Lähtölaskenta avaruusvaaleihin

Avaruus oli kylmän sodan aikana Suomelle poliittisesti jännitteinen toimintaympäristö.

Vallinneelle ”vanhan avaruuden” aikakaudelle oli ominaista valtio­vetoisuus, harvalukuiset satelliitit, suljetut markkinat ja suurvaltakilpailu. Avaruus oli sotilaallisesti niin latautunut ”läntinen alue”, että Suomi ei voinut varauksetta integroitua siihen Neuvostoliiton naapurina.

Lopputuloksena oli varovainen, molempiin suuntiin tasapainotteleva tiedevetoinen linja. Euroopan avaruusyhdistyksen ESA:n täysjäsenyyttä emmittiin pitkään, ja se astui voimaan vasta EU:hun liittymisen myötä.

Takamatkaa on sittemmin kiritty vauhdilla umpeen. Yksityisten yritysten, lukuisten pienikokoisten satelliittien ja tehokkaiden laukaisujärjestelmien ”uuden avaruuden” aikakaudella Suomesta on kehittynyt varteenotettava avaruusosaaja.

Samalla avaruustaloudesta on tullut merkittävä osa kansallista kilpailukykyä ja innovaatiopolitiikkaa. Sen kärjeksi on noussut avaruusteknologiayritys Iceyen alun perin siviilitarpeisiin kehittämä tutkasatelliittiteknologia, jota käytetään laajasti eri maiden sotilastiedustelussa.

Avaruusinfrastruktuurin rakentamiseen liittyy monenlaisia riskejä, kuten avaruusromun muodostuminen ja rakettipolttoaineen ympäristövaikutukset.

Kaupallisten satelliittipalvelujen käyttö ja etenkin yhdysvaltalaisiin toimijoihin nojautuminen tuo kustannustehokkuutta, mutta synnyttää riippuvuuden, jota voidaan suhteiden heikentyessä käyttää kiristysruuvina.

Pohjoismaista Ruotsi ja Norja ovat panostaneet oman laukaisukyvykkyyden rakentamiseen, mikä avaa kysymyksen Suomen valinnoista. Oman kyvykkyyden kehittäminen vaatisi Suomelta mittavia investointeja ja saattaisi johtaa poliittisiin selkkauksiin epäonnistuneesti laukaistujen ja naapurivaltioon pudonneiden satelliittien vuoksi.

Olin mukana tutkimushankkeessa, joka tarkastelee avaruuden globaalia hallintaa sääntöpohjaisuuden jälkeisessä järjestelmässä.

Tuoreessa artikkelissamme (Kotilainen ym. 2026) tuomme esiin, että tämän mittaluokan kysymysten ratkaiseminen vaatii edustuksellisissa demokratioissa yleensä laajapohjaista valmistelua, monipuolista julkista puntarointia ja läpinäkyvää päätöksentekoprosessia.

Suomessa tätä työtä hankaloittaa se, että avaruuspolitiikka on hajautunut useille eri ministeriöille ja hallinnonaloille.

Työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa toimiva avaruusasiain neuvottelukunta koordinoi kokonaisuutta ja seuraa kansallisen avaruusstrategian toimeen­panoa. Yhä tärkeämmäksi nouseva avaruuden turvallisuusulottuvuus on taas keskittynyt Puolustusvoimiin, jonne perustettiin vuosi sitten avaruuskomentajan tehtävä.

Kylmän sodan aikaiseen tilanteeseen verrattuna Suomen avaruuspolitiikka on nykyisin huomattavan epäpolitisoitunutta. Sitä ei tarkastella vakiintuneista arvoasetelmista tai ideologisista lähtökohdista käsin, eivätkä avaruustoiminnan linjaukset ja strategiset valinnat jäsenny vasemmisto–oikeisto- tai liberaali–konservatiivi-ulottuvuuksilla.

Äänestäjille ei tarjoudu helposti avautuvia, toisiaan aktiivisesti haastavia vaihtoehtoja.

Avaruustoiminnasta käytävään vähäiseen julkiseen keskusteluun on vaikea osallistua ilman erikoisasiantuntemusta, eikä siinä juuri esiinny kansanedustajia. Äänestäjien demokraattinen kontrolli ulottuu siten heikosti valmisteilla oleviin, vaikutuksiltaan kauaskantoisiin avaruuspoliittisiin päätöksiin.

Onneksi tilanne on korjattavissa ensi kevään eduskuntavaaleissa. Puolueilla on mahdollisuus ottaa kantaa avaruudesta kerättävän datan hyödyntämiseen ja muihin Suomen avaruusstrategian keskeisiin tavoitteisiin.

Vaalikoneissa voidaan puntaroida avaruustoiminnan jännitteitä, kuten vihreän siirtymän edistämistä avaruuden hyötykäyttöä lisäämällä, vaikka riippuvuus avaruusteknologiasta tekee yhteiskunnat haavoittuvaiseksi avaruussään häiriöille.

Vaaliväittelyt ovat oiva tilaisuus keskustella esimerkiksi siitä, tulisiko Suomen kehittää oma satelliittipohjainen ohjusennakkovaroitusjärjestelmä talous­tilanteesta riippumatta, tai pitäisikö avaruustoiminnan sääntely antaa yksityisten toimijoiden kehiteltäväksi.

Tulevaisuus on avoin sille, joka hallitsee avaruutta. Vaaleja hallitsevat äänestäjät ansaitsevat avoimen avaruuspolitiikan.