Masennus ei palaudu yhteen määritelmään

Tietokirjallisuuden myynti on viime vuosina romahtanut. Sen seurauksena tieteen popularisointi tuntuu olevan yhä ahtaammalla. Rajatummille tutkimuksille on paikkansa siinä missä kevyelle tietokirjallisuudellekin, mutta välimaasto on uhattuna.

Masennuksen filosofia kertoo olemassaolollaan, miksi tällaisia teoksia tarvitaan. Kirjoittaja Aku Visala on uskonnonfiloso­fian dosentti ja akatemiatutkija Helsingin yliopistossa. Hänen tutkimusaiheensa liittyvät filosofiaan, teologiaan ja kognitiotieteisiin.

Monitieteinen, eri lähestymistapoja yhdistelevä toteutus sopii aiheeseen, joka ei yhdestä määritelmästä tyhjene. Visala tarkastelee masennusta aivojen, minuuden, uskonnon ja filosofian linssien läpi.

Visala korostaa, että masennuksen selitykselle ei ole yksimielisyyttä, mutta jokseenkin kaikki joutuvat kokemaan alakulon, surun