Esplanadi on Suomen Champs Elysées - se tarvitsee kahvilansa
Kun ranskalaiset lähtevät Helsinkiin, tyypillinen kysymys kuuluu: ”Missä on Helsingin Champs Elysées?” Siihen on helppo vastata: ”Tietysti Esplanadilla!” Kysymättäkin neuvon sinne ulkomaalaiset. Se on katu, jota ei tarvitse hävetä edes eurooppalaisten helmien joukossa.
Monista Euroopan pääkaupungeista löytyy kuuluisa katu, jossa viihdytään, jonne paikalliset tulevat näkemään ja näyttäytymään ja jota turistit ihastelevat.
Maailman kauneimpana avenuena pidetty Pariisin Champs Elysées lienee paras esimerkki, mutta kannoilla tulevat myös muun muassa Rooman Via Veneto, Barcelonan Ramblas, Wienin Graben ja Edinburghin Royal Mile. Kaikille niille on yhteistä viehättävien kauppojen ja kahviloiden ja muiden kävelijän keitaiden tasainen tarjonta. Yksikään niistä ei ole pelkkä kauppakatu – ja siinä on se ero. Kauppakatuja on kaupunki muutenkin täynnä.
Esplanadi on historiansa aikana nähnyt useita kausia; myös alennustilaa, jolloin sen varrella oli enää vain autoliikkeitä eikä juuri yhtään kävelijää. Ahdingosta sitä alkoi alun perin nostaa rivi rautarouvia kärjessä Armi Ratia, joka tunsi Esplanadin hienon historian. Viime vuosikymmenien varrella siitä on kehittynyt Suomen eurooppalaisin katu, jonka aurinkoisella puolella vuorottelevat kaupat ja kahvilat, lippulaivana Café Strindberg mannermaisine terasseineen.
On käsittämätöntä lyhytnäköisyyttä, jos ”Suomen Champs Elysées’n” kuuluisin kahvila häädetään ja sen paikalle tehdään näyteikkunoita. Niitähän kaikki kauppakadut ovat pullollaan. Ne vievät Esplanadilta sen ainutlaatuisuuden, johon sen vetovoima perustuu. Ajan mittaan siitä kärsii myös kauppa.
Juuri se on ymmärretty Champs Elysées’llä, ja siksi se vetää ihmisiä puoleensa. Kuuluisan avenuen suojeluliike kävi ratkaisevan taistelunsa 1980-luvulla, kun sen tunnetuin kahvila, legendaarinen Fouquet’s oli vaarassa. Rakennuksen ostivat öljyarabit, jotka halusivat paikalle ostoskeskuksen. Suojeluliike sai puolelleen Ranskan silloisen kulttuuriministerin Jack Langin. Pitkäaikainen sosialistiministeri ei siekaillut panna itseään likoon pelastaakseen kaupungin hienoimman ja porvarillisimman kahvilan, sillä se oli osa Pariisin kulttuurihistoriaa.
Champs Elysées’llä kadun ilmettä ja luonnetta valvotaan tiukasti. Se on sopivassa suhteessa kauppojen, kahviloiden ja elokuvateatterien katu. Juuri sellaisena se halutaan pitää, ettei sen houkuttelevuus himmenisi. Hyvä esimerkki valvonnasta on, että jopa kaikkivoivan McDonald’sin valtava kirkuvankeltainen M on saanut luvan muuttua siellä pieneksi kultakirjaimeksi.
Mutta ei vain Champs Elysées’n, vaan kaikkien historiallisten katujen luonne pyritään säilyttämään tarkasti. Kotikatuni Rue du Cherche Midi on pienten putiikkien, ravintoloiden ja teehuoneiden katu. Jos yksi niistä lähtee, paikalle saa tulla vain täysin samantyyppinen yritys. Kadun arvo säilyy.
Irlannin kuuluisin kahvila Bewley’s Oriental Café Dublinin vilkkaimman kadun Grafton Streetin varrella puolestaan pelastettiin 1970-luvulla. Se oli siirtynyt perustajasuvun hallusta työntekijöille ja oli kaatua tehottomaan liikkeenpitoon. Suojeluliike ja valtiovalta puuttuivat sielläkin peliin. Bewley’s on yhä kaupungin parhaimpia vetonauloja ja kävelykadun shoppailijoita houkutteleva keidas.
Helsingissä historiallisia kahviloita on tärvelty niin surutta, että eurooppalaisesta kahvilakulttuurista on vaikea edes puhua. Siksikin Strindbergin menettäminen olisi kova isku koko kaupunkikulttuurille, jonka kiinteä osa kahvilat Euroopassa ovat. Sillä vaikka Strindbergillä ei ole Fouquet’sin tai Bewley’sin pitkää historiaa, sillä on jo nyt kunniakas lähihistoria monen Suomen politiikan ja kulttuurielämän merkkihenkilön olohuoneena, jonka pöydissä on tehty tärkeitäkin päätöksiä.