Luonnollista kauneutta

Perinteisissä kukkapenkeissä muhii vallankumous. Viime vuosina Helsingissä on alkanut näkyä yhä useammin istutuksia, joissa kasvaa sikin sokin luonnonkukkia, perinteisiä perennoja ja koristeheiniä.

Näitä luonnonniittyjä jäljitteleviä istutuksia voi ihailla esimerkiksi Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan päärakennuksen edessä ja Katajanokan laiturin (Stora Enson päärakennuksen) kattopuutarhassa.

Katajanokan laiturin puutarha jäljittelee suomalaista rantaniittyä.

Väriskaalaan kuuluvat pääasiassa valkoinen, vaaleanpunainen, keltainen ja violetti. Värit muodostavat omia vyöhykkeitään.

Aaltoilevissa istutuksissa on luonnonkasveja, kuten merikohokkia (Silene uniflora) ja ruusuruohoa (Knautia arvensis). Puutarhakasveja ovat pikkukurjenmiekka (Iris pumila) ja arovuokko (Anemone sylvestris).

”Pelkillä luonnonkasveilla vaikutelma olisi arkisempi, tuskin tulisi samanlaista elämystä”, sanoo Varpu Mikola, kattopuutarhan suunnittelusta vastannut maisema-arkkitehti. Hän on maisema- ja kaupunkisuunnittelutoimisto Nomajin perustaja ja osakas.

Luonnonmukaisissa istutuksissa näkyy uuden perennatyylin (new perennial movement) vaikutus. Sen perustajana pidetään puutarhasuunnittelijoiden supertähteä, hollantilaista Piet Oudolfia.

Mistään ihan uudesta tyylistä ei ole kyse, sillä Oudolf on suunnitellut perennaniittyjään jo useita vuosikymmeniä.

Suomeen tyyli on saapunut viipeellä, ja täällä puhutaan usein ”dynaamisista istutuksista”.

Oudolf käyttää istutuksissaan paljon heiniä, ja vaikutelma on pehmeän aaltoileva kuin sadunomaisen kauniilla kukkaniityllä.

Uudessa perennatyylissä suositaan monilajisuutta ja sitä, että istutukset näyttäisivät mahdollisimman hyvältä varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.

Luonnonkukkia, perennoja ja jopa ruokakasveja saatetaan kasvattaa sekaisin. Vaikka ihanteena on luonnonmukaisuus, istutusten rakenteet ja värit ovat tarkasti mietittyjä. Yleisilme pidetään ennen kaikkea esteettisenä. Dynaamisissa istutuksissa sen sijaan annetaan rikkaruohojenkin rehottaa.

Perusajatus on tukea mahdollisimman monipuolista kasviyhteisöä eikä miellyttää ihmisen silmää. Helsingissä on esimerkiksi joissakin liikenneympyröissä tällaisia pioneerikohteita.

Katajanokan laiturilla on uuden perennatyylin vaikutusta, mutta ote on astetta dynaamisempi.

”Lajisuhteet saavat muuttua. Jos jokin laji ei viihdy, sitä ei yritetä pitää siellä väkisin”, Mikola sanoo.

Julkisista istutuksista voi hakea mallia omaankin kukkapenkkiin. Mitä monimuotoisempi oma kotipiha on, sitä parempi puutarhan eliöstölle. Jos puutarhanhoito ei tunnu omalta jutulta, voi pihan eliöstöä auttaa vaikka vain leikkaamalla nurmikkoa hieman harvemmin.

Jos pihalla on tilaa, Mikola suosittelee istuttamaan pitkäikäisiä puita, esimerkiksi mäntyä ja tammea.

”Myös monia havupuulajeja voisi näkyä enemmän. Hemlokkeja, marjakuusta, eri mäntylajeja. Ja kotimainen kataja on upea kasvi.”

Ideoita ei tarvitse aina hakea eteläisimmiltä leveysasteilta. Perinteisillä kotimaisillakin kasveilla voi tehdä jännittäviä, uusia juttuja.

Vieraillessaan aikoinaan Pietarissa Pavlovskin puutarhassa Mikola näki puistossa kuusikujanteen, jonka minimalistinen tyyli ihastutti.

”Minulle se oli silmiä avaava kokemus, että kyllä meidän omillakin lajeilla pystyy tekemään ihan yhtä vaikuttavaa kuin muual­lakin.”

Puutarhat heijastelevat aina omaa aikakauttaan. Mikola ajattelee, että 2020-luvulla rakennettujen viherympäristöjen tulee hillitä luontokatoa ja ilmastonmuutosta sekä auttaa niihin sopeutumisessa.

Puutarhanhoito olisi myös kansanterveyden kannalta hyvä asia, hän sanoo. Puutarhan hoitaminen on hyvää liikuntaa ulkona, ja sitä voi harrastaa myös yhteisöissä, kuten viljelypalstoilla.

”Suomessa on paljon yksinäisiä ihmisiä, jotka liikkuvat liian vähän. On mielentervey­den ongelmia ja fyysisiä sairauksia. Uskon, että puutarhojen avulla saataisiin positiivisia tuloksia.”