Näin hallitusohjelma rakennetaan
Entisen työministerin Arto Satosen uutuuskirja havainnollistaa, miten seuraavan hallituksen ohjelmasta voi jo löytää vihjeitä.
6
MIN
Entinen työministeri Arto Satonen (kok) lupaa kertoa tuoreessa Vääntäen ja linjaten -kirjassaan (Otava, 2026), kuinka Orpon hallituksen ”työmarkkinoita ja sosiaaliturvaa mullistaneet uudistukset linjattiin ja vietiin läpi”.
Pitkän linjan poliitikko pysyy tyylilleen uskollisena: kirja on asiakeskeinen ja käy juurta jaksain läpi monien lakiuudistusten perustelut ja toteutuksen. Yksityiskohtia ei säästellä.
Kirjan toinen kirjoittaja on ajatuspaja Toivon toiminnanjohtaja Raine Tiessalo.
Se, joka odottaa herkullisia kulissientakaisia paljastuksia, joutuu hieman pettymään. Välillä lukijalle kyllä pudotellaan anekdootteja, esimerkiksi hallitusohjelmaneuvotteluista. Erässä kaskussa perussuomalaisten ”työmies” Matti Putkonen viivyttää työlainsäädäntöpöytää niin, että neuvottelujen ylimääräisiä vapaapäiviä ryhdytään kutsumaan muissa puolueissa ”putkospäiviksi”.
Nimityksen esikuvana on tietysti pekkaspäivät. Tulopoliittisen selvitysmiehen Matti Pekkasen mukaan nimetyillä päivillä lyhennetään edelleen työaikaa joissakin työehtosopimuksissa.
Kirja on henkilökohtaisimmillaan, kun Satonen kirjoittaa epäonnistuneesta haustaan Kelan pääjohtajaksi. Kirjassa hän arvioi suoraan, että hakemuksen jättäminen oli häneltä ”paha poliittinen virhe”.
Satonen harmittelee, että haki tehtävään ja päätyi siksi ”erittäin kuluttavaan työnhakuprosessiin ja sen aiheuttaman yhteiskunnallisen älämölön keskiöön”.
Entisen työministerin tiivistä hakemusta käsiteltiin laajalti tiedotusvälineissä, ja myös Satonen itse myöntää tehneensä prosessissa ”joitakin virheitä”. Ratkaisevana hän ei silti niitä pitänyt.
Satonen korostaa, että häntä todella kiinnosti Kelan johtaminen. Hän olisi ollut valmis tekemään työtä myös pienemmällä palkalla.
”Eniten itseäni harmitti keskustelu siitä, että minun väitettiin pyrkineen korkeapalkkaiseen palkintovirkaan. Se ei todellakaan ollut tavoitteeni.”
Hän kertoo saaneensa asiasta paljon palautetta kansalaisilta.
”Eniten ihmettelin sitä, että tavalliset kansalaiset laittoivat viestiä tai tulivat jopa kertomaan minulle suoraan, että minun täytyy vetää hakemukseni pois. Paljon olen nähnyt, mutta sitä en sentään olisi uskonut.”
Satonen pyrkii kirjassaan haastamaan julkisuuteen juurtunutta käsitystä, jonka mukaan Orpon hallituksen työelämäagendan kirjoittivat elinkeinoelämän etujärjestöt.
Toki entinen työministeri myöntää, että pääministeripuolue kokoomuksella ja esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitolla (EK) tai Suomen Yrittäjillä on monia yhteisiä tavoitteita.
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa pitkään istunut Satonen huomauttaa, että hän ja monet kokoomuslaiset poliitikot olivat silti hahmotelleet tämänkaltaista uudistuspakettia jo vuosia ennen kevään 2023 vaaleja.
Satosen Työn linja -pamfletti (Ajatuspaja Toivo, 2017) jäi kirjoittajan itsensä mukaan ”vähälle huomiolle”, mutta valtaosa Orpon hallituksen työelämä- ja sosiaaliturvauudistuksista oli siinä jo hahmoteltu.
”Tämä todistaa, että puolueissa ja eduskuntaryhmissä tehtävä poliittinen valmistelutyö on tärkeää, vaikka aikajänne asioiden eteenpäin menemiseen saattaa ollakin vuosia.”
kokoomuspoliitikon kirja voikin olla suositeltavaa luettavaa sellaiselle, joka haluaa vuotta ennen seuraavia eduskuntavaaleja ymmärtää, kuinka seuraavan hallituksen ohjelma syntyy.
Parhaillaan puolueissa valmistellaan erilaisia ohjelmapapereita, mutta eduskunnassa työ saattaa olla jo tätäkin käytännönläheisempää.
Satonen kertoo kirjassaan, kuinka kokoomuksen eduskuntaryhmää tuolloin johtanut Kai Mykkänen antoi syksyllä 2022 kokoomuksen valiokuntaryhmille tehtävän. Niiden oli listattava jokaisen valiokunnan aloilta asiat, joita tulisi edistää tulevalla vaalikaudella. Lisäksi työryhmien tuli arvioida, mitä mahdolliset hallituskumppanit toisivat pöytään – ja mitä tällaisiin tavoitteisiin vastattaisiin.
Valmistelutyö oli konkreettista: työryhmissä luonnosteltiin erilaiset tavoitteet lakipykäliksi asti, ja näistäkin saatettiin tehdä useita versioita.
”Ideana oli kyetä tarjoamaan neuvotteluissa erilaisia vaihtoehtoja siten, että aloitetaan kunnianhimoisimmasta ja sitten voidaan hieman tinkiä, jotta saadaan muut puolueet mukaan. Samalla laadimme kuitenkin tiukat vähimmäisvaatimukset – tasot, joiden alle ei neuvotteluissa mennä”, Satonen kirjoittaa.
Yhtenä esimerkkinä monien pykälävaihtoehtojen hahmottelusta entinen työministeri käyttää paikallisen sopimisen uudistusta.
Satosen aisapariksi uudistusten valmistelussa kirjassa nousee varsinaissuomalainen kansanedustaja Ville Valkonen (kok).
Entinen työministeri pitää Valkosta keskeisenä arkkitehtinä niin kutsutussa vientivetoisessa palkkamallissa. Satonen usein korostaa, että malli nimenomaan ei syntynyt EK:n kynästä.
Kirjan mukaan elinkeinoelämä vihjasi pariinkin kertaan olevansa valmis myös luopumaan lakihankkeesta.
Hankkeen kimmoke oli vuonna 2022 solmittu kuntia ja hyvinvointialueita palkkaratkaisu. Se toi esimeriksi opettajille, lääkäreille ja hoitajille samat prosenttikorotukset kuin vientialoille – ja vielä hieman päälle.
Erityisesti Valkonen tuntui hermostuneen tästä. Kirjan mukaan hän puhui usein ”kynän ottamisesta pois Jaloselta”, millä viitataan Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) entiseen toimitusjohtajaan Markku Jaloseen.
Kirja nostaa juuri vientivetoisen palkkamallin työmarkkinauudistukseksi, joka lopulta aiheutti myös kitkaa hallituspuolueiden välille. Satosen mukaan asia saatiin eteenpäin sovitusti, kun kokoomus suostui luopumaan ensimmäisen sairauspoissaolopäivän palkattomuudesta.
Tällä erää se näyttää jäävän hallitusohjelman yhdeksi harvoista työelämäkirjauksista, joita Orpon hallitus ei koskaan toteuttanut.
Satonen arvioi kirjassaan, että vuoden 2022 kalliilla palkkaratkaisulla olisi ollut Sanna Marinin (sd) hallituksen hyväksyntä, vaikkei valtio tai hallitus asiassa osapuolena varsinaisesti ollutkaan.
Kiinnostavalla tavalla entinen työministeri ei kuitenkaan lainkaan ota kantaa siihen, mikä oli valtion rooli viime vuonna. Tuolloin KT ja ammattiliitot sopivat uudesta, noin kolmivuotisesta sopimuskokonaisuudesta, jossa palkat nousevat jälleen enemmän kuin vientialoilla. Niin kutsuttu palkkaohjelma neuvoteltiin uusiksi, mutta korotukset ylittävät silti niin kutsutun yleisen linjan.
Kirjan julkaisutilaisuudessa Satonen sanoi, ettei tiedä, käytiinkö aiheesta keskusteluja hallituksen kanssa.
Sopimus oli mahdollinen, sillä Orpon hallituksen lakihanke rajoittaa sovittelijan toimivaltaa työehtoriitojen ratkaisussa, mutta ei osapuolten sopimusvapautta.
Kausi päättyy vuonna 2028, sopivasti eduskuntavaalien jälkeen. Jo nyt moni poliitikko arvioi taustakeskusteluissa, että päättäjillä pitäisi olla paremmat keinot vaikuttaa myös kuntien ja hyvinvointialueiden palkankorotuksiin.
Miljardin eurojen palkkapotissa pienikin lisäkorotus tarkoittaa lisälaskua hyvinvointialueille – ja sitä kautta valtiolle.
Satosen kirja antaa vihiä myös siitä, mitä muuta seuraavan hallituksen työlistalle voisi päätyä. Esimerkiksi työttömyysturvan suojaosat, arvioi entinen työministeri, mutta ei vanhalla mallilla.
Ne voisivat koskea Tanskan esimerkistä inspiroituen esimerkiksi kuntoutuksen suorittaneita tai tietyn työttömyysajan jälkeen kaikkia työttömiä, mutta määräaikaisesti. Entinen työministeri tunnustautuu myös aktiivisten työvoimapalveluiden ystäväksi Tanskan tapaan.
”Ylipäänsä näen Tanskan mallin hyvin keskeisenä”, Satonen sanoi kirjan julkistamistilaisuudessa.
Aiheesta teetettiin myös selvitys Satosen ministerikaudella.
”Se paperi kannattaa katsoa. Aikanaan se jäi aika pienelle huomiolle.”
Kirjan kustantaja Otava kuuluu samaan konserniin SK:ta kustantavan Otavamedian kanssa.