Vihreän siirtymän riskit ja hyödyt

Suomessa ja Euroopassa laajemminkin on arvioitava uudelleen, miten vihreään siirtymään liittyvien teollisten hankkeiden hyödyt, riskit ja kustannukset jaetaan, kirjoittaa tekniikan tohtori Tuomas Raivio tuoreessa Kanavassa.

Raivio pohtii, miksi monet vihreän siirtymän investoinnit ovat viivästyneet tai muuttuneet epävarmoiksi. Haasteita niille tuovat hänen mukaansa muuttunut turvallisuusympäristö, teollinen murros ja paikallisen hyväksyttävyyden saavuttaminen.

Vaikka investoinnit olisivat hyödyllisiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, ne tuottavat väistämättä näkyviä ympäristövaikutuksia, Raivio huomauttaa. Moniin laitoksiin liittyy esimerkiksi suuronnettomuusriski, joka voi edellyttää satojen metrien suojaetäisyyksiä

”Suomen olemassa olevat suuret yhtenäiset teollisuusalueet ovat lähes kaikki peräisin 1960– 1980-luvuilta. Käytännössä kaikissa Suomen kunnissa ja kaupungeissa on parinkymmenen viime vuoden aikana maankäytön strategioissa oletettu, että suuria teollisuuslaitoksia ei enää synny”, Raivio kirjoittaa.

”Teollisuusalueiden kaavoitus on taas käynnistymässä, mutta haasteiksi ovat muodostumassa kaavaprosessien kesto ja epävarmuus.”

Yksi ongelma on, että paikallisesti on vaikea hahmottaa vihreän siirtymän hankkeiden tuomia hyötyjä. Työpaikkoja tulee vähän, rakentajat tulevat muualta, ja voitot valuvat yhtiöiden pääkonttoreihin.

Hankkeista pitäisikin Raivion mielestä viestiä avoimemmin ja toisaalta olisi parannettava paikallisten yhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia.

Samassa Kanavan numerossa filosofian tohtori Pasi Reunanen ehdottaa luonnossa liikkumista koskevien jokaisenoikeuksien uudistamista.

Reunanen on huolissaan siitä, että yksityistä maata käytetään entistä enemmän yleiseen virkistäytymiseen. Nykyiset jokaisenoikeudet ovat hänen mukaansa peräisin ajalta, jolloin luonnossa ei törmännyt esimerkiksi maastopyöräilijöihin tai geokätköilijöihin.

Reunanen päätyykin siihen, että jokaisenoikeuksia on välttämätöntä kaventaa maanomistajien oikeusturvan varmistamiseksi.

”Jokamiehen välineellinen virkistäytyminen ja harrastustoiminta toisen maalla on tehtävä luvanvaraiseksi ja luontoa kuluttavat joukkoliikuntamuodot on ohjattava kuntien ja valtion maille”, hän kirjoittaa. ”Yksityinen maaomaisuus ei ole julkishyödyke, jonka haitalliset ulkoisvaikutukset jäävät maanomistajan vahingoksi.”

Helsingin yliopiston eläkkeellä oleva kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen ottaa puolestaan Kanavassa kantaa viime aikoina virinneeseen keskusteluun työterveyshuollon uudistamisesta.

Järjestelmää on arvosteltu muun muassa siitä, että se asettaa työssä olevat ja työelämän ulkopuolelle jääneet eriarvoiseen asemaan. Keskustelu sai uutta vauhtia kesäkuussa, kun Suomen yrittäjät ehdotti, että työnantajilta poistettaisiin lakisääteinen velvollisuus järjestää työterveyshuolto.

Kanniaisen mielestä keskustelu on ajautunut väärille raiteille.

”Jos julkinen terveydenhuolto ei Suomessa toimi tyydyttävästi, tämä ei voi olla syy ajaa alas monia hyötyjä tuottava työterveyshuolto”, hän huomauttaa. Kriitikot eivät esimerkiksi tiedosta, että ilman toimivaa työterveyshuoltoa yritysten toiminta olisi tehottomampaa.

Kanniainen myöntää kuitenkin, että järjestelmä kaipaa uudistamista. Hänen mukaansa Suomessa ei ole oivallettu, että työterveyshuoltoa eivät itse asiassa kustanna yritykset vaan työntekijät itse tyytyessään alempiin palkkoihin kuin he saisivat, jos työnantajan ei tarvitsisi maksaa heidän terveyspalveluistaan.

Tämän oivaltaminen poistaisi Kanniaisen mielestä yhteiskunnalta syyn tukea yrityksiä työterveyspalvelujen kustannuksissa. Sen sijaan työntekijöiltä voisi periä arvonlisäveroa heidän saamastaan verottomasta hyödystä.

”Mikä mainio mahdollisuus kääntää Kela-korvauksia maksavan julkisen sektorin rooli maksumiehestä uusien verotulojen saajaksi! Palvelun veronalaisuus saisi työntekijän karsimaan työterveyspalveluilta odottamaansa ylitutkimusta”, Kanniainen kirjoittaa.