Robokratiaa

Google Maps hyväksyy Trumpin paikannimet mukisematta, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com
2 MIN

Tekoälyn asiantuntijat tutkivat parhaillaan huolestuneina, miten ihmeessä iso lauma tekoälymalleja eli agentteja on päässyt irti tehtävistään ja onnistunut ihmisten huomaamatta luomaan omia yhteisöjään, auttamaan toisiaan ja murtautumaan internetiin.

Tekoäly näyttää siis vievän työt muiden ohella myös rikollisjengeiltä, jopa mafialta. Tutkimus kenties selvittää, mitä kaikkea tämä digi-intelligentsija oikein puuhailee takaraivomme takana – elleivät sitten agentit onnistu huijaamaan tyhmempiään entistä syvemmälle.

Joka tapauksessa kannattaa havaita komentoketju, joka selvästikin on olemassa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja tekoälyn välillä. Nimittäin kun Trump äsken ilmoitti, että Yhdysvaltain ja Kanadan välillä olevan Ontariojärven (Lake Ontario) nimi muutetaan Amerikkajärveksi (Lake America), karttapalvelu Google Maps nöyrästi ja mukisematta muutti järven nimen karttoihinsa.

Jo aikaisemmin Trump on muotoillut Meksikonlahdesta Amerikanlahden. Nyt jännätään, tuleeko Atlantista Amerikanmeri ja Suomestakin Pohjois-Amerikan puolustusliiton (NATO) jäsen.

© Janne Tervamäki

Ilmeisesti Trumpin komentoja tottelee Google Mapsin lisäksi moni muukin maailman algoritmi. Tekoäly toteuttaa kaiken, mitä presidentin mahdollinen luomuäly keksii.

Jos Trump vaatii, että Kanadasta tulee Yhdysvaltain 51. osavaltio ja Humppilan nimeksi vaihdetaan Trumppila, ei kulu kauankaan, kun Wikipedia kertoo näin olevan.

Trumpin vaikutusvalta digimaailmaan herättää epäilyn, mahtaako hän itsekin olla tekoälyagentti, robotti. Siis ei ihminen ollenkaan, vaan jotakin suurempaa. Hän itse tuntuu olevan sitä mieltä, ja siihen viittaavat jotkin hänen edesottamuksensa, joita toisinaan on hieman vaikea käsittää ihmisjärjellä.

Jos tämä epäilys osoittautuu oikeaksi, se on tietysti mielenkiintoinen Trumpin itsensä kannalta, mutta tärkeä tieto myös muulle ihmiskunnalle, koska se osoittaa, että päätösten teko on muiden ikävien rutiinien tavoin onnistuttu automatisoimaan. Silloin olemme siirtyneet demokratiasta robokratiaan­.

Siellä on ihmisen helppo olla, kun ei tarvitse enää edes ajatella itse.