Demokratialle vai omistajille?

On aihetta pohtia, lihottaisiko mediatuki vain mediayhtiöiden kassoja, kirjoittaa Pauliina Penttilä.

Profiilikuva
media
Teksti
Pauliina Penttilä
Kirjoittaja on journalismin tutkija.
2 MIN

Uhka STT:n lopusta nosti taas mediatuet keskusteluun: jos media ei olisi niin tiukoilla, yhtiöillä olisi varaa maksaa uutistoimiston käytöstä.

Toive mediatuesta yhdistää työntekijöiden Journalistiliittoa ja työnantajien Medialiittoa. Kuin yhdestä suusta ne muistuttavat, että muissa Pohjoismaissa on korkeat tuet ja matalat arvonlisäverot.

Se on totta. Kun lukee tutkimusraporttia pohjoismaisen uutismedian liiketoimintamalleista, alkaa ihan nolottaa Suomen puolesta.

Vuonna 2025 Norja maksoi mediatukia noin 46 miljoonaa euroa, Tanska yli 70 miljoonaa ja Ruotsi liki 80 miljoonaa. Suomi 8 miljoonaa. Koostuu vähemmistökielituesta ja jakelutuesta.

Norjassa uutismedian alv-prosentti on nolla, Tanskassa 3,5 ja Ruotsissa 6. Suomessa 10.

Muiden Pohjoismaiden mediayhtiöillä menee melko mukavasti. Tuottavuutta ja kannattavuutta kuvaavalla nelikentällä puolet yhtiöistä kuuluu parhaaseen bisnesluokkaan, kolmannes seuraavaan.

Mediatukien ja alhaisten alvien perusteena ei kuitenkaan ole se, että ne vahvistaisivat firmojen taloutta. Niiden pitäisi vahvistaa demokratiaa. Mutta käykö niin?

Esimerkiksi Ruotsissa vuonna 2025 päivälehtien tavoittavuus laski 60 prosenttiin, pudotusta oli 6 prosenttia edellisvuodesta, kertoo Ruotsin mediabarometri.

Reuters-instituutin Digital News Report puolestaan avaa, että muissa Pohjoismaissa uutisista erittäin kiinnostuneita on piirun alle puolet kansasta. Suomessa luku on 61 prosenttia.

Suomessakin moni mediayhtiö tekee voittoa. Ala pärjää jopa paremmin kuin muissa Pohjoismaissa. On aivan aiheellista pohtia, päätyisikö mediatuki lihottamaan kassoja entisestään.

Mediatukea on selvitetty vuosikymmenen alussa. On esitetty muun muassa tuotantotukea toimittajien työhön ja alvin laskemista.

Vaatisi melkoista valvontaa seurata, menisivätkö tuotantorahat demokratiaa edistävään vai vain kassavirtaa kasvattavaan journalismiin. Verokevennys voisi näkyä lehtien tilaushinnoissa, tai sitten ei.

Innovaatiotuki olisi yksi vaihtoehto, mutta sekin voi mennä pieleen. Kun valtio vuonna 2014 jakoi 30 miljoonaa euroa median innovaatioihin, lehtien kustantajat saivat rahasta vain 10 prosenttia, ohjelmistoyritykset 35 prosenttia.

Mediatuki olisi varmasti hyväksi, jos se edistäisi esimerkiksi syrjäseutujen asukkaiden tietämystä oman kuntansa päätöksenteosta.

Demokratiavaikutuksia pitäisi kuitenkin pystyä seuraamaan. Muuten käy helposti niin, että meillä olisi taas yksi kyseenalainen yritystuki.