Anteeksiannon vaikeus

SARA Stridsbergin romaanin Hyvästi Panic Beach nimeen sisältyy kaksoismerkitys: beach viittaa rannalla vietettyihin huolettomiin lapsuuden kesiin, panic lapsuuden päättymiseen ja viattomuuden menetykseen. Toisin kuin nimi antaa ymmärtää, Panic Beach ei jää taakse. Menneisyys takertuu ihmiseen kuin ihmiseen. Etenkin minäkertoja Nina Stjärneen, jonka tajunnan läpi romaanin tapahtumat suodattuvat.

Hyvästi Panic Beach on neljäs Ruotsin tärkeimpiin nykyprosaisteihin lukeutuvalta Stridsbergiltä suomennettu teos.

Aikaisemmista varsinkin Rakkauden Antarktis ravisteli lukijoita. Nuoren naisen paloittelusurmasta kertovassa romaanissa pilkotti kaiken kauheuden keskeltä arvoituksellista kauneutta.

Stridsbergin uutuus kuvaa Stjärnen suvun vaiheita viime vuosisadan alusta nykypäivään. Ei ole liioiteltua puhua isovanhemmilta vanhemmille ja vanhemmilta lapsille periytyvästä kirouksesta, sillä suvun historia täyttyy alkoholismista, mielenterveysongelmista ja myrkyllisistä perhesuhteista.

Tai kuten Nina asian ilmaisee: Me raahaamme kaikkia perheeseemme kuuluneita perässämme kuin jättimäistä proomua matkalla tulevaisuuteen.

Vahvin jännite virittyy Ninan ja tämän juopottelevan Matti-isän välille. Matti kuuluu niihin miehiin, jotka typistyvät lastensa elämän vierailijoiksi mutta jättävät silti taakseen henkistä tuhoa. Nina tonkii isänsä elämäntarinaa ja etsii vastauksia mielessään pyöriviin kysymyksiin.

Hän kuvittelee, mitä tekisi, jos voisi palata menneisyyteen ja muuttaa isänsä lapsuuden. Kantaisiko hän Matin piiloon suvun kiroukselta vai tappaisiko Matin ja peruuttaisi siten myös oman olemassaolonsa?

Traumojen periytyminen on kirjallisuudessa ikuisuusaihe, mutta se ei tarkoita, ­etteikö siitä voisi kirjoittaa kiinnostavasti. Kuten fiktiossa aina: olennaista ei ole se, mitä kerrotaan, vaan miten kerrotaan.

Hyvästi Panic Beach ei ole kaavoihin kangistunut sukukronikka. Stridsberg sekoittaa aikatasoja, mikä tuo kerrontaan sävykkyyttä ja korostaa ydinajatusta samaksi mytyksi sulloutuvista sukupolvista. Romaanin loppuun Stridsberg piirtää sentimentaalisia kuvia varjojen keskeltä tihkuvasta valosta.

Nina miettii, onko anteeksiantaminen mahdollista. Sovittaisiko se menneisyyden kolkkouden? Toisiko se sisäisen rauhan?

Ehkä kysymys ei ratkea lopullisesti koskaan, sillä anteeksipyynnöllä on painavin merkitys silloin, kun se koskettelee asioita, joiden anteeksiantaminen tuntuu mahdottomalta. 

Sara Stridsberg: Hyvästi Panic Beach. Suomentanut Outi Menna. 406 sivua. Tammi, 2026.