta

SK seurasi syyskuisen sunnuntaiaamun viettoa eri puolilla Suomea.

ajankäyttö
Teksti
Sk:n Työryhmä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kauko Erkkilä lukee Keskipohjanmaata ennen kirkkoon lähtöä. Lattialla Lotta ja vanhaenglanninlammaskoira Jytte.
Kauko Erkkilä lukee Keskipohjanmaata ennen kirkkoon lähtöä. Lattialla Lotta ja vanhaenglanninlammaskoira Jytte. Kuva Harri Hemmilä © Harri Hemmilä

Sunnuntai Kalajoella

Teksti Pauliina Penttilä

Parta on ajettu, puhdas paita päällä, aamupuuro syöty. Tänä sunnuntaina Kauko Erkkilä kaartaa farmarimersunsa ajoissa Kalajoen kirkon pihaan. Usein tullaan viime tingassa ja täytyy pysäköidä virallisten paikkojen viereen, mutta nyt on tilaa.

Äiti Elina sekä lapset Lotta, 12, ja Anttoni, 18, nousevat autosta. Miina, 15, on tullut Jopollaan edeltä, kiivennyt kirkontorniin laittamaan lähettimen päälle ja huolehtinut, että kaikki on kunnossa messun radiointia varten.

Kauko ja Elina kävelevät käsikkäin hiekkatietä ruskean tiilikirkon portaille ja astuvat pääovesta sisään. Miina istuu kirkkosalin perällä lasikopissa, miksauspöydän ääressä.

Oikealta kirkon puolivälistä löytyy sopiva penkki, johon perhe asettuu. Elina istuu mieluiten tässä, tai taaempanakin, rauhassa ja sivussa. Kaukon lempipenkki on vasemmalla sivuoven lähellä. Siitä on hyvä katsella ja kuunnella.

Kirkonkellot alkavat soida hetkeä ennen kymmentä.

Rauha laskeutuu, musiikinopettajaisän ja puheterapeuttiäidin kiireet unohtuvat. He kokevat olevansa Jumalan palveltavina; tulee pyhyyden tunne, virkistyy.

Molemmat ovat käyneet kirkossa lapsesta saakka, kotona vaikutti evankelinen liike. Nyt omat lapset lähtevät mukaan lähes aina. Pakkoa ei ole. Jos väsyttää, saa jäädä petiin. Esikoinen Eemeli, 21, asuu Espoossa ja käy kirkossa siellä.

”Sua kiitän, Jumalani, kun yöllä suojelit”, kajahtaa virsi 533. Kaukon ääni erottuu varmana, hän on seurakunnan kvartetin tenori. Aurinko paistaa lehterin ikkunoista. Valo leikkii pylväissä ja vaaleilla seinillä. Penkeissä istuu hyvinkin 80 henkeä, kirkko tuntuu täydeltä.

Erkkilät suuntaavat ehtoolliselle, Lottakin polvistuu siunattavaksi.

Kun messu on ohi, Lotalla on asiaa.

”Äiti, äiti! Saanko mennä Miinan kanssa ylös?” Siskokset vilahtavat torniin ja sammuttavat lähettimen.

PPJ:n pelaajat Saku ja Onni (oik.) ostavat futisturnauksen kanttiinista mokkapalat. Tiskin toisella puolella talkootöissä Onnin äiti Mari.
PPJ:n pelaajat Saku ja Onni (oik.) ostavat futisturnauksen kanttiinista mokkapalat. Tiskin toisella puolella talkootöissä Onnin äiti Mari. Kuva Riikka Hurri © Riikka Hurri

Sunnuntai Töölössä

Teksti Mikko Huotari

Mokkapalojen päälle on ripoteltu vihreitä nonparelleja. Samanvärisiä kuin Helsingin Väinämöisen kentän tekonurmi, jonka laidalle myyntikoju on juuri pystytetty.

Pallo-Pojat Junioreiden eli PPJ:n syysturnauspäivä on alkamassa. Futisäidit ja -isät huolehtivat järjestelyistä. Mokkapalat, sekamehu, kahvi, sämpylät, äänentoisto, tulosseuranta, palkinnot, grilli ja makkarat, kaikki on hoidossa.

Kello on puoli kymmenen. Viereiseltä Hietaniemen hautausmaalta kuuluu kello, aurinko on noussut lehmusrivistön takaa ja junioripelaajia alkaa valua kentälle.

Onni Perälä, 11, lähtee muiden joukkuetovereiden kanssa lämmittelemään. Onni on joukkueensa toppari.

