Vääränlaisen katseen pelko

Dokumenttielokuvien kansainvälinen vetovoima on nousussa. Syksyn 2026 suuriin elokuva­ilmiöihin lukeutuvat dokumentit miljardööreistä Elon Muskista (Musk) ja Elizabeth Holmesista (You Can See Every­thing Now) sekä Israelin armeijasta (Naza). Mieltä kuohuttava aihe ja laatu ovat voittajayhdistelmä.

Näemme vain ne elokuvat, jotka on tehty ja joista tuli tarpeeksi hyviä leviämään maailmalla.

Taustalla kiistellään siitä, kuka saa dokumenttia tehdä ja miten.

Monimutkaisen julkisella ja puolijulkisella rahalla toimivan rahoitushimmelin virkamiesmäisillä portinvartijoilla voi olla enemmän hävittävää kuin voitettavaa.

Euroopassa dokumentinteko on yhä useam­min rajat ylittävää yhteistoimintaa, ellei aihe ole aivan paikallinen. Suomessakin Ylen ja Elokuvasäätiön resurssit usein riittävät vain osaan rahoituksesta, jonka laadukas dokumentti vaatii.

Mitä enemmän tarvitaan kansainvälisiä tukijoita, sitä moninaisempia ovat kynnykset ja suodattimet. Tietyt aiheet ovat otollisia ja toiset eivät.

Jos elokuvantekijä koetaan vääräksi, kohu on valmis.

Pahin soppa syntyi Sundance-festivaalilla 2022 dokumentista Jihad Rehab. Ensimmäiset julkaistut arvostelut olivat kiittäviä. Pian alkoi keskustelu ohjaaja Meg Smakerista.

Elokuva kertoo Guantanamossa van­keina olleiden arabimiesten kuntoutushoidosta Saudi-Arabiassa. Smaker ei ole arabi eikä muslimi vaan amerikkalainen. Aktivistien mukaan hän ei voinut kertoa tarinaa oikein. Sundance pyysi anteeksi elokuvan valintaa.

Variety-lehden jutussa selvitettiin, ettei­vät kovaääniset vastustajat olleet edes nähneet Jihad Rehabia. Sundance joutui välikäteen. Ensin sen valitsijoita syytettiin arvostelukyvyttömyydestä, sitten festivaalia moitittiin haluttomuudesta puolustaa elokuvantekijää.

Kiihkeys ei usein liity elokuvaan vaan aiheeseen. Jopa Nazaa on nostettu tikunnokkaan siitä, että sen tekijät ovat israelilaisia, eivät palestiinalaisia.

TV-yhtiöillä on oma varovaisuutensa. Representaatioedellytykset tarkoittavat usein käytännössä, että elokuvantekijän tulisi kuulua siihen vähemmistöön tai olla kotoisin siitä maasta, jonka asioita käsittelee.

Kansainvälisen näkyvyyden ja myyntien käynnistämiseksi on elintärkeää päästä merkittävälle dokumenttifestivaalille. Siksi myyntiagentit, joiden tehtävä saada elokuva kaupaksi, suosivat festivaalien trendi­aiheita.

Katsaus maailman tärkeimpinä pidettyjen dokumenttitapahtumien kilpaohjelmistoihin kymmenen vuoden ajalta näyttää suunnan. Noin tuhannen elokuvan aineiston perusteella seitsemän keskeisen festivaalin elokuvista 26 prosenttia käsittelee vähemmistöjä ja noin 20 prosenttia globaalia etelää eli kehitysmaita.

Olennaista on myös se, miten aihetta käsitellään, ja siinä ilmapiiri on muuttunut nopeasti.

”Pelätään, että joku loukkaantuu tai voisi tulkita dokumenttia väärin”, kuvailee elokuvantekijä Jussi Rastas.

Kuvitteellisen ”jonkun” seurauksena on itsesensuuria aihevalinnoissa.

Mitä jos asia osoittautuu monimutkaiseksi tavalla, joka ei sovi julkisen keskustelun muottiin? Harmaan sävyjen paljastaminen on polarisoituneessa ajassa riskialtista. Yhteiskunnallisilta aiheilta halutaan omien ennakkokäsitysten vahvistamista.

Ohjaajat Jenni Kivistö ja Jussi Rastas ovat tehneet yhdessä kaksi pitkää dokumenttia, jotka käsittelevät globaalia etelää. Tuoreempi Katseiden alla kertoo Suomessa asuvasta Sibiry Konatesta, joka työskentelee koreografina ja postinlajittelijana.

Ennen ensiesityksiä myyntiagentuuri, jonka kanssa jakeluoikeuksista oli pitkään neuvoteltu, vetäytyi perustelunaan sisältö.

”He sanoivat, että briljantti elokuva, mutta liian iso riski”, Kivistö kertoo.

Suuri eurooppalainen televisiokanava halu­si elokuvaan poistoja. Konaten kotimaassa Burkina Fasossa kuvattu kohtaus, jossa tummaihoiset pojat leikkivät, oli ongelma.

”Se on rakkaudellinen kohtaus, joka kertoo Sibiryn lapsuudesta muistona”, Kivistö kuvailee.

Kanavalla kuva tulkittiin rasistiseksi.

Tekijöistä tuntui, että teoksesta etsittiin suurennuslasilla vääränlaista katsetta.

Kysymys oli ytimessään se, onko ok, että etnisesti eurooppalaiset tekijät kertovat afrikkalaisesta henkilöstä.

”Ja voidaanko me suomalaisina kertoa elokuvassa esimerkiksi sitä, että päähenkilöä rassaavat hänen kotimaastaan saamat rahapyynnöt”, Rastas sanoo.

Tekijälähtöinen seurantadokumentti ei paaluta yhtä teesiä, vaan tarina ja teemat elävät kuvausten aikana todellisuuden rytmissä. Totuudellisuuteen kuuluivat ristiriidat, joita ”joku” ei maahanmuuttaja-aiheiselta elokuvalta odottaisi.

”Usein käy niin, että asiat ovat monisävyisempiä kuin yhteiskunnassa aiheesta yleisesti käytävä keskustelu”, Kivistö kuvailee.

Negatiivista julkisuusreaktiota ei tullut. Maailmanensi-ilta oli Locarnon elokuvajuhlilla Sveitsissä.

Katseiden alla käy kaupaksi ja esitetään pian maailmanlaajuisesti Deutsche Welle-kanavilla. Teos palkittiin parhaana dokumenttina Kongossa Kinshahan festivaalilla. Suomessa sen voi katsoa Yle Areenassa.

”Meillä menee hyvin”, Rastas sanoo.

”Mutta paneehan tämä miettimään, pitäisikö vain tehdä trendaavista aiheista tavalla, joka miellyttää kaikkia. Se ei ehkä olisi oma valintani.”