Turvallisuus on myös kykyä päättää

Suomi käyttää enemmän rahaa puolustukseen kuin aikoihin. Samalla turvallisuus ymmärretään edelleen liian kapeasti.

Kysymys ei ole vain siitä, kuinka monta hävittäjää tai asejärjestelmää maalla on. Turvallisuus on myös kykyä tehdä päätöksiä, uudistua ja pitää yhteiskunta toimintakykyisenä.

Arkinen poliittinen sanailu antaa yhdenlaisen vaikutelman. Eduskunnassa keskustelu juuttuu usein yksittäisiin kiistoihin ja päivän kohuihin. Vaalikampanjat ovat jo tovin olleet hyvässä vauhdissa.

Tilanteen voi rinnastaa kahteen tämän vuosikymmenen konsensushetkeen. Pandemiakeväänä 2020 ja Venäjän Ukraina-hyökkäyksen keväänä 2022 hallituksen ja opposition jännitteet väistyivät. Molemmilla kerroilla ymmärrettiin, että kriisin keskellä tärkeintä ei ollut korostaa eroja vaan säilyttää kyky toimia.

Vaalien lähestyessä puolueiden ja poliitikkojen väliset erot korostuvat. Olisi erikoista, jos äänestäjille ei tarjottaisi vaihtoehtoja. Mistä sitten tietää, suhtaudutaanko maailman menoon riittävällä vakavuudella?

Tervettä suhtautumista voi mitata ainakin kahdella mittarilla. Ensimmäinen on pyrkimys erottaa suuret strategiset kysymykset päivän kohuista. Toinen on taito säilyttää yhteistyön edellytykset myös silloin, kun puolueet kilpailevat keskenään.

Vaikeina aikoina asiat pitää panna tärkeysjärjestykseen. Julkisen talouden velkaongelma ja puolustuksen vahvistaminen ovat hyvin esillä, mutta poliittisen järjestelmän toiminnasta ja yhteiskunnan terveestä perustasta huolehtiminen herättää kysymyksiä.

Jotta seuraavalla vaalikaudella ja myös sitä seuraavalla maassa olisi päätöksentekoon kykenevä hallitus, puolueiden pitäisi valmistautua vaalien lisäksi myös vaalien jälkeiseen yhteistyöhön.

Turvallisuus ei ole vain puolustusta. Se on myös sitä, että tärkeillä paikoilla on päättäjiä, joilla on halua ja kykyä kantaa vastuuta.

Toistaiseksi pintajulkisuutta hallitsevat poliitikkojen soolosuoritukset. Puolueet luettelevat esteitä tulevan hallituksen muodostamiselle.

Suomi on elänyt pitkään turvallisessa oletuksessa, että yhteiskunnan perusrakenteet toimivat ilman erityistä huolenpitoa. Yritykset ovat voineet elää omaa elämäänsä, järjestöt omaansa ja julkinen valta omaansa.

Keskustelu STT:stä ja Ylestä on tästä esimerkki. Pääroolissa on liiketoiminta ja kilpailu lyhyellä aikavälillä, vaikka kyse on tiedonvälityksen infrastruktuurista.

Yhteiskunnan iskunkestävyydestä huolta kantavaa viestintäpolitiikkaa ei ole nähty tällä vuosituhannella. Tuloksena voi hetken kuluttua olla Suomi, jossa Amerikasta tuotuja kiistoja märehditään kiinalaisilla alustoilla Venäjän seuratessa vierestä tyytyväisenä.

Pitkittynyt hitaan kasvun kausi on vaikuttanut myös henkiseen ilmapiiriin. Kun kasvua on vähän, politiikka keskittyy kovettamaan itsensä tekemään leikkauk­sia sen sijaan, että nähtäisiin uusia mahdollisuuksia.

Totta kai sillä on merkitystä, mikä on polttoaineiden hinta tässä kuussa tai sähkön hinta ensi talvena. Pysyvä hyytyminen on kuitenkin vielä suurempi riski. Siksi Suomen pitäisi itse kyetä tekemään päätöksiä, jotka vievät maata eteenpäin.