Kuka saa kertoa totuuden Putin-puhelusta?

Tiistai oli hyvä esimerkki siitä, miten kansainväliset uutistapahtumat usein kehittyvät.

Yhdysvaltalainen uutistoimisto Bloomberg kertoi ensitiedon hieman ennen yhtätoista: tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre olivat sen lähteiden mukaan soittamassa Venäjän Vladimir Putinille.

Noin puolen tunnin kuluttua tasavallan presidentin kanslia tiedotti, että tällainen keskustelu oli todella käyty. 90 minuuttia kestänyt puhelu oli soitettu tiistaina Helsingistä, ja aloite siihen oli tullut Suomen ja Norjan johtajilta. Stubb kertoi myöhemmin, että keskustelu käytiin Ukrainan toiveesta.

Pian seurasivatkin jo reaktiot. Puhelun näkyvimmäksi kriitikoksi nousi Tanskan pääministeri Mette Frederiksen, joka osallistui itsekin Pohjoismaiden neuvoston istuntoviikolle Helsingissä.

”En itse asiassa tiedä, mitä he ajattelevat saavuttavansa tällä”, Frederiksen kuittasi Säätytalossa toimittajille. Hän nousi sitaatillaan otsikoihin ympäri Pohjoismaita. Pohjoismainen idylli rakoilee, otsikoi norjalainen televisiokanava juttunsa.

Puhelu sai eurooppalaisilta poliitikoilta ja analyytikoilta jakautuneen vastaanoton. Osa moitti, osa kiitti ja osa suhtautui varovaisesti. Yhtäältä, mutta toisaalta.

Merkittävistä uutistapahtumista käydään aina tulkinta- ja analyysikilpa.

Tiedotusvälineet pyrkivät haastattelemaan asiantuntijoita ja hankkimaan tietoa eri lähteiltään – poliitikoilta, heidän avustajiltaan, diplomaateilta ja muilta virkamiehiltä.

Mitä puhelusta pitäisi ajatella? Mitä se merkitsee Ukrainan, Venäjän, Yhdysvaltojen, Suomen, Norjan, Pohjoismaiden tai Euroopan kannalta? Miten tämä suhtautuu aiempiin uutisiin ja tapahtumiin? Entä mitä keskustelussa todella sanottiin?

Ja ehkä raadollisimmin: Kuka voitti, kuka hävisi?

Toimiminen politiikassa tai kansainvälisissä suhteissa on aina riski. Teot synnyttävät väistämättä reaktioita, joita ei voi kontrolloida.

Venäjä voi tietysti käyttää jokaista keskustelua eurooppalaisten kanssa osana omaa propagandaansa ja kehystää sen osoitukseksi maan erinomaisuudesta sekä EU:n eripuraisuudesta ja heikkoudesta. Niin tapahtui tälläkin kertaa.

Eikä muiden eurooppalaistenkaan tulkintoja voi kontrolloida. Tämä tiedostettiin myös Suomen valtionjohdossa.

Tästä huolimatta riski päätettiin ottaa. Ajateltiin, että on tärkeämpää toimia Ukrainan pyynnöstä ja pyrkiä vaikuttamaan ennen Arabiemiraattien Abu Dhabissa marraskuussa alkavia rauhanneuvotteluja.

Uutisbisneksessä nopeus on usein valttia.

Sitä olen miettinyt tällä viikolla, kun olen pohdiskellut, kuka saa kertoa totuuden Stubbin, Støren ja Putinin keskustelusta.

Yksi eurooppalaisista totuudenkertojista on ollut perinteisesti Financial Times. Lehti on uskottava ja laadukas. Sillä on erinomaiset lähteet. Maailman johtajat tietävät, että toisetkin johtajat lukevat FT:tä. Siksi sille halutaan puhua.

Brittilehden tiistai-iltana julkaisema uutinen huomioitiinkin niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Tälläkin kertaa FT vaikutti kertovan ensimmäisenä, mistä on todella kyse.

”Vladimir Putin käytti suurimman osan puhelustaan Suomen ja Norjan johtajien kanssa luennoidakseen heille keskiaikaisesta slaavien historiasta”, lehti kertoi.

Lehden mukaan puhelussa ei niinkään keskusteltu tärkeistä seikoista sodan päättämiseksi, vaan Putin ”alisti pohjoismaiset johtajat pitkälle paasaukselle” sodan juurisyistä.

Juttua siteerattiin laajalti, toisaalla neutraalisti, toisaalla jopa ilkkuen: Katsokaa nyt! Juuri näin käy, kun Putinin kanssa puhuu! Ei olisi pitänyt.

