Runoilijan surullinen elämä

Satu Fellmanin romaani Musta orkidea kuulostaa takakantensa perusteella romaanilta, jonka ilmestyminen oli vain ajan kysymys. Aiheena on nimittäin kahden klassikkorunoilijamme, Uuno Kailaan ja Kaarlo Sarkian, myrskyisä romanssi. Sellaisen olemassaolo 1930-luvun alussa on tunnustettu historiallinen fakta, vaikka yksityiskohdat ovat väistämättä jääneet hämäriksi.

Sateenkaarihistoria on nouseva historiantutkimuksen alalaji Suomessakin, ja hyvä niin: On aika ymmärtää, että sek­suaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet täällä. Kaunokirjailija puolestaan aloittaa siitä, mihin tutkija lopettaa.

Ainakin näin pitäisi olla. Satu Fellman harjoittaa tätä tointa yllättävän vähän Mustassa orkideassa.

Rakenne on periaatteessa kiinnostava. Yhdellä aikatasolla Kailas valmistautuu tapaamaan Sarkian ensimmäisen kerran.

Koko romaanin leikkaava lyhyen hetken kertominen on oivaltava sosiaalisen ahdistuneisuuden kuva. Kailas miettii loputtomiin, pitäisikö tehdä näin tai olla tekemättä noin.

Takaumissa hän muistelee onnettomia ihmissuhteitaan lapsuudenperheestä aina epätoivoisiin yrityksiin naisten kanssa.

Kolmas aikataso muodostuu kirjeistä, joita Kailas kuolinvuoteellaan kirjoittaa Sarkialle.

Ikävä kyllä Fellman ei sano Kailaasta oikeastaan mitään, mitä ei voisi lukea jostain tämän elämäkerrasta. Mustaa orkideaa­ vaivaa sama ongelma kuin monia muita historiallisia romaaneja: Kirjailija teki kotiläksynsä mutta unohti kertoa tarinan. Fellman kirjoittaa lyyrisesti mutta ei sukella Kailaan mieleen kuin pintatasolla.

Eikä tämä ole ainoa ongelma. On kuin kirjailija ei olisi osannut päättää, kirjoittaisiko romaanin Kailaasta ja Sarkiasta vaiko sittenkin biofiktiota Kailaasta. Lopputulos ei ole kunnolla kumpaakaan.

Kerronta keskittyy Kailaan surulliseen elämään itseinhon ja rakkaudenkaipuun välissä. Romanssi Sarkian kanssa jää yhtä hämäräksi kuin ennenkin, mutta siihen nähden se nousee kohtuuttoman suureen rooliin.

Mustalla orkidealla on hetkensä kroonisen häpeän kuvauksena. Takaumat muodostavat riipaisevan kavalkadin siitä, mikä kaikki voi mennä ihmissuhteissa pieleen.

Myös romaanin avausluku on tehokas. Ensin Kailas miettii helvetin liekkejä ja sitten tömäyttää itsensä käytännön pulmiin: ”Mutta nyt minun pitää valita solmio.” Tällaista onnetonta nauruakaan ei Fellman viljele tarpeeksi, jotta se riittäisi tuomaan romaaniin sen kaipaaman jännitteen. 

Satu Fellman: Musta orkidea. 126 sivua. Aviador, 2026.