Suomen aliarvostetuin kirjailija

Jos minulta kysyttäisiin, kuka on aliarvostetuin suomalainen proosakirjailija, vastaisin Kari Hukkila. Hän on tehnyt työnsä enimmäkseen draaman, radion ja lehtiesseiden parissa, melko paljon myös Suomen ulkopuolella, ja julkaistu kirjallinen tuotanto on jäänyt suppeaksi.

Uusin Teidän musiikkinne asettuu luontevasti siihen puheen ja ajattelun jatkumoon, jota edelliset kirjat, esseekokoelma Kerettiläisesseet sekä romaani Tuhat ja yksi ovat rakentaneet. Ehkä voidaan puhua jopa trilogian päätösosasta, vaikka jatkoa tälle runsaudensarvelle onkin toivottava.

Edelliset kirjat eivät suinkaan ole jääneet huomiotta. Tuhat ja yksi voitti Helmet-kirjallisuuspalkinnon sittemmin edesmenneen Claes Anderssonin valitsemana ja käännettiin englanniksi. Silti siihen nähden, että Hukkila on suomalaiskirjailijoista lähimpänä Thomas Bernhardia ja W. G. Sebaldia, joita niin monet ovat tällä vuosituhannella yrittäneet matkia, voidaan sanoa, että hän ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota.

Toivottavasti Teidän musiikkinne korjaa asian. Olennaisinta romaanissa ei ole tyyli, vaikka se huojuu viehättävästi. Hukkilan kirjoissa nimittäin on ajatussisältö. Dialogilla, metaforilla ja ajatusketjuilla hän näyttää, miten taide osallistuu todellisuuden luomiseen. Assosiatiivinen, ilmaisuvoimainen romaani ei tyydy vähään. Se pyrkii selvittämään ihmisten tapaa leimata toinen yksilö tai ryhmä syntipukiksi heidän ongelmiinsa.

Tapahtumat sijoittuvat Lauttasaaren Saunaseuralla vietettyyn iltapäivään ja seuraavaan yöhön. Nimettömäksi jäävä kertoja pohtii saunomisen laukaisemia ajatuskulkuja asunnollaan. Hän on lähtenyt filosofi­ystävänsä Hainarin kutsumana ja tavannut kaksi äärioikealle kääntynyttä vanhaa sivistyneistöystävää, Steenin ja Helinin.

Taustalla väijyy henkilö, joka on läsnä juuri poissaolonsa kautta: Annika on kirjailija, jonka ikuisuusprojekti on suuri romaani Bosnian sodista. Hän on miesten yhteinen tuttu, kenties rakastettu. Kirja siteeraa pieniä pätkiä Annikan käsikirjoituksesta. Siinä vaikuttaa olevan potentiaalinen ratkaisu syntipukkiongelmaan, jota Steen ja Helin lietsovat.

Teidän musiikkinne etenee dialogina kuten Flaubertin Rouva Bovary ja erityisesti Mannin Tohtori Faustus. Sen yksi suuri väite on, että se Eurooppa, jonka Beethovenin yhdeksäs ja Oodi ilolle hetkeksi vuonna 1989 yhdistivät, hajosi jo heti 1990-luvulla Jugoslavian sotiin. Näiden tapahtumien aikaansaamia järistyksiä elämme parhaillaankin.

Hukkila ei päästä lukijaa helpolla, mutta palkitsee runsaasti. 200 sivun jälkeen olo on löylynlyömä, kuin tiiliskivellä päähän lyöty. 

Kari Hukkila: Teidän musiikkinne. 200 sivua. Teos, 2026.