FT kertoi siis nopeiten ”totuuden” puhelusta, mutta oliko sen uutinen itse asiassa totta?

Norjan pääministeri Støre sanoi pian Verdens Gang -lehdelle, ettei FT:n uutinen pidä paikkaansa.

Støren mukaan Financial Timesille oli toimitettu oikaisupyyntö. Myös Suomen Kuvalehden suomalaislähteet ovat kiistäneet, että puhelu olisi kulunut Putinin historiakatsauksiin.

FT ei ole kuitenkaan oikaissut juttuaan. Lehti ilmeisesti katsoo, ettei sen jutussa ole virheitä.

Voivatko molemmat tulkinnat olla totta yhtä aikaa? Tavallaan voivat.

FT pohjaa tietonsa kolmeen lähteeseen, joita se luonnehtii keskustelun ”tunteviksi” henkilöiksi.

Keitä he voisivat olla? Stubb, Støre ja Putin tietysti, mutta myös heidän avustajansa, poliittiset lähipiirinsä sekä oikeastaan kaikki keskeiset eurooppalaiset liittolaiset ja heidän lähipiirinsä, joille puhelun sisällöstä on kerrottu.

FT:n uutisen pohjalta on mahdotonta päätellä, kuinka hyvin sen lähteet tuntevat keskustelun. Lehti ei ota kantaa siihen, ovatko henkilöt niin kutsuttuja ensikäden lähteitä vai eivät.

Toisin sanoen FT ei kerro, kuulivatko sen lähteet puhelun vai kuulivatko he puhelun sisällöstä.

Putin on voinut hyvinkin ”paasata” keskustelussa ”sodan juurisyistä” ja jopa ”slaavilaisesta historiasta” – on yleisesti tiedossa, että hän mielellään tekee niin.

Riippuu lähteestä, hänen saamistaan tiedoista sekä myös suhtautumisestaan puheluun ja itse asiaan, arvioiko hän, että valtaosa puhelusta käytettiin täysin tyhjänpäiväiseen jorinaan.

Esimerkiksi Brysselistä toimitettava EU-media Rapporteur kertoi, ettei ”mikään liikahtanut” 90 minuutin puhelun aikana. Se on jo hieman toisin sanoitettu.

Rapporteurin mukaan tyly torjunta Frederiksenin kaltaisilta poliitikoilta olisi myös ”murkannut Stubbin pitkäaikaisen pyrkimyksen päästä EU:n ääneksi tai lähettilääksi mahdollisiin tuleviin rauhanneuvotteluihin”.

Tästäkin toinen tulkinta on mahdollinen. Esimerkiksi Suomen Kuvalehdelle on todettu, ettei Stubb tavoittele minkäänlaisen lähettilään paikkaa. Sellaista ei yksinkertaisesti ole tarjolla.

Euroopan mailla on tunnetusti erilaisia ajatuksia siitä, missä vaiheessa Putinin kanssa tulisi puhua – jos lainkaan. Myös se jakaa mielipiteitä, kuka tai ketkä puhelimeen tarttuisivat ja miten tällaisten keskusteluiden sisällöt suunnitellaan.

Suomi ja Norja ovat pyrkineet korostamaan viesteissään sitä, että puhelu oli Ukrainan toive ja sen sisältö suunniteltiin etukäteen ukrainalaisten sekä amerikkalaisten kanssa. Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa keskusteltiin sekä maanantai-iltana että heti uudelleen tiistaina puhelun jälkeen.

Vaikka näin eittämättä onkin, ajatus ei vaikuta menneen Euroopassa kovin hyvin läpi. Stubb ja Størehän olivat joka tapauksessa langan päässä, ja keskusteluja sovittiin jatkettavan mahdollisesti myöhemmin.

Suomi ja Norja ovat kytkeneet perusteluissaan puhelun tämänhetkiseen tilanteeseen. Päätös puhelusta tehtiin viime viikolla Oslossa. Oslon kokous taas järjestettiin, koska vaikutti siltä, että Yhdysvallat ja Venäjä olivat jälleen sopimassa asioita sekä Ukrainan että Euroopan yli. Prosessi rauhan saamiseksi oli ajautumassa ”rotkon reunalle”.

Tiettävästi pohjoismaalaisen johtokaksikon puhelun tärkein tavoite oli vaikuttaa siihen, ottaako Venäjä vakavissaan Abu Dhabissa parin viikon sisällä alkavat neuvottelut vai ei.

Tämän onnistumista voi arvioida vasta myöhemmin.