Toivottomat journalistit - huonot uutiset myyvät hyviä paremmin
Kun hermot ovat kireällä, pienikin sysäys voi laukaista mielettömän paniikin.
Brittilehti Mail on Sunday julkaisi viime viikolla löysiin huhuihin perustuneen uutisen, että ranskalainen mahtipankki Société Générale olisi menossa ryminällä nurin. Pörssikurssit syöksyivät ympäri Eurooppaa, ja Ranskan luottoluokituskin oli hetken vaakalaudalla.
Tilanne rauhoittui vasta, kun Mail on Sunday veti juttunsa takaisin ja pyysi pankilta anteeksi.
Tai rauhoittui ja rauhoittui. Faktat saatiin ehkä paikoilleen, mutta mielikuvatasolla Ranska jäi pysyvästi askeleen lähemmäs mutasarjaa.
Vanha totuus, että huono uutinen myy paremmin kuin hyvä, pätee myös talousjournalismissa.
Nousukaudella talous on harvoin ykkösuutinen. Itseään kunnioittavilla toimittajilla on parempaakin tekemistä kuin raportoida tuotantoennätyksistä ja jätti-investoinneista. Niistä kertovat jutut vain tuovat ikävästi mieleen entisaikojen naapurineljännekset.
Hyvinä aikoina ilmestyy tuon tuosta kauhutarinoita, joissa seuraava taantuma on jo aivan nurkan takana.
Syvän laman keskellä ei sen sijaan julkaista kovin usein näyttäviä juttuja, joissa ennakoidaan uutta huippusuhdannetta. Joskus tuntuu, että toimittajat päinvastoin kilpailevat siitä, kuka saa maalattua tilanteesta synkimmän kuvan.
Talouden kieli on täynnä toinen toistaan tylsempiä sanoja, jotka eivät herätä suuressa yleisössä mitään värinää. Lama ja kriisi ovat kuitenkin poikkeuksia. Riittävän pelottavia koukuttamaan lukijan kuin lukijan, ja kaiken huipuksi vielä sopivan lyhyitä ja iskeviä otsikontekijöiden tarpeisiin.
Talousjutuissa on vielä yksi ulottuvuus, joka erottaa ne monista muista journalismin lajeista. Talousuutiset eivät vain kerro miten asiat ovat, vaan niillä on myös usein vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen. Pahimmassa tapauksessa niistä tulee itseään vahvistavia ennustuksia, niin kuin Mail on Sundayn tapauksessakin oli vähällä käydä.
Se ei tietenkään tarkoita, että toimittajien pitäisi jättää huonot uutiset kertomatta ja ikävät faktat taustoittamatta. Mutta olisiko silti liikaa vaadittu, että taloudesta etsittäisiin synkkinä aikoina toivon pilkahduksia yhtä uutterasti kuin toisissa oloissa laman merkkejä?
Sovellettaisiin vain luovasti talousjournalismiinkin Keynesin klassisia oppeja siitä, miten suhdannevaihteluja pitää tasoittaa.