Hallituksen käsissä

Viiankiaavan ja monen muun luonnonsuojelualueen kohtalo voi ratketa pian. SK kävi Viiankiaavalla vuonna 2016.

2 MIN

Kokoa on 65 neliökilometriä. Se vastaa yli kahta Keravaa. Tai jos Helsingistä laskee yhteen Vuosaaren, Laajasalon, Lauttasaaren, Mellunkylän, Malmin, Tuomarinkylän, Oulunkylän ja päälle vielä Käpylän.

Sodankylän Viiankiaavan suossa kokoa merkittävämpää on poikkeuksellinen luonto. Lajirikkaus vastaa Etelä-Suomen arvokkaimpia kosteikkoja. Lintulajeja on löydetty 90, viidennes kaikista Suomessa tavatuista lintulajeista. Näistä yli 20 on uhanalaisia. Kasvilajeista uhanalaisia on 10. Erilaisia suotyyppejä on parisenkymmentä.

Viiankiaapa kuuluu sekä kansalliseen soidensuojeluohjelmaan että Euroopan unionin Natura 2000 -verkostoon.

Viiankiaavan kohtalo ratkeaa mahdollisesti tällä hallituskaudella. Monikansallisen Anglo Americanin tytäryhtiö AA Sakatti Mining Oy on jo 20 vuotta suunnitellut nikkeli- ja kuparikaivoksen avaamista Viiankiaavalle.

Vuonna 2025 hanke hyväksyttiin EU:n kriittisten raaka-aineiden asetuksen (CRMA) strategisten hankkeiden listalle. Perusteluna oli ”erittäin tärkeä yleinen etu”. Petteri Orpon hallitus ei vastustanut kaivoshankkeen CRMA-statusta. 

Lapin maakuntahallitus hyväksyi viime toukokuussa vaihemaakuntakaavaehdotuksen, joka mahdollistaisi kaivoksen perustamisen. Ennen kuin kaava voisi edetä hyväksyttäväksi, hallituksen pitäisi myöntää hankkeelle poikkeuslupa ja eduskunnan muuttaa soidensuojelulakia.

Jos hallitus myöntää poikkeusluvan, kyseessä on Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan merkittävä ennakkotapaus. Suomessa ei ole koskaan aiemmin myönnetty lupaa poiketa Natura-suojelusta kaivosteollisuuden takia.

Tällä hetkellä 14:llä Natura-verkostoon kuuluvalla luonnonsuojelualueella on vireillä malminetsintää tai jo suunnitteilla oleva kaivoshanke.

Viime viikolla kaivosyhtiö Endomines tiedotti, että se on poistanut Ilomantsin Koitajoen luonnonsuojelualueen malminetsintähakemuksestaan. Sanomalehti Karjalaisen mukaan päätökseen vaikutti viime aikojen julkinen keskustelu. Suomalaisista 79 prosenttia ei hyväksy kaivostoimintaa luonnonsuojelualueilla, selvisi Suomen luonnonsuojeluliiton Verianilta tilaamassa kyselyssä.

Toimittaja, tietokirjailija Juha Kauppinen ja valokuvaaja Jorma Luhta tekivät vuonna 2016 laajan reportaasin Viiankiaavasta. Juttu julkaistiin Suomen Kuvalehden numerossa 27/2016.

Lue juttu