Pelit käynnistyvät kolmella kentällä. Tuomarinpillin terävät vihellykset pilkkovat vanhempien kannustuksen ja valmentajien ohjeistuksen ääniä. Yksi isistä on ottanut hoitaakseen selostamisen.

Maaleja syntyy tasaiseen tahtiin. Harrastesarjassa pelataan tosissaan, mutta kenelläkään ei ole verenmaku suussa. Näissä peleissä toteutuu kaikki pelaa -ajatus.

”Ei haittaa, vaikka häviäisi. Mutta jos tietää, että on tsempannut ja tehnyt jotain hyvää joukkueen eteen, niin se tekee aina kivan mielen”, Onni sanoo kolmen niukkaan tappioon päättyneen matsin jälkeen. ”Ja sekin on kivaa, kun joku toinen on onnistunut.”

Onnin sunnuntait kuluvat jalkapallon parissa, oma joukkue harjoittelee yleensä Hernesaaren kuplahallissa.

Kentänlaidan kanttiinissa kauppa käy. Vanhemmat ostavat toisten vanhempien leipomia herkkuja. Katsojat pysyvät evästyksen voimin virkeinä ja seuran kassaan kilahtaa jokunen kolikko.

Pelaajat halutaan pitää vireessä koko turnauksen ajan, pelien väleissä ei syödä muuta kuin hedelmiä. Perälän neljäs matsi päättyy voittoon, vasta sen jälkeen pääsee mokkapalalle.

Maria Elg ja Timo Essers syövät brunssia Sandro-ravintolassa Helsingin Kalliossa.
Maria Elg ja Timo Essers syövät brunssia Sandro-ravintolassa Helsingin Kalliossa. Kuva Katri Naukkarinen © Katri Naukkarinen

Sunnuntai Kalliossa

Teksti Elina Järvinen

Ikkunapaikka on hiostavan kuuma. Keskipäivän aurinko paahtaa sisään, ravintolasalissa tungeksii ihmisiä.

Ravintola on Kalliossa, kerrostalon matalassa siipirakennuksessa Kolmannella linjalla. Sanotaan, että tämä on Helsingin paras brunssipaikka. Kolme kattausta marokkolaista ruokaa joka sunnuntai: kello 10, kello 12 ja kello 14.

Maria Elg tulee aina kahdeltatoista.

Hän istuu ikkunapöydässä, pylvään varjo viilentää vähän.

Lautasella on jo pääruokaa. Grillattua lohta, kookoskasviksia ja säräjuureksia. Jälkiruokamaljassa kauhallinen mustikkarahkaa. Lasissa appelsiinimehu ja toisessa vitamiinishotti.

Tämä voisi olla ihan tavallinen sunnuntai. Elg on kiertänyt kirpputoripöytiä Hakaniemen torilla ja kävellyt sitten brunssille. Niin hän tekee usein. Sunnuntai on viikonlopun päivistä se, jolloin hän on toimelias. Hän ”herää henkiin pitkän viikon jälkeen”. Elg on töissä rahoituslaitoksessa. Hän on asiakaspalvelun tiiminvetäjä. Vaikka työ on säännöllistä, kahdeksasta neljään joka arkipäivä, lauantaisin väsyttää. Hän laiskottelee.

Reilu kuukausi sitten Elg lomaili Kreikassa, Santorinin saarella. Lomaviikon viimeisenä iltana, sunnuntaina, hän meni rantabaariin ja tapasi siellä miehen. Miehen nimi oli Timo Essers. Hän oli 27-vuotias, vuoden nuorempi kuin Elg itse. Rantabaarissa soi reggae, he juttelivat koko illan.

Miehen isä oli hollantilainen ja äiti suomalainen, mutta mies ei osannut suomea eikä tuntenut maata. Hän ei muistanut edes, missä äiti oli syntynyt. ”Jossain Pohjois-Suomessa.” Mies oli asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Etelä-Afrikassa, Kapkaupungin liepeillä. Perheellä oli ollut siellä viinitila. 2000-luvun alkuvuosina he olivat muuttaneet Hollantiin, pieneen Vlissingenin satamakaupunkiin.

Ja nyt mies istuu tässä, ravintolan pöydässä Helsingin Kalliossa. Hän syö Elgin kanssa brunssia. Siksi tämä ei ole ihan tavallinen sunnuntai.

Essers on kasannut lautasensa täyteen, mutta hän ei ole varma, mitä siinä on.

”Onko tämä lohta?”

Elg nyökkää.

”Hyvä, pidän kalasta.”

Essers opiskelee merikapteeniksi. Hän seilaa isoilla rahtialuksilla, kuukausien työjaksoja. Merellä sunnuntai on aina erityinen päivä, silloin kokki tekee viikon parhaan aterian. Pihvejä ja ranskalaisia, omenapiirakkaa.

Sen kummemmin Essers ei ole tottunut sunnuntaita viettämään. Kotona viinitilalla tehtiin aina töitä.

Ja niin tehtiin Kuusankoskellakin, Elgin lapsuudenkodissa. Vanhemmat olivat vuorotöissä, sunnuntai oli päivä muiden joukossa.

Elg nousee pöydästä. Hän haluaa kakkua. Kakkujen vuoksi hän oikeastaan tänne tuleekin.

Essers kävelee perässä. ”Sinä ja sun kakkusi.”

Elg palaa täyden lautasen kanssa. Viipale juustokakkua ja siivut suklaakakkuja, vähän omenapiirakkaa. Kuppi kahvia.

Essersillä on suklaata. ”Aika makeaa”, hän sanoo.

Essers lensi Helsinkiin torstaina. Elg on esitellyt hänelle kaupunkia, ”normaaleja turistikohteita”. Suomenlinnassa ja Linnanmäellä ei ole vielä käyty, mutta tänään ehkä ehditään vielä.

”On ollut oikein kivaa”, Elg sanoo.

Huomenna Essers lähtee kotiin, ja kohta taas merille. Mutta lokakuun viimeisellä viikolla Elg lentää pitkäksi viikonlopuksi Amsterdamiin. Lentolippu on jo ostettu.

Eero Pura pui kevätvehnää Kanta-Hämeen Tammelassa.
Eero Pura pui kevätvehnää Kanta-Hämeen Tammelassa. Kuva Petri Kaipiainen © Petri Kaipiainen

Sunnuntai Tammelassa

Teksti Ville Pernaa

Tänä vuonna se sattui osumaan sunnuntaille, kun maanviljelijä Eero Pura, 53, pääsi aloittamaan viljanpuinnin Kanta-Hämeen Tammelassa, tuhatvuotiaan Hämeen härkätien varrella.

Puran tilan kahdeksastoista isäntä lähtee pellolle silloin kun vilja on valmis korjattavaksi. Oli arki tai pyhä.

Tänä vuonna Pura aloitti rukiista elokuussa. Ruista oli Puralta tilannut muun muassa suurleipomo Oululainen, tällä kertaa 45 000 kiloa: ”Jälkiuunileipää siitä varmaan tehdään.”

Nyt syyskuussa on puitu kevätvehnää. Ohra ja kaura odottavat vielä vuoroaan.

Kello on 11.20, kun Pura kääntää Sampo-Rosenlew-puimurinsa pihasta Härkätielle. Kilometrin verran maantiellä köröttelyä ja sitten tullaan vehnäpellon laitaan. Ollaan jo melkein puolessapäivässä, kun puiminen alkaa.

Erityisesti puintiaikaan luonto säätelee työaikoja tarkasti. ”Viljan on paras antaa kuivua ison katon alla.”

Elokuussa puida voi aamukymmenestä iltakymmeneen, kun kaste kuivuu aamulla nopeasti ja nousee vasta myöhään illalla. Syyskuussa puintiaikaa on puolestapäivästä iltakahdeksaan. Lokakuussa kuivaa aikaa on vieläkin vähemmän.

Kiireaikaan sunnuntaityö on sukutilalla kasvaneelle maanviljelijälle itsestäänselvyys. Joskus Puraa urheilumiehenä kuitenkin harmittaa kun kaverit kysyvät rallia tai matsia katsomaan, eikä töiden takia pääse lähtemään.

”Mutta se on ammatinvalintakysymys,” sanoo Pura.

Aurinko paistaa ja lämpötila lähentelee 20 astetta. Eero Pura viettää syyskuisen sunnuntain mieluusti vehnäpellolla puimurin hytissä. Maanviljelijän sunnuntaissa on nimittäin parasta se, kun ”koneet pelaa, keli on hienoa ja satoa tulee.”

Satu Ängeslevä on huolissaan siitä, miten pikkukauppa pärjää, jos kaikki kaupat ovat sunnuntaisin auki.
Satu Ängeslevä on huolissaan siitä, miten pikkukauppa pärjää, jos kaikki kaupat ovat sunnuntaisin auki. Kuva Jonne Räsänen © Jonne Räsänen

Sunnuntai Rastilassa

Teksti Vappu Kaarenoja

Kun tulee puolelta töihin, ehtii panna kahvit tippumaan, kasata croissantit paistopisteelle, tarkistaa pullonpalautuslaitteet ja tehdä kassa-ajot niin, että tasalta voi kytkeä hälytyslaitteet pois päältä. Ihan kuin muinakin päivinä, tänään tosin Helsingin Rastilan Siwa avataan yhdeksältä, arkisin seitsemältä.

Kassalle muodostuu alkuryysis.

Sunnuntain tunnistaa siitä, että ensimmäiset asiakkaat ostavat kaljaa.

Vähän kymmenen jälkeen tulee rusettiin ja valkoiseen kauluspaitaan pukeutunut nuori mies, joka ostaa Red Bullin – ”ei tarvii kuittia”.

Kuittia ei tarvitse nykyään juuri kukaan, varsinkaan pikkuostoksista.

Sunnuntaisin menee kaljan lisäksi sipsiä, karkkia, pakastepitsaa ja limua.

Maanantaina palataan vihanneshyllyn ääreen. Se onkin juuri vaihdettu syysmoodiin. Kesän hittituote, donitsipersikka, on poistunut valikoimasta. Nauriit ovat tulleet tilalle.

Satu Ängeslevä yritti ajatella euroja, kun lähti lauantai-iltana ajamaan mökiltä kotiin perheen kahden afgaanivinttikoiran kanssa. Mies ja kolme lasta jäivät vielä Kalkkisiin Heinolan lähelle.

Viikonloppuisin nautitaan ydinperhe-elämästä: käydään koiranäyttelyissä ja leikataan orapihlaja-aita.

Asiakas tulee kysymään, löytyisikö tutteja. Lasta on yritetty vieroittaa, mutta nyt ollaan menossa Helsingin Kalasatamaan ohjatulle kaupunkikierrokselle. Siellä tutti tulisi tarpeeseen.

Valitettavasti niitä ei ole myynnissä. Pitää harkita, jos otettaisiin valikoimiin. Sitä voi onneksi muokata asiakaskunnan toiveiden mukaan. Seuraavana päivänä uutuutena hyllyihin tulee paljon kyselty pursotettava kermavaahto.

Vuoropäälliköllä on sunnuntaityötä noin kerran kuussa. Muilla työntekijöillä vain joka neljäs viikonloppu on vapaa, mutta ei kukaan siitä hänelle valita. Muut tekevät näitä vuoroja mielellään.

Aloittelijan tuntipalkka on vähän päälle kahdeksan euroa. Kun lauantaina yhden jälkeen alkaa juosta viiden euron lisä, se näkyy palkkapäivänä. Pyhänä tuntikorvaus on jo päälle 16 euroa.

Kallista työtä kaupalle mutta sen arvoista.

Tänään tehdään todennäköisesti tuplasti niin iso myynti kuin arkipäivinä. Ei ole marketteja kilpailemassa.

Parhaita ovat pitkäperjantait, joulupäivät ja muut erityisen pyhät päivät, jolloin saatetaan tehdä kertaheitolla viikon myynti. Kilpailijat ovat kiinni, ja aina jotain pientä unohtuu markettireissulla.

Nuori somalinainen hakee kaksi pakettia hiivaa.

Sitten kun työpäivä päättyy puoli viideltä, kotona pitää sumplia seuraavan viikon kuskausvuoroja pojan jalkapalloharjoituksiin. Niitä on kuudet viikossa, joukkuekavereiden vanhempien kanssa pyöritetään kyytirinkiä.

Sen jälkeen on vielä vähän sunnuntai-iltaa jäljellä, mies ja pojat palaavat mökiltä. Ehkä vielä ehtisi leikata sen orapihlaja-aidan.

Sunnuntaina aika tuntuu kuluvan hitaammin kuin arkisin. Viikot menevät nopeasti.

Arkiaamuisin rakennustyömaan miehet tulevat ostamaan kahvit.

Päivällä ihmiset latovat liukuhihnalle valmissalaatteja ja kolmioleipiä.

Illalla noudetaan postipaketteja, joita tuodaan kaksi rullakollista päivässä, taulutelevisioita ja Zalando-toimituksia.

Torstaina siiderin menekki alkaa kasvaa, perjantaina pääsee toivottavasti mökille.

Sunnuntain töitä on vielä muutama tunti jäljellä. Joku tulee ja maksaa maidon ja tupakka-askin viiden sentin kolikoilla.