Rippisalaisuus tikunnokassa - pakenemmeko omaa vastuutamme?
Rippisalaisuuden purkaminen näyttää nousseen tärkeimmäksi keinoksi puuttua lasten hyväksikäyttöön, mikäli viime päivien otsikoihin ja poliitikkojen kannanottoihin on uskominen. Kun ongelma on vaikea ja herättää voimakkaita tunteita, niin helpointa on ulkoistaa ongelma. Poliitikoilta se käy kuin luonnostaan tilanteissa, joissa syyttävä sormi saadaan osoittamaan muualle kuin päätöksentekijöihin.
Lasten hyväksikäytöstä ei tietenkään saa vaieta, ja pedofilia on tuomittavaa, mutta se ei poistu sillä, että lastensuojelusta vastaava ministeri purkaa rippisalaisuuden. On ollut hämmentävää seurata, miten ministeri ja monet muut poliitikot ovat tässä asiassa päässeet antamaan itsestään tomeran ja päättäväisen vaikutelman. Lastensuojelu on poliitikon sydäntä lähellä usein vain silloin, kun pelkkä puhe tuo mainetta ja irtopisteitä eikä maksa mitään.
Miksi rippisalaisuus on nostettu tikunnokkaan? Katolisen kirkon pedofiliaskandaali laajeni useaan maahan, ja myös Suomessa herättiin kysymään, mitä tapahtuu uskonnollisissa yhteisöissä. Helsingin Sanomat paljasti muun muassa, kuinka pedofiilia oli suojeltu kirkon herätysliikkeen piirissä. Muu media seurasi perässä, ja lisää lasten hyväksikäyttötapauksia tuli ilmi.
Media osoitti, miten hyvä vallan – ja myös uskonnollisen vallan – vahtikoira se on parhaimmillaan. Vihdoin pääsivät ääneen ne, jotka usko oli vaientanut. Monet olivat yrittäneet aikoinaan kertoa ja puhua kokemuksistaan, mutta lähellä olevat aikuiset eivät olleet uskoneet tai välittäneet – eikä mediakaan ollut kiinnostunut kokemuksista. Kyse oli julkisesta salaisuudesta, jolla suojeltiin hyväksikäyttäjää.
Ehkä myös rippisalaisuus suojelee pedofiilia? Pappi kun on vaitiolovelvollinen sielunhoidollisista keskusteluistaan.
Rippisalaisuuden puolustajat eivät juuri saaneet ääntään kuuluville ennen kuin Savon Sanomat haastatteli Kuopion piispaa Wille Riekkistä.
”Jotakin pitäisi murtaa, ja kohteeksi on nyt valittu rippisalaisuus. Asia vain ei sillä syvällisesti korjaannu”, Riekkinen sanoo (SS 18.5.) ja kehottaa valtiovaltaa satsaamaan lasten arvokasvatukseen ja vanhemmuuden tukemiseen: ”Ettei vain pyörittäisi asian liepeillä.”
Rippisalaisuutta pitää puolustaa. On hyvä, että edes kirkosta löytyy ihminen, jolle voi kertoa kaikki asiat täysin luottamuksellisesti. Ja yksikään pedofiili ei jää pimentoon, jos lapsia kuunnellaan korvat oikeasti auki, luottaen. Vain siten väärä salaisuuden kehä voi murtua. Omaa vastuuta on yllättävän helppo paeta.