Toistaiseksi utopia

Kouluterveydenhoitaja kuulostaa turhautuneelta. Hän sanoo saman asian monella eri tavalla:

”Terapiatakuun toteuttaminen on jäänyt täysin kesken.”

”Sen jälkeen, kun se tuli voimaan keväällä 2025, ei ole tapahtunut mitään.”

”Terapiatakuu ei meillä toteudu millään muotoa.”

Koko takuu on hänestä vaikuttanut tähän mennessä näennäiseltä.

Lailla haluttiin puuttua nuorten ja lasten mielenterveyden ongelmiin, mutta lopputulos ei vakuuta, hän kuvailee.

”Näin saadaan kuitattua, että nyt lasten ja nuorten mielenter­veys on järjestyksessä, koska tehtiin tällainen malli.”

”Ammattilaiset ovat äänestäneet toisin eli valinneet, että tämä ei sovi meidän työhön.”

(kuraattori)

Kun terapiatakuu astui viime vuonna voimaan, lupaus oli tämä: se ”vahvistaa merkittävästi lasten ja nuorten mielenterveyden häi­riöiden hoitoa”.

Näin kokoomuksen tiedotteessa kerrottiin vappupäivänä 2025.

On vaikea saada tarkkaa tietoa siitä, mitä terapiatakuu on muuttanut.

Suomen Kuvalehti pyysi hyvinvointialueilta lukuja siitä, kuinka moni sai terapiatakuun mukaista hoitoa takuun ensimmäisenä vuonna. Ajatus oli selvittää, kuinka laajaa joukkoa takuu oikeasti koskee. Harva alueista onnistui toimittamaan luotettavia lukuja, sillä kirjausjärjestelmät ovat vielä kesken.

Koska luvut ovat vajaita, on tietoa hankittava kentältä. Tätä juttua varten on haastateltu 22 ammattilaista kahdeksalta eri alueelta. He ovat terveyden- ja opiskeluhuollon psykologeja, koulukuraattoreita, sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia.

Suuri osa kertoo, ettei heidän työnsä ole ainakaan toistaiseksi muuttunut juuri mitenkään. Moni käyttää terapiatakuuta varsin vähän.

”Alkuinnostuksen tai alkupakotuksen jälkeen näyttää siltä, että sen [terapiatakuun] käyttö ei ole lähtenyt lentoon, vaan näyttää hiipuvan.” 

(kuraattori)

Terapiatakuu ei ole vielä lupaus hoitoon pääsystä.

Se on lupaus siitä, että alle 23-vuotiaille on tarjolla tiettyjä, lyhyitä hoitomenetelmiä. Jos nuorella tai lapsella todetaan tarve näihin hoitoihin, hän saa hoitoa 28 vuorokauden sisällä.

Jos nuoren oireet eivät sovi näillä menetelmillä hoidettaviksi, terapiatakuu ei koske häntä. Hoito etenee samalla tavalla kuin ennen lain voimaantuloa.

Ammattilaiset kertovat huomanneensa nopeasti, miten pienelle joukolle terapiatakuun menetelmät sopivat.

Ne sisältävät viikoittaisia tapaamisia, joihin kuuluu keskustelua ja harjoituksia. Menetelmiä voivat toteuttaa useat eri ammattilaiset, kuten psykologit, sairaanhoitajat, terveydenhoitajat ja kuraattorit. Yleisimmin käytössä olevat menetelmät on suunnattu lieviin tai keskivaikeisiin masennus- ja ahdistusoireisiin.

On monta reunaehtoa, joiden tulee täyttyä, jotta menetelmä sopii nuorelle.

Oireiden on ensinnäkin oltava tarpeeksi lieviä. Liian huonosti voiva nuori ei pysty työskentelemään aktiivisten harjoitusten parissa.

Toisekseen menetelmien ulkopuolelle jää iso joukko apua tarvitsevia. Esimerkiksi erilaisista neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivät nuoret, syömishäiriöistä tai vaikkapa tunnesäätelyn ongelmista kärsivät.

Kolmanneksi menetelmät toimivat yleensä yksittäisiin oireisiin. Ammattilaiset huomauttavat, että merkittävä osa nuorista kärsii monenlaisista oireista yhtä aikaa. Silloin terapiatakuu voi rajautua pois.

Ja vaikka kävisikin niin, että nuoren oireet sopisivat tiettyyn menetelmään, hän ei välttämättä halua käyttää sitä.

Nuorille vähän huonosti sopivat tällaiset jäykät manuaalit, yksi psykologi sanoo. Monen on vaikea sitoutua hyvin tarkasti määriteltyyn ohjelmaan, koulukuraattori kertoo. Potilailta nousee kritiikkiä siitä, ettei heidän yksilöllistä tilannettaan oteta huomioon, sairaanhoitaja sanoo.

Oikeastaan nuorelle kaikkein tärkeintä olisi, että joku kuuntelee. Tätä toistavat ammattilaiset eri alueilta.

Se tarkoittaa, ettei keskitytä oireeseen tai menetelmään vaan nuoreen. Kohtaamiseen, läsnäoloon ja ”normaaliin keskusteluun”.

”Hoidon tarve on neliskulmainen palikka, jota yritetään siihen pyöreään terapiatakuun reikään väkisin työntää.” 

(psykologi)

Terapiatakuu tuli sanana suomalaisille tutuksi vuonna 2019. Silloin kolmisenkymmentä mielenterveysjärjestöä laati kansalaisaloitteen.

Järjestöt olivat tunnistaneet ongelman: mielenterveysavun saamisessa oli pitkiä viiveitä. Periaatteessa apua tuli tarjota yhtä nopeasti kuin fyysisissä vaivoissa, mutta käytännössä tämä ei toteutunut. Odotusaika saattoi olla pitkä, ja usein ongelmat pahenivat hoitoa odotellessa.

Mielenterveysjärjestöissä tiedettiin, että mitä varhaisemmassa vaiheessa tukea tarjotaan, sitä suurempi hyöty yleensä on.

Samalla haluttiin korostaa, että tarjottavan avun on perustuttava tutkittuun tietoon.

Lähtöajatus oli, että terapiatakuu kuuluu kaikille ilman ikärajoja. Se takaisi varhaisen vaiheen avun, mikä voisi ehkäistä vaikeam­pien ongelmien syntymistä.

Kansalaisaloitteessa tätä perusteltiin myös taloudellisin seikoin. Suomessa esiintyi paljon mielenterveysperusteisia sairauspoissaoloja sekä työkyvyttömyyseläkkeitä.

Samalla tiedettiin, kuinka kuormittunut psykiatrinen erikoissairaanhoito oli.

Haluttiin, että perusterveydenhuollossa tarjottaisiin mielenterveysapua selvästi enemmän. Siellä voitaisiin tarjota lyhyitä, vaikuttaviksi todettuja hoitoja. Kansalaisaloitteessa ei haluttu kuitenkaan määritellä, mistä menetelmistä olisi kyse.

Lähtökohtana oli, että ammattilaiset itse arvioivat, miten parhaiten pystyvät vastaamaan hoidon tarpeeseen.

Kansalaisaloitteesta tuli suosittu. Allekirjoituksia kertyi hyvin.

Elokuussa 2019 Ylen A-studiossa puolueilta kysyttiin, kannattavatko ne terapiatakuuta. Rivissä istuivat Anders Adlercreutz (r), Paavo Arhinmäki (vas), Maria Ohisalo (vihr), Katri Kulmuni (kesk), Sanna Marin (sd), Sari Essayah (kd), Petteri Orpo (kok) ja Jussi Halla-aho (ps). Kaikki paitsi Halla-aho nostivat vihreän kyllä-kortin.

Olosuhteet olivat siis lupaavat, kun kansalaisaloite kaksi kuukautta myöhemmin luovutettiin eduskunnalle.

Marinin hallitus ei kuitenkaan tehnyt terapiatakuusta lakiesitystä. Sen sijaan vedottiin siihen, että hallituksen kiristämä hoitotakuu takaisi hoidon niin psyykkisiin kuin fyysisiin vaivoihin. Soteuudistuksessa painotettiin jo perustason roolia terveydenhuollossa.

Kun Orpon hallitus sitten teki ehdotuksen terapiatakuusta, se oli kokenut muodonmuutoksen kansalaisaloitteeseen nähden. Ikäryhmä oli rajattu, monen mielestä liian keinotekoisesti. Se jakoi alle ja yli 23-vuotiaat nuoret eri asemaan.

Terapiatakuu tarkoittaa myös eri asioita eri puolilla Suomea. Alueel­liset erot voivat olla suuriakin.

Laki jätti päätöksen menetelmien valinnasta hyvinvointialueille. Ohjeeksi kuitenkin annettiin valita mukaan vaikuttaviksi todettuja, lyhyitä menetelmiä.

Näin lain toteuttaminen alkoi keskittyä vain rajattuihin menetelmiin.

”Potilailta nousee sitä kritiikkiä, että ei oteta tarpeeksi huomioon yksilöllistä tilannetta.”

(sairaanhoitaja)

Jos ammattilainen käyttää terapiatakuun mukaista menetelmää, hänen tulee kirjata se tietyn koodin alle.

Ammattilaiset kertovat käyttävänsä enemmän tai vähemmän säännöllisesti joitakin osia niistä. Käytännössä he soveltavat ammattitaitoaan arvioidessaan, milloin eri harjoituksista on hyötyä.

Tähän kaikki esihenkilöt eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä. Kun menetelmiin on kerran koulutettu, niitä pitäisi käyttää. Ja nimenomaan ennalta määritellyllä tavalla, jotta se näkyisi tilastoissa. Jos menetelmää käyttää vain soveltuvin osin, sitä ei voi kirjata tilastoihin.

Moni kertoo saavansa ylemmältä portaalta säännöllisesti viestiä, että menetelmiä tulisi käyttää enemmän.

Mutta se ei sovi ammattietiikkaan, työntekijät sanovat. Jos tietty hoito ei vaikuta nuorelle sopivalta, ei ole oikein pakottaa häntä siihen.

Joustavampaakin lähestymistapaa löytyy. Menetelmien käyttöön kannustetaan, mutta ei painosteta, yksi psykologi sanoo. Ja kun on oikeasti tarve muuhun hoitoon, sinne kyllä pääsee, toinen psykologi huomauttaa.

Mutta tapahtuu sitäkin, että terapiatakuusta on tullut lyömäase.

Niin kertoo eräs kouluterveydenhoitaja. Hän on huomannut, että nuoria on vaikeampi saada lähetettyä erikoissairaanhoitoon.

Takaisin tulee viesti, että käyttäkää nyt ensin sitä terapiatakuumenetelmää, terveydenhoitaja sanoo. Mutta hän on lähettänyt nuoren eteenpäin juuri siksi, että tämän oireet ovat liian vakavia.

Pahimmillaan hän on saanut nuoren eteenpäin vasta neljännellä yrittämällä. Se on kouluympäristössä kamala tilanne, hän sanoo. Vanhemmat ovat pettyneitä, nuorta pompotellaan eikä koululla ole tarjota enempää apua.

Terveydenhoitajan mukaan tilanne on muuttunut nimenomaan terapiatakuun vuoksi.

Vastaavaa kertoo myös sairaanhoitaja toiselta alueelta. Terapia­takuun voimaantulon jälkeen perustasolle on haluttu ohjata yhä useampi, myös ”todella sairaita”, hän sanoo. Siksi hänen yksikössään hoidetaan joskus terapiatakuun avulla liian vaikeasti oireilevia, joille menetelmä ei sovi. Perustasolla ei ole välineitä parempaan, ja erikoissairaanhoitoon ei pääse.

Erikoissairaanhoidossa työskentelevä psykologi puolestaan sanoo kohtaavansa nuoria, jotka ovat käyneet perustasolla ”ylimääräisen lenkin” terapiatakuun vuoksi.

Nämä nuoret kertovat, etteivät saaneet puhua aidosti omista kokemuksistaan. Menetelmä tuli tielle.

”Ajattelin alkuun, että oli ymmärrettävää, että rajataan ensin nuoriin. Mutta oli iso pettymys, että se [terapiatakuu] rajattiin menetelmiin, jotka eivät kaikille sovellu.” 

(psykologi)

Kun lukuja terapiatakuun toteutumisesta yrittää hankkia tietopyynnöllä hyvinvointialueilta, vastauksia tulee hitaasti.

Kun soittaa perään, tulee muutama vastaus lisää.

Vain pieni osa vastanneista ilmoittaa oikeita lukuja. Moni vastaa jotain tällaista:

”Ei voida luotettavasti erotella, kuinka moni asiakas on terapiatakuun ulkopuolella.”

Muutamat alueet toimittavat lukuja. Ehkä niistä ilmenee todellinen tilanne?

Luvuissa verrataan kaikkien alle 23-vuotiaiden mielenterveysapua saaneiden määrää niihin, jotka ovat saaneet terapiatakuun mukaista hoitoa. Pyydetyt tilastot koskevat terapiatakuun ensimmäistä vuotta.

Lakiesityksen perusteella ei ole aivan selvää, mikä tavoiteluku oli: kuinka suurta osaa nuorista ja lapsista terapiatakuu auttaisi?

Psykologiliitto pelkäsi etukäteen, että vain 20 prosenttia mielenterveysapua hakevista nuorista perusterveydenhuollossa kuuluisi terapiatakuun piiriin.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueella näyttää siltä, että luku on 1,2 prosenttia. Kun soittaa perään, tulee epäilyksiä.

Perhekeskusjohtaja Terhi Vierikko sanoo, että luvuista puuttuu varmasti osa, mutta on vaikea arvioida kuinka paljon. Terapiatakuun ensimmäisen vuoden jälkeen käyntejä on jo enemmän.

Mutta: ”Se on ihan fakta, että niitä on tehty vähän suhteessa siihen määrään, miten lapset ja nuoret mielenterveyspalveluita käyttää.”

Keski-Suomessa luku on 4,5 prosenttia. Menetelmiin kouluttaminen on vielä kesken, selittää palvelupäällikkö Hanna Hämäläinen. Toisaalta monien nuorten kohdalla lyhyet, 1–5 kerran tapaamiset jo riittävät, eikä silloin puhuta menetelmistä, Hämäläinen jatkaa. Nepsy-oireitakin on paljon.

Ja: ”Muistutan, että lain tarkoitus ei ole nostaa ensisijaisiksi näitä terapiatakuun piiriin kuuluvia menetelmiä.”

Sitten Kanta-Häme. Sieltä toimitettiin luvut vain 18–22-vuotiaiden osalta. Prosentti on 3,9.

Käy ilmi, että alueella lähes kaikki vastaanottotyötä tekevät sairaanhoitajat on koulutettu takuun piiriin kuuluvaan kognitiiviseen lyhytterapiaan. Menetelmää myös tarjotaan nuorille paljon. Silti luku on pieni, myöntää mielenterveys- ja päihdepalveluiden koordinaattori Tiina Husso.

Nuorille menetelmä on aika vaativa, Husso sanoo. Moni kaipaa vapaamuotoisempaa keskustelua.

”Ja jos on akuuttia päihdeongelmaa, syömishäiriötä, nepsyoireilua, puhumattakaan vaikeimmista psykiatrisista häiriöistä… Tämähän ei koske niitä.”

Sitten on yksi hyvinvointialue, joka erottuu positiivisena poikkeuksena.

Länsi-Uusimaa toimitti kaikista muista poikkeavat luvut. Alueel­la lähes 20 prosenttia perusterveydenhuollon alle 23-vuotiaista mielenterveysasiakkaista sai terapiatakuun mukaista hoitoa sen ensimmäisenä vuonna.

Mitä on luvun takana? Alueella on panostettu koulutukseen erityisen paljon. Ammattilaiset on esimerkiksi koulutettu myös riippuvuuksien hoitoon sovellettuun versioon kognitiivisesta lyhytterapiasta. Lisäksi tarkoitus on ottaa käyttöön pakko-oireisiin ja syömishäiriöön sovellettuja osia. Siksi terapiatakuun käytön odotetaan alueella yhä kasvavan.

Kritiikki ei ole Länsi-Uudellamaallakaan aivan vierasta, sanoo palveluyksikköpäällikkö Heidi Gåsman.

”Mutta me pyritään siihen, että ammattilaiset osaavat soveltaa näitä malleja.”

”Meidän alueella terapiatakuun alla on aika laajasti eri menetelmiä. Sieltä löytyy aika moneen haasteeseen apua.”

(sairaanhoitaja, esihenkilö)

Ristiriita on omituinen. Miksi ammattilaiset käyttävät niin vähän menetelmiä, joiden pitäisi olla tutkitusti vaikuttavia? Eikö ammattilaisten kuuluisi haluta käyttää juuri sellaisia?

On kuitenkin yllättävän vaikea kysymys, miten määritellään, mikä hoito on vaikuttavaa ja kenelle.

Niin sanoo johtava asiantuntija Vera Gergov Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Gergov tuntee terapiatakuun ja sen menetelmät hyvin. Ennen THL:ää hän työskenteli pitkään Psykologiliitossa ja oli mukana laatimassa terapiatakuun kansalaisaloitetta. Hän myös tutkii psykoterapeuttisia menetelmiä Helsingin yliopistossa.

Tutkimuksessa vaikuttavaksi todettu menetelmä ei aina toimi tai sovi käytettäväksi tosielämän tilanteissa. Se johtuu tutkimusasetelmista, Gergov selittää.

Jotta voidaan selvittää, onko menetelmästä apua tiettyyn oireeseen tai diagnoosiin, koehenkilöiksi valitaan yleensä joukko, jolla on tarkkaan rajatut oireet.

Näin saadaan näyttöä siitä, että tämä menetelmä auttaa tähän tiettyyn oireeseen.

Todellisuudessa nuoret oireilevat usein monella eri tapaa samaan aikaan.

Vaikka menetelmät olisi todettu vaikuttaviksi, ei siis voida tietää, ovatko ne eri tilanteissa kaikille sitä.

Erityisesti psykologit kertovat, että haluaisivat mieluummin tarjota yksilöllisesti räätälöityä apua nuorille. Gergov toivoo, ettei terapiatakuu olisi sidottu tiettyihin menetelmiin. Nuoren tulisi saada tarvitsemaansa hoitoa määräajassa riippumatta siitä, millä tavoin hän oireilee.

Tällä hetkellä hyvinvointialueita ei kannusteta laajentamaan terapiatakuuta, Gergov huomauttaa.

Talouspaineista kärsiville alueille on kannattavinta sisällyttää terapiatakuuseen mahdollisimman vähän menetelmiä. Muuten niiden lakisääteiset velvollisuudet vain kasvaisivat.

”Lainsäädännöstä jäi puuttumaan porkkana.”

”Nuorilta tulee semmoista viestiä, että miksi on aikataulutettu ja on kiire, ettei voi omaan tahtiin mennä.” 

(kuraattori)

Ammattilaiset toivovat, että tämä olisi vasta terapiatakuun ensimmäinen askel.

Ei menetelmissä ole varsinaisesti vikaa, vaan ennemmin tavassa, jolla ne on tuotu käyttöön, haastateltavat toistavat. Erityisesti sairaanhoitajat kertovat saaneensa menetelmistä uusia työkaluja nuorten kohtaamiseen.

Moni kertoo olleensa iloinen, että on saanut edes jotakin ylimääräistä koulutusta. Se ei ole hyvinvointialueilla itsestäänselvyys. Ehkä tilanne paranee, jos menetelmiä opitaan soveltamaan laajemmin.

Nuorten näkökulmasta tilanne on kahtalainen. Niille, joille takuun menetelmät sopivat, hoitoon pääsy on voinut parantua.

Pahimmissa tapauksissa se on kuitenkin voinut myös vaikeutua, kun erikoissairaanhoitoon pääsyn kynnys on noussut.

Mutta vaikka nuori jäisi takuun ulkopuolelle, ei hän silti ole heitteillä.

Suurimmalle osalle nuorista oikein mikään ei ole muuttunut, vaikka terapiatakuu on voimassa.

Hoitoa saa kuten ennenkin. Riippuu paikasta ja hoidon tarpeesta, kuinka pitkät jonot ovat. Joskus hoitoa joutuu odottamaan kuukausia, toisinaan vaikka vain viikon.

”Menetelmä on tosi hyvä. Mutta sen toteutuminen tässä ympäristössä on vähän semmoinen utopia.” 

(kouluterveydenhoitaja)

Sosiaali- ja terveysministeriön on määrä julkaista virallinen raportti terapiatakuusta vappupäivänä 2027, kaksi viikkoa vaalien jälkeen.

STM on jo julkaissut väliraportin. Sen tiedotteessa todetaan, että puutteellinen tietopohja vaikeuttaa arviointia. Se on totta: THL:n virallisissa tilastoissa ei vielä ole suurta osaa edes niistä luvuista, jotka Suomen Kuvalehti sai tietopyynnöllä.

Tästä huolimatta tiedotteen otsikko alkaa varsin positiiviseen sävyyn: ”Terapiatakuu on toteutunut pääsääntöisesti hyvin.”

Miten niin voidaan päätellä ilman selvää tietopohjaa?

Syynä on, että STM pitää terapiatakuun toteutumisen mittarina sitä, missä ajassa takuun mukaiseen hoitoon pääsee.

Koska takuuta käytetään niin vähän, sen mukaisiin menetelmiin on päästy hyvin säännöllisesti 28 vuorokauden määräajassa.

Takuu voi siis ilmeisesti toteutua hyvin, vaikka se koskisi vain pientä osaa mielenterveysapua tarvitsevista nuorista ja lapsista.