Hällä väliä!
Hyvä maku on yhdentekevää, sanoo stylisti Anna Komonen, koska sen voi opetella niin helposti. Kiinnostavaan tyyliin tarvitaan jotakin muuta.
4
MIN
Kesäkuun alussa stylisti Anna Komonen julkaisi Instagram-tilillään kuvia asuistaan, joita hän oli käyttänyt Helsinki Fashion Weekin aikana. Kuvien alle tuli kommenttiketju, kuten usein muulloinkin:
”Oot mun idoli!”
”Oot nii cooli oikeesti.”
”Our style icon.”
Anna Komonen, 55, on yksi Suomen kiinnostavimmista muotivaikuttajista. Hänellä ei ole Instagramissa suurta seuraajamäärää, mutta hän on työskennellyt muodin parissa yli kolme vuosikymmentä ja on esikuva monelle nuoremmalle stylistille ja somevaikuttajalle. Viime kevään Fashion Awardseissa hän oli ehdolla vuoden tyyli-ikoniksi. Pettämätön, ajaton tyylitaju, luonnehtii alaa seuraava ammattilainen. Rohkea pukeutuja, sanovat toiset.
”Mä aina yllätyn noista kommenteista”, Komonen sanoo. ”En tiedä, mitä rohkea pukeutuminen tarkoittaa. Onkohan se sitä, että ei pyytele anteeksi vaatteitaan.”
Komosen tyyli versoaa nuoruuden underground-piireistä. 1990-luvulla hän järjesti laittomia reivejä, skeittasi ja seurasi graffitiskeneä. Hän ajoi päänsä kaljuksi, koska ei halunnut olla ”se nätti blondi tyttö”.
”Verrattuna siihen, miten silloin pukeuduin, niin enhän mä ole enää rohkea.”
1990-luvulla ei ollut halpoja ketjuliikkeitä, ja muotitrendit tulivat Suomeen hitaasti. Tyylin eteen piti nähdä vaivaa. Jos halusi korokepohjakengät, piti matkustaa Ruotsiin.
Nykyisin omaperäisen tyylin löytämisen täytyy olla silti vaikeampaa, hän miettii. Somen mikrotrendit vaihtuvat niin nopeasti, että kaikki on muotia, minkä takia mikään ei ole muotia.
Nopeat omaksujat nappaavat tyyli-ideat somesta ja tilaavat tuotteet verkosta. Lopputulos on se, että kaikilla on samat designkliseet: vaatteet, asusteet ja kodin sisustustuotteet. Amerikkalainen trendianalyytikko Emily Segal on kutsunut ilmiötä ”taste slopiksi”, makuliejuksi.
Komosen mielestä ihmiset ovat alkaneet näyttää klooneilta. Naisilla on samanlaiset vaaleat pitkät tukat ja keskijakaus, pistoshoidetut kasvot, samat vaatteet. Clean girl -look on kaikkialla.
”Siinä on jotakin dystooppista.”
Sitä paitsi aina voi pukeutua täydellisesti ohjeiden mukaan, mutta se ei tee tyylistä vielä kiinnostavaa. Se on vain hyvää makua, Komonen ajattelee.
”Some on hyvä renki, mutta huono isäntä. Jos oma tyyli on hakusessa, niin ainakaan sinne ei kannata mennä. Ennemmin vaikka kirjastoon lukemaan pukuhistoriaa.”
Komosen mielestä epätäydellisyys on kiinnostavaa. Asussa pitää olla säröä, kuten vaikka klönttimäiset kengät hempeän mekon kanssa.
Tyylipuhtauden sijaan hän haluaisi nähdä enemmän hällä väliä -asennetta. Pukeutumista, joka heijastelisi omaa persoonaa.
”Kannustan siihen, että opettelee tuntemaan itsensä ja pukeutuu niin kuin haluaa.”
Stylistinä Komonen on ehtinyt nähdä monta muotialan myllerrystä. 1990-luvun puolivälissä legendaarinen Kirsti Paakkanen nappasi parikymppisen untuvikon oppilapsekseen, ja Komonen pääsi tekemään näytöksiä ja kuvauksia Marimekolle. Myöhemmin hän työskenteli freelancerina ja stailasi muotijuttuja ja mainoksia.
Hän ehti nähdä ajan, jolloin vuotuiset Vatevan muotimessut olivat vielä suuri kaupallinen muotitapahtuma. Muoti- ja mainoskuvaukset olivat ison rahan tuotantoja, joissa työskentelivät isot tiimit ja ammattimallit. Suomalaisia muotilehtiäkin oli enemmän, ja naistenlehdissä julkaistiin useita muotieditoriaaleja.
Sittemmin suomalaisen muodin ekosysteemi on kutistunut miltei olemattomiin.
Myös kaupunkien kivijaloissa toimineet muotiliikkeet ovat vähentyneet. Muotibrändejä on mennyt nurin. Isot halpamuotiketjut porskuttavat ostoskeskusten uumenissa ja ne myyvät sen, mitä ei verkkokaupoista tai marketeista osteta.
Komonen haluaa kuitenkin uskoa, että muodin kuluttamisessa on tulossa käänne, ehkä aika piankin.
”Ihmiset jakaantuvat, ja ainakin jotkut alkavat kuluttaa vähemmän ja kiinnittää enemmän huomiota siihen, onko vaate tehty hyvin.”
Kaiken keskinkertaisen kaupallisuuden keskellä Komonen on alkanut arvostaa mestaritaitoa. Sitä, että ihminen kehittyy jossakin asiassa huipputaitavaksi.
”Mulla se on kuvien lukutaito. Tiedän tosi nopeasti, millainen kuvan täytyy olla, jotta se toimii.”
Muodissa ja mainonnassa hän haluaisi nähdä monipuolisempaa ja aidompaa naiskuvaa. Hänen mielestään kaupallisia kuvia rakennetaan liian usein vain niin, että kauniin naisen päälle puetaan värikäs paita. Tai nuori malli laitetaan esittämään ”vanhempaa prinsessaa”, jolla ei tietenkään ole ryppyjä tai harmaita hiuksia.
Nyt Komosella on itsellään näytön paikka. Kaksi vuotta sitten hän rupesi yrittäjäksi ja perusti Annaiiris-designbrändin. Hän on suunnitellut koruja ja lampaanvillakauluksia.
Koruissa on vasta kaksia mallia, tammenterho ja halkaistu kastanja. Hän kertoo idean lähteneen siitä, kun hän alkoi tutkia ja kuvata hedelmien ja vihannesten homehtumista. Hänen mielestään ne näyttävät eläviltä taideteoksilta. Eräänä päivänä etsiessään sieniä hän huomasikin maahan pudonneen kastanjan. Sen kauneus pysäytti.
”Mätäneminen, homehtuminen ja elämän kiertokulku ovat kiinnostavia. Luonnosta kumpuaa ihan mielettömiä juttuja.”