Kreikka on Soinin synti

Puolueen perustaja sai juhlakokouksessa lahjaksi opposition.

Hanna Mäntylä
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

“Teidän on syytä kasvaa, kun minä pienenen”, puheenjohtaja Timo Soini julisti perussuomalaisten puoluekokouksessa 8. elokuuta Turun Logomossa.

Soini perusti 20 vuotta sitten kolmen muun miehen kanssa populistipuolueen Suomen maaseudun puolueen raunioille. Nyt joukko on kasvanut niin suureksi, ettei Soinikaan voi johtaa sitä kuin yhden asian perheyritystä. Hänen on pakko sietää puolueensa toisinajattelijoita. Heidän on puolestaan sopeuduttava siihen, että hallituksessa on välillä annettava periksi muille puolueille.

Perussuomalaisten politiikasta ei päätetä puoluekokouksessa, joka on kansanjuhlan ja diktatuurivaltion kommunistipuolueen edustajakokouksen risteymä. Kokoukseen saa osallistua jokainen jäsen, joita on lähes 10 000. Kenttä valitsee puolueen johdon, joka päättää kabineteissa suurista asioista.

Turussa arvostelu tuli läpi henkilövalinnoissa. Soinin kehuma kansanedustaja Juho Eerola hävisi varapuheenjohtajavaalin puolueen nuorten oululaiselle puheenjohtajalle Sebastian Tynkkyselle, 26.

Tynkkynen sai tukea veteraanipoliitikko Raimo Vistbackalta. Tynkkynen on ainoa puheenjohtajiston jäsen, joka ei ole ministeri eikä kansanedustaja. Tynkkystä mainostettiin sekä kansallismielisten että kentän edustajaksi.

”Eurokriittinen ja maahanmuuttokriittinen Tynkkynen voitti maahanmuuttokriittisen Eerolan”, tiivistää Sebastian Tynkkynen itse.

 

Tynkkystä riepoo puolueensa nykymeno. Perussuomalaiset vetäytyy keskustan ja kokoomuksen edessä.

Tynkkysen arvostelu kohdistuu Soinin suurimpaan takinkäännökseen eli Kreikan lainaohjelmiin.

”Eurokriittisyys oli kampanjani kärkiteema. Jengi on täysin kyllästynyt tähän kehitykseen. Olemme antaneet liian helposti periksi.”

Tynkkysen mielestä EU:ssa käytössä oleva yksimielisyysvaatimus on tehty juuri siksi, että yksi jäsenvaltio voi halutessaan estää jonkin päätöksen.

”Meidän pitää alkaa puolustamaan itsenäisempää Suomea. Myös rauhan aikana voimme menettää päätösvaltaamme. Oli kyseessä rahapolitiikka tai mikä muu asia tahansa.”

Hallitusvastuu on vaikuttanut puo- lueen toimintaan, Tynkkynen väittää. Ohjelmat ovat voimassa, mutta niiden ”täytäntöönpano on tällä hetkellä heikossa hapessa”. Hän korostaa, että puolueen hallituksen pitäisi päättää perussuomalaisten linjasta eikä Soinin.

”Meidän pitää jakaa vastuuta. Soinin suulla on kerrottu, mitä mieltä olemme. Soini on saattanut hieman sooloilla ohjelmien suhteen. Esimerkiksi pakolaiskirjauksessa hän veti omaa linjaansa.”

 

Soini on pakoillut toimittajia, kun nämä ovat tivanneet häneltä kannanottoa oman kansanedustajan Olli Immosen maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta vastustaviin mielipiteisiin. Immosta on syytetty natsiksi tai vähintään rasistiksi. Mediaa pakoillutta Soinia on arvosteltu rasismiflirtistä.

Tynkkynen myöntää, että keskustelu houkuttelee puolueeseen äänestäjiä.

”Tällaista keskustelua tarvitsemme enemmän. En usko, että se häiritsee. Meillä on selkeä ohjelma, joka tuo tietyn kansanosan kannatuksen.”

Soini tarvitsee maahanmuuttokriittisten äänet.

Rannikkokaupungeissa ratkaistaan perussuomalaisten ja sosiaalidemokraattien kilpa. Kevään eduskuntavaaleissa perussuomalaiset keräsi rannikon suurimmissa kaupungeissa yhteensä noin 150 000 ääntä eli lähes kolmanneksen koko vaalituloksesta.

 

Turun kokous oli edustava otos perussuomalaisista.

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan tyypillinen perussuomalaisten äänestäjä on 45–55-vuotias mies, joka on yrittäjä tai töissä yksityisellä sektorilla.

Eläkeläisiä, nuoria ja opiskelijoita oli Turussa paikalla suhteellisen vähän, naisia kuitenkin reilu kolmannes.

Tynkkysen johtama nuorisojärjestö on kuten muidenkin puolueiden nuorisojärjestöt. Se häiritsee ja ärsyttää.

Perusnuoret järkytti emopuoluetta talvella niin paljon, että sai häädön Helsingin Erottajalla sijaitsevasta puoluetoimistosta.

Syy oli nuorisojärjestön Rahvas-lehden pilapiirroskilpailu, jonka aiheeksi oli valittu islam. Tynkkynen on lehden päätoimittaja.

Poliisi vihjasi puoluetoimistolle, että kilpailu on turvallisuusriski. Vaikka lehti perui kilpailun, puolueen johto heitti nuoret ulos toimistosta, jonka vakiovieraisiin kuuluu kaksi keskeistä ministeriä: ulkoministeri Soini ja puolustusministeri Jussi Niinistö.

Tynkkysen mielestä perussuomalaisten erimielisyydet liittyvät kansainvälisiin asioihin. Big Brother -tv-ohjelmasta julkisuuteen ponnistanut biseksuaali Tynkkynen ei kuitenkaan kannata tasa-arvoisen avioliittolain kumoamista.

”Avioliittoa ei pitäisi olla laissa vaan kaikkia koskisi rekisteröity parisuhde. Avioliitto olisi ystävien ja yhteisöjen käytössä.”

”Sisäpolitiikassa meillä ei ole kiistakysymyksiä. Lähdemme sopeuttamaan taloutta. Se tarkoittaa kovia leikkauksia ja rakenneratkaisuja. Ne kenttä ymmärtää vallan hyvin.”

Kansanedustaja Laura Huhtasaari,36, on eri mieltä. Porilainen kasvatustieteen maisteri ja opettaja ihailee Soinia ja korostaa lähimmäisenrakkautta.

”Koti, uskonto ja isänmaa ovat tärkeitä. Olen äänestänyt kokoomusta, mutta se ei enää aja näitä asioita. Kristillissosiaalisuus tarkoittaa sitä, että pidetään huolta lapsista, vanhuksista ja vammaisista. Ne ovat minulle tärkeitä asioita. Olen julkisen sektorin kannattaja, olen opettajaäiti”, Huhtasaari sanoo.

Huhtasaaren mielestä kokoomus ei ole paras hallituskumppani perussuomalaisille. Budjettipolitiikan lisäksi kokoomuksen EU-linja kismittää.

”Hehän eivät halua samaan lauseeseen Euroopan unionia ja kritiikkiä.”

 

Sebastian Tynkkysen vaalilupauksien pitävyyttä ei testata eduskunnassa, koska häntä ei valittu kansanedustajaksi.

Laura Huhtasaari joutuu eduskunnassa äänestämään hallituksen puolesta puolueen vaaliohjelmaa vastaan. Selitys on valmis.

”Nyt on kyse realismista. Ei voi olla koskaan hallituksessa, jos haluaa oman ohjelman sellaisenaan hallituksen ohjelmaksi.”

Soinille Huhtasaari on ihanne-ehdokas. Koulutettu nainen Porista ja vaalipiiristä, jossa Sdp ja keskusta ovat vuosikymmeniä taistelleet vallasta. Viime kevään eduskuntavaaleissa perussuomalaisista tuli Satakunnan valtapuolue, joka vei neljänneksen vaalipiirin äänistä.

Vaaleissa Huhtasaari sai 9 259 ääntä. Huomattavasti tunnetummat porilaiset, silloinen opetusministeri Krista Kiuru (sd) ja Tehyn entinen puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola (kok), keräsivät yhdessä vain alle 2 000 ääntä enemmän kuin Huhtasaari.

Huhtasaari on euro- ja maahanmuuttokriittinen. Yhteisvaluutta euro on hänen mielestään ”täysi floppi”.

”Minulta on kysytty, olenko maailman tappiin saakka maahanmuuttokriittinen. En ole. Ainoastaan siihen saakka, kunnes se toimii. Onko Sveitsissä maahanmuuttokriittistä puoluetta? Ei ole, koska sellaista ei tarvita. Onko Sveitsi Impivaara? Kansainvälisyys on sopimista, ei EU:n sanelua.”

Huhtasaari on ollut paljon ulkomailla. Hän on opiskellut Yhdysvalloissa ja ollut töissä Mikronesiassa Tyynenmeren länsiosassa.

”Mitä enemmän olen ollut ulkomailla, sitä kansallismielisempi minusta on tullut. Vierailin Yhdysvalloissa koulussa, jota olen käynyt. Siellä oli suuret Yhdysvaltain liput joka luokassa.”

Huhtasaari puristaa sujuvasti kansallismielisyydestä, kristillisyydestä ja EU-kritiikistä perussuomalaisuuden idean.

”Kansallismielisyys liittyy kristillissosiaaliseen ajatteluun siinä, onko meillä varaa pitää huolta vanhuksista ja vammaisista, jos viisimiljoonainen kansa kuvittelee, että sen pitää pelastaa koko maailma.”

 

Puoluekokouksen ajaksi perussuomalaiset sisustivat entisen konepajan hallit sinisiksi. Vihreää löytyi vain salaattipöydistä ja punaista viinitiskiltä.

Pukuväki ja leijonariipuksia ja rautaristeillä koristeltuja liivejä kantavat herkistyivät videosta, jossa kantasuomalaiset viljelijät, tehdastyöläiset, miehet, naiset ja lapset rakentavat pohjoista unelmaa. Isänmaallista hartaushetkeä vahvisti Jean Sibeliuksen Finlandia.

Timo Soini juhli Turussa perustamaansa puoluetta. Ennen Soini muisti mainita myös maaseudun puolueen perustajan Veikko Vennamon, nyt Soini itse on ruhtinas puolueessa, jonka syntyhistoriaakin on tuunattu. Se alkaa Smp:n hautakivestä eli konkurssista 1995 ja keskisuomalaisen saunan lauteilta.

Unohdetun kansan populistinen puolue ajautui poliittiseen haaksirikkoon 1990, kun Pekka Vennamo oli järjestänyt itsensä Postin johtajaksi ja ministeri Raimo Vistbacka oli heitetty ulos pääministeri Harri Holkerin (kok) hallituksesta.

Yrittäjä Pauli Saarinen muistaa nuo ajat. Hänet valittiin Honkajoen kunnanvaltuustoon jo 1980, vuosi Laura Huhtasaaren syntymän jälkeen. Saarisen mielestä perussuomalaiset nousi Smp:n raunioista ”pienen ja vähäväkisen kansan edustajaksi”.

Saarinen ihastelee puolueen kasvua. Hän kertoo tuntevansa enää korkeintaan joka viidennen kokousedustajan. Hän on varma, ettei perussuomalaiset kuole Soinin vetäytymiseen puolueen johdosta. Smp kaatui Vennamoiden lähtöön puolueesta ja rahapulaan.

”Vennamoista sanottiin ehkä osuvasti, että on Sirkka [Veikko Vennamon vaimo], minä [Veikko] ja Pekka. Siinä ne olivat. Tämä on muuttunut täysin poliittiseksi liikkeeksi. Soinin jälkeen tilanne jatkuu samanlaisena. Meillä on kasvamassa hyviä henkilöitä. Varmasti Soini pystytään korvaamaan. Ei tule toista Soinia. Jokainen johtaa omalla tavallaan.”

Huhtasaarella on vastaus siihen, mikä on perussuomalaisten linja Soinin jälkeen.

”Ainoastaan muutos on pysyvää. Kansallismielisyys ja kristillissosiaalisuus ovat taustalla. Niiden pohjalta vastataan sen ajan haasteisiin. Arvot ovat kivijalka.”

 

Raamattua mukaillen Soini sanoi pienenevänsä. Ruhtinaan luopuminen voi kuitenkin kestää monta puoluekokouskautta. Tynkkysen mielestä Soini lähtee ”sen jälkeen, kun Soinille tulee uskottava haastaja”.

”Minusta sen on oltava haastaja. En usko, että Soini vetäytyy kahden vuoden päästä”.

Tynkkynen on vasta 26-vuotias eikä aio vielä pyrkiä puoluejohtajaksi. Tynkkynen pitää itseään uudisraivaajana, jonka tehtävänä on avata samanmielisille väylä puolueen johtotehtäviin.

”Olen puoluehallituksessa tekemässä tilaa hyvin eurokriittiselle ajattelulle, itsenäiselle ajattelulle, jotta kahden vuoden kuluttua voisi korkeimmille paikoille nousta henkilöitä, jotka jatkavat tätä linjaa.”

Perussuomalaiset on välttynyt johtajakriisiltä, koska puolue ei ole hävinnyt vaaleja eikä puheenjohtaja ole rämpinyt skandaaleissa. Kun Soini joskus jättää puoluejohtajan tehtävän, perussuomalaiset joutuu testiin.

Soini on noussut pienen populistiryhmän johtoon. Hänen seuraajansa saanee johdettavakseen oikean puolueen.

Iltajuhlissa tanssimusiikin ja viinimukien lomassa kenttäväki makusteli erityisesti Jussi Niinistön ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo Terhon sekä puhemies Maria Lohelan soveltuvuutta puoluejohtajaksi.

 

”Saat mitä tilaat” on persujen iskulause. Timo Soini on saanut. Hän on ministeri ja suuren puolueen puheenjohtaja.

Tilauksensa kylkiäisenä Soini sai suuren puolueen taudin, äänekkään ja ääriliikkeitä myötäilevän sisäisen opposition. Politiikassa oppositio voi muuttua enemmistöksi.

Turussa värikartta ja nuotit pysyivät vielä Soinin hyppysissä. Ainoa poikkeus oli laulaja Virve Rosti, joka flirttaili juhlaväkeä parketille hyppimään Charlie Brownin tahtiin.