Oman neuvottelee sopua

Diplomatiaa ja rauhanvälitystä korostava ulkopolitiikka on nostanut Omanin avainpelaajaksi Hormuzinsalmen avaamista koskevissa keskusteluissa, arvioi vanhempi tutkija Charlotte Lysa Norjan ulkopoliittisesta instituutista.

”Oman toimi rauhanvälittäjänä Yhdysvaltojen ja Iranin välillä jo ennen sodan alkua. Nyt maa on jatkanut diplomaattisen ratkaisun tärkeyden korostamista.”

Iranin ja Omanin edustajat kertoivat elokuun alkupuolella edistyneensä keskusteluissa salmesta.

Välittäjää alueella on tarvittu jälleen loppukesästä, kun Yhdysvaltain ja Iranin kesäkuussa sopima tulitauko vesittyi. Aselepo kesti lopulta vain viikkoja.

Omanin roolille on myös maantieteellinen selitys, Lysa sanoo. Hän on erikoistunut tutkimuksessaan juuri Persianlahden maihin ja politiikkaan.

”Oman ja Iran neuvottelevat salmen liikenteen valvonnasta, sillä Oman hallitsee sen Ara­bian niemimaan puoleista osaa”, Lysa sanoo.

”Vaikka Arabiemiraatit hallitsee rannikkoa salmen molemmin puolin, on juuri Omanilla hallussaan salmen muodostava, niemimaan kärjessä sijaitseva erillisalue.”

Tämä tarkoittaa Musandamin maakuntaa. Se sijaitsee erillään muusta Omanista.

Persianlahden energiarikkaat valtiot ovat vieneet aiemmin Hormuzinsalmen kautta maailmalle merkittävän osan öljystään ja esimerkiksi nesteytetystä maakaasustaan.

Salmi erottaa Persianlahden Arabianmerestä, joka on osa Intian valtamerta.

Iran on joitakin lyhyitä ajanjaksoja lukuun ottamatta estänyt valtaosan salmen liikenteestä helmikuun lopulta alkaen, kun Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät maahan.

Tämä on tarkoittanut fossiilisten polttoaineiden kallistumista ympäri maailmaa, mutta myös suoranaista pulaa joissakin Aasian maissa.

Nyt neuvottelupöydällä oleva sopimus avaisi salmen läpi kulkevia laivaväyliä ja antaisi esimerkiksi uutissivusto Axiosin mukaan Iranille aiempaa enemmän valtaa ohjata liikennettä.

Uutissivuston lähteiden mukaan odotukset sopimuksen nopeasta valmistumisesta ovat kuitenkin vaihdelleet elokuun ensimmäisinä viikkoina. Yksi syy tähän on Iranin hallinnon sisäiset jännitteet maltillisempien voimien ja vallankumouskaartin välillä.

Useiden uutistoimistojen mukaan Iran on vaatinut Yhdysvaltoja täyttämään erilaisia lisäehtoja. Niitä ovat esimerkiksi erilaisten vahingonkor­vausten maksaminen sekä pakotteiden ja laivastosaarron purkaminen.

Iran myös vaatii, että ”aggressiot” sen Jemenissä, Libanonissa, Irakissa ja Palestiinassa olevia liittolaisia vastaan lopetetaan. Axiosin mukaan tällaisten vaatimusten taustalla olisi juuri vanhoillinen vallankumouskaarti.

Yhdysvaltain puolustusministerinä presidentti Donald Trumpin ensimmäisellä kaudella toiminut Mark Esper taas tulkitsi taannoin uutiskanava ABC:n haastattelussa, että vaatimukset osoittavat Iranin olevan ”voimiensa tunnossa” ja ajattelevan, että sillä on ”vahvempi käsi” tilanteessa.

Vaikka sopimus Hormuzinsalmen avaamisesta syntyisikin, voi helmikuussa alkaneella sodalla olla pitkäkestoisia vaikutuksia alueen tulevaisuuteen ja turvallisuuteen.

Persianlahden arabival­tiot­ tekevät runsaasti poliittista, sotilaallista ja taloudellista yhteistyötä alueen yhteistyöneuvoston GCC:n puitteissa.

Neuvoston jäsenmaat ovat silti suhtautuneet kukin eri tavoin sotaan, joka on näkynyt niille paitsi talou­dellisina menetyksinä myös Iranin iskuina.

”Vaikka näistä maista puhutaan usein yhtenä blokkina, kyseessä on kuitenkin kuusi valtiota, joilla jokaisella on oma agendansa myös ulkopolitiikassa”, Charlotte Lysa sanoo.

Esimerkiksi Sudanin konfliktissa Arabiemiraatit ja Saudi-Arabia tukevat vastakkaisia osapuolia.

Iranin sodassa puolestaan Omanin ja Arabiemiraattien suhtautumistavat ovat kauimpana toisistaan, Lysa arvioi. Oman esimerkiksi onnitteli Irania uuden ajatollahin valinnasta.

”Tästä huolimatta alueen valtiot tietävät hyvin, ettei naapureitaan voi valita. Esimerkiksi turvallisuuteen ja energiakysymyksiin liittyvä yhteistyö on jatkunut läpi edellisten ja tämänkin kriisin.”

Samaan aikaan maat etsivät myös uusia yhteistyömahdollisuuksia.

Saudi-Arabia, Turkki ja Pakistan solmivat 7. elokuuta uuden puolustussopimuksen Mekkassa. Sopimuksen ydin on puolustusliitto Naton viidennen artiklan kaltainen muotoilu, joka korostaa hyökkäyksen yhtä osapuolta kohtaan olevan hyökkäys kaikkia kolmea valtiota kohtaan.

Saudi Arabia, Turkki ja Pakistan ovat kaikki sunnimuslimienemmistöisiä valtioita ja Yhdysvaltain liittolaisia. Jemeniläiset huthikapinalliset ilmoittivat pian sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen tehneensä iskun saudiarabilaisen öljy-yhtiön Saudi Aramcon jalostamoon.

Huthikapinalliset ovat Iranin liittolaisia, jotka ovat kesällä estäneet myös kuljetuksia Bab el-Mandebin salmella. Se sijaitsee Punaisenmeren ja Adeninlahden välissä.

Charlotte Lysa tulkitsee, että Mekkan sopimus liittyy ennen kaikkea eurooppalaisillekin tuttuun kysymykseen: voiko Yhdysvaltoihin luottaa?

”Saudi-Arabialle suhde Yhdysvaltoihin on ollut maan turvallisuusstrategian ydin vuosikymmenten ajan. Vaikka Yhdysvallat on jatkossakin tärkeä toimija Persianlahden maiden turvallisuuspolitiikassa, on tällä alueella ollut nähtävissä lisääntyvää riskien hajauttamista jo useiden vuosien ajan”, Lysa sanoo.

”Sitä on tapahtunut entistä enemmän Iranin sodan puhkeamisen jälkeen, kun nämä maat ovat joutuneet Iranin vastatoimien kohteeksi.”

Saudi-Arabia, Pakistan ja Turkki ovat kaikki merkittäviä toimijoita omalla alueellaan ja niiden puolustusosaaminen myös täydentää toisiaan, Lysa arvioi.

”Tapa, jolla sopimus on esitetty, tekee siitä mahdollisesti hyvin merkittävän. Se sisältää turvatakuita, mutta on kunnianhimoinen myös puolustusteollisuuden yhteistyössä.”

Lue lisää aiheesta:

• Dubain-matkailu ja lentoyhtiöt kärsivät Iranin sodasta, mutta vaikutukset Persianlahdella voivat olla laajempia. analyysi

  Analyysi: Dubain-matkailu ja lentoyhtiöt kärsivät Iranin sodasta, mutta vaikutukset Persianlahdella voivat olla laajempia

  4 MIN