Nettimedia ja kommentoijat: Kuka kaipaa sisälukulaseja?
Bloggarimme Aku Heinonen julkaisi kirjoituksen nimeltä Pakkogeologia peruskouluun!
Siinä tohtorikoulutettava toteaa huomanneensa saman kuin toimitus: Kyllä, lukijamme haluavat muutoksen ruotsinkielen pakollisuuteen.
Varsinaisesti Heinonen kuitenkin ehdotti blogissaan, että geotieteitä voisi kenties opettaa koulussa enemmänkin. Saatan olla väärässä, mutta tekstiä lukiessa olin aistivinani hienoista pilkettä bloggarin silmäkulmassa.
Sen sijaan blogia seuranneesta keskustelusta löytyy useampi rutikuiva ja -köyhäkin kommentti:
”Missä maassa olet käynyt koulusi Aku? Meillä on oppiaine nimeltä maantiede, siinä opetetaan juuri noita asioita”, kirjoittaa nimimerkki M.
Äly ohoi jatkaa vähintään yhtä painavalla argumentaatiolla:
”Olipa typerä kirjoitus ’pakkogeologia peruskouluun’. Juuri tätä luutunutta ja vanhoillista katsantokantaa, jossa hakemalla haetaan pakkoja peruskouluun.”
Niinpä niin. Jokaiseen julkiseen keskusteluun mahtuu ainakin yksi vastarannankiiski, joka on eri mieltä. Älkää käsittäkö väärin: mielipiteen kertomisessa ei ole mitään vikaa, kunhan vain kykenee perustelemaan oman kantansa.
Kun ollaan tekemisissä vastarannankiisken kanssa, parhaimmassa tapauksessa pelkkä juttu leimautuu paskaksi ja pinnalliseksi. Jos oikein hassusti käy, koko toimittaja muuttuu kertaheitolla ammattitaidottomaksi idiootiksi – yleensä siksi, että kirjoitettuun juttuun valittu näkökulma ei stemmaa kiisken oman näkemyksen kanssa.
Otan vapauden kääntää nimimerkki M:n kommenttia hiukan toiseen suuntaan: Mitä siellä koulussa oikein opitaan? Laura Pakarinen julkaisi Megafoni-blogin nimeltä Koulussa ei ehdi kysyä miksi.
”Kaiken maailman nippelitiedon sijaan olisi tärkeämpää keskittyä vain kaikkein olennaisimpaan niin, että siihen paneuduttaisiin kunnolla ja kaikilla olisi mahdollisuus ymmärtää mistä on kysymys”, kirjoittaa Pakarinen. Moni lukija oli kirjoittajan kanssa samaa mieltä, minäkin.
Pakarinen kaipaa opetukseen mahdollisuutta loogisen päättelykyvyn ja analysoinnin kehittämiseen. Minä kaipaan samoja työkaluja tänne vuorovaikutteisen journalismin kentälle.
Muistaako kukaan kansalaisjournalismia? Sitähän me täällä tavallamme teemme, lukijat ja toimittajat yhdessä. Yhteistyö ei ole ja tuskin koskaan onkaan saumatonta. Kenties pienen kitkan säilyminen on hyväksi.
Netistä luettua on helppo kommentoida salamannopeasti. Olisiko silti liikaa toivottu, että lukijalla olisi kriittisen tekstisuodattimen lisäksi joskus myös analyyttiset silmälasit nenällään? Kultaisen ohjenuoran voisi tiivistää näin: mieti, mitä luet. Sitten mieti, mitä kirjoitat. Pätee sekä lukijoihin että toimittajiin.