Otteensa menettänyt maailma

Tiedämme, että vastasyntynyt vauva, joka jää vaille rakastavan ihmisen hoivaavaa kosketusta, kasvaa vain vaivoin ihmiseksi. Sidos muihin ihmisiin, ihmisyyteen, jää vajaaksi. Monelle elämänsä näin aloittaneelle matka inhimillisen yhteisön täysimääräiseksi jäseneksi osoittautuu lohduttoman pitkäksi ja vaikeaksi.

Kosketuksen tavoitteena tai vähintään tuloksena on kontakti. Se voi olla pehmeä tai kova, toivottu tai epätoivottu. Jopa tuhoava: on kuvaavaa, että armeijoiden välistä tuhoavaa laukaustenvaihtoa kutsutaan tulikosketukseksi.

Itse havahduin asian merkitykseen teininä aloittaessani japanilaisen kamppailulajin aikidon harjoittelun. Lajin ytimessä on kontakti, jolloin harjoittelukump­paniin otetaan fyysinen kosketus. Tämä yhteys mahdollistaa toisen tasapainon horjuttamisen tai heittotekniikan.

Usein kontaktin toinen osapuoli saattoi halutessaan kiistää sen ottamalla kätensä tilanteesta pois. Juuri tämä suostumuksellisuus erotti aikidon monista muista kamppailulajeista, joissa kontakti usein luodaan yksipuolisesti väkivalloin.

Kontaktin synnyttyä on mahdollista aidosti kohdata toinen. Joskus kontaktia voi yrittää hakea, vaikkei kohtaaminen ole enää mahdollista.

Itse koin tällaisen hetken taannoisella lomamatkallani Kaliforniaan. Vierailin Forest Lawn Memorial Park -hautausmaalla Motörheadin Lemmy Kilmisterin haudalla. Huomasin vaistonvaraisesti koskettavani hautakiveä. Hain kontaktia, vaikka kohdata emme enää voi.

Kohtaamisen korkein muoto lienee yhteys. Silloin, minimissään, tunnustetaan jaettu ihmisyys ja kyetään vuorovaikuttamaan tasaveroisesti. Parhaimmillaan kyetään saavuttamaan jaettu käsitys maailmasta ja niistä toimista, joihin ollaan yhdessä valmiita tai joita käsillä oleva tilanne vaatii. Rakentamaan parisuhdetta, yritysten tai kansojen välistä yhteistyötä, jopa rauhaa.

Ei olekaan ihme, että kosketus on tärkeällä sijalla myös maailmanpolitiikassa. Kun ystävällisissä väleissä olevien maiden johtajat koskevat ja jopa syleilevät toisiaan, kehonkielellä viestitään ja vahvistetaan laajempaa kuin vain johtajien välistä yhteyttä.

Joskus tätä yhteyttä joudutaan jopa teeskentelemään, jos johtajien väliset kemiat eivät kohtaa. Pelissä kun ovat johtajien henkilökohtaisia tuntemuksia suuremmat arvot.

Toisinaan kosketus voi mullistaa hetkeksi koko maail­man. Tällainen hetki koettiin Valkoisessa talossa syyskuussa 1993, jolloin Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ohjasi veriviholliset Israelin pääministeri Jitzhak Rabinin ja Palestiinan vapautusjärjestön johtajan Jasser Arafatin kättelemään toisiaan. Samalla syntyi toivo, ja hetkeksi myös jaettu aie, että vihanpidon aika Lähi-idässä päättyisi.

Matka alueen tämän päivän todellisuuteen tuntuu lohduttoman pitkältä. Vaikka kosketus ja ehkä kohtaaminenkin tuolloin hetkeksi syntyi, kestävä yhteys kansojen välille jäi saavuttamatta.

Kuvaavaa on, että äskettäin Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino epäonnistui yrityksessään saada Israelin ja Palestiinan edustajat edes paiskaamaan kättä järjestön kongressissa Vancouverissa.

Kohtaaminen on diplomatian tavoite, sen keskeinen työväline. Diplomaattisten suhteiden solmiminen on itsessään väkevä teko. Valtioiden itsenäisyys tunnustetaan aina yksipuolisesti: samalla tunnustetaan toisten kansojen oikeus ainakin periaatteessa yhdenvertaiseen olemassaoloon. Se on valtiollisen kontaktin pohja ja kohtaamisen edellytys. Suhteet, hyvät taikka huonot, rakentuvat tämän perustavaa laatua olevan molemminpuolisen tunnustamisen varaan.

Elämme aikaa, jossa kohtaaminen ja jopa kosketus ovat katoava luonnonvara. Ei olekaan ihme, että yhteiskuntien sisäiset siteet hapertuvat ja kansainväliset yhteydet katkeavat. Samalla meiltä katoaa tällä ihmiskunnan kannalta ratkaisevalla saranahetkellä kyky löytää yhteisiä ratkaisuja ja toivon näköaloja.

Silti ihmiset kaipaavat yhteyttä. Yhä useammat hakevat sitä nyt tekoälyn kanssa käymistään keskusteluista. Kohdatuksi tulemisen vaikutelma syntyy, mutta samalla inhimillinen vuorovaikutus vähenee. Aito yhteys häviää maailmasta. On epävarmaa, voiko teknologia, joka ei itsessään tunne tai koe mitään, koskaan koskettaa, kohdata tai luoda aitoa yhteyttä.

Negatiiviset kehityskulut eivät ole luonnonlakeja. Kontakti, kohtaaminen ja yhteys ovat palautettavissa. Kaikki on edelleen ihmisestä kiinni. Siksi Frank Pappana aikanaan tunnetun Heimo ”Holle” Holopaisen klassisia sanoja mukaillen: koskettakaa toisianne.