Jotain tuttua

Eduskuntavaalit pidetään vajaan vuoden kuluttua. Silti tuntuu, että kampanja on jo täydessä käynnissä.

Se ei ole mitenkään poikkeuksellista. Ranskassa presidentti vaihtuu ensi kevään vaaleissa, ja siellä myös sisäpolitiikka pyörii jo kisan ympärillä.

Euroopan jokaisessa maassa äänestäjät ja puolueet miettivät, miten muutokseen ja epävarmuuteen pitäisi reagoida. Vastaukset ovat samansuuntaisia. Perinteiset puolueet lähellä keskikenttää heikkenevät, oikea ja vasen laita vahvistuvat. Populistinen puhetapa tarttuu vähän jokaiseen. Enemmistöä on vaikea koota.

EU:n itälaidalla on tämän lisäksi omat piirteensä. Venäjän läheisyys vaikuttaa ihmisten mieliin.

Suomalainen toimittajaryhmä, lievällä päätoimittajapainotuksella, kävi äskettäin tutustumassa Puolan tilanteeseen. Maa on vähitellen kasvamassa taloudellisesti ja poliittisesti siihen luokkaan, johon se kokonsa puolesta kuuluu.

Vielä tämän vuosikymmenen alussa Puolan poliittinen elämä poikkesi selvästi Suomesta. Varsovassa hallitsivat unkarilaisen orbanilaisuuden oppipojat. Ulkopolitiikassa suhde Venäjään oli suomalaisella mittapuulla särmikäs.

Nyt käsitys Venäjästä yhdistää Suomea ja Puolaa. Kielenkäytössä Suomi on muuttunut näistä kahdesta enemmän ja lähentynyt Puolaa.

Hallitusvallan vaihduttua Puola on orbanilaisesta mallista toipuva maa. Muutos ei kuitenkaan ole helppo. Oikeuslaitoksen politisointi tuntuu yhä. Hallituksen äänitorveksi aiemmin muuttunut yleisradioyhtiö kamppailee saadakseen uskottavuuttaan takaisin. Eri leirissä oleva presidentti estää tehokkaasti lakien muutokset.

Nopeasti katsoen maa vaikuttaa paljon Suomea kahtiajakautuneemmalta. Pelkästään asiat eivät riitele, vaan arvostelu kohdistuu myös vastapuolen edustajiin.

Monissa kysymyksissä vaihtoehtoja on kaksi: oma kanta tai väärä kanta.

Pintaa hiukan raaputtamalla Puolasta paljastuu myös laajan konsensuksen aiheita, osin Suomelle tuttuja.

Tärkein on suhtautuminen armeijaan. Se nauttii laajaa, yli 90-prosenttista tukea. Asema näkyy myös verovarojen käytössä. Maan traaginen historia on suomalaisen silmin hämmästyttävän paljon läsnä arjessa. Nyky-Puola on selvästi päättänyt, ettei se aio toistaa vanhaa rooliaan suurvaltapelin jakojäännöksenä.

Myös talouspolitiikassa jatkuvuus hallituspohjasta toiseen on suurempaa kuin päivänpolitiikan melskaamisesta voisi päätellä. Talouden halutaan kasvavan.

Kun kasvua on, julkisen talouden epätasapaino ei näytä yhtä pahalta kuin pysähtyneessä Suomessa.

Johtopäätökset sijainnista Venäjän naapurissa yhdistävät Suomea ja Puolaa, mutta kumpikin haluaisi myös omaksua toiselta jotain.

Suomelle kelpaisi kasvava talous, Puolalle taas terveellä pohjalla oleva oikeuslaitos ja media.

Kumpikin maa panostaa kovaan turvallisuuteen, mutta se ei yksin takaa iskunkestävyyttä kriiseissä. Mitä kärjistyneempi henkinen ilmapiiri on, sitä otollisempi on maaperä ulkopuolelta lyötäville kiiloille.

Jako meihin ja muihin heikentää yhteiskuntaa. Tiukassa paikassa vaurioita on vaikea enää korjata.