Mennyttä ei voi paeta

Palkittu romaani avaa Alankomaiden historian kipukohtia, Ville Hänninen kirjoittaa.

romaani
Teksti
Ville Hänninen
2 MIN

Paljon vartijan kiehtovuutta on jopa vaikea selittää arvostelussa, koska Yael van der Wouden kirjoittaa selvästi tarina edellä eikä käänteitä parane selittää liian tarkasti etukäteen.

Joka tapauksessa romaanissa on kaksi pääteemaa. Toinen liittyy kahden erilaisen ihmisen kohtaamiseen. Jäykkä Isabel löytää itsensä sisäisesti ja seksuaalisesti, kun hän tapaa Evan. Isabel asuu edesmenneen äitinsä vanhassa maalaistalossa. Eva muuttaa Isabelin luokse kesäksi ja saa vanhat luulot häviämään, monessakin mielessä.

Kiinnostuksen ja kiihkon kasvamisen lomassa kirjaan kehittyy salavihkaa toinen ja kiinnostavampi teema. Talosta alkaa kadota tavaroita. Syyllinen selviää varsin nopeasti, syy ei. Talon sisään on kätketty menneisyyden tekoja, joita ei enää saa tekemättömiksi.

1960-luvun Alankomaista ei useinkaan kuule eikä lue. Tunnemme toisen maailmansodan tapahtumat sotahistorian vaiheiden ja suurten seurausten kautta. Arkisemmalla tasolla moni kysymys jää kaunokirjallisuuden vastattavaksi tai ainakin pohdittavaksi.

Kun toinen maailmansota alkoi, Alankomaat julistautui puolueettomaksi. Natsi-Saksa valtasi sen silti toukokuussa 1940 ja miehitti maata viiden vuoden ajan. Myös Alankomaissa vainottiin juutalaisia eri tavoin. Miehityksen vakavin seuraus oli se, että heitä karkotettiin toistasataa tuhatta keskitysleireille Saksaan. Harva palasi.

Vuonna 1987 syntynyt Yael van der Wouden on taustaltaan hollantilais-israelilainen ja asuu nykyään Alankomaissa. Hänen esikoisromaaninsa Paljon vartijan käännösoikeudet on myyty lähes kolmellekymmenelle kielelle. Teos oli ehdolla Booker-palkinnon saajaksi vuonna 2024 ja voitti seuraavana vuonna toisen Britanniassa arvostetun palkinnon, Women’s Prize for Fictionin.

Arvostelu- ja myyntimenestys selittyvät vahvoilla tunnelmilla ja taitavasti rakennetulla juonella. Mitään ei puhkiselitetä.

Vaikka tunnelmallinen maaseutumiljöö ja naisten välinen kielletty intohimo on helppo kuvitella myös elokuvaksi, van der Woudenin teos tuntuu nimenomaan kaunokirjallisuudelta. Kieli on tarkkaa ja vivahteikasta ja tarina etenee välillä yhtä paljon rivien välissä kuin riveillä. Käänteet on ajoitettu hyvin.

Romaani pysyy loppuun asti kasassa, mutta muutaman kymmenen sivun verran käytetty päiväkirjamuoto laskee jännitettä. Se tuo kerrontaan moniaineksisuutta ja täydentää kertomusta, muttei tunnu yhtä viritetyltä kuin muu teksti. 

Yael van der Wouden: Paljon vartija. Suomentanut Marianna Kurtto. 312 sivua. Gummerus, 2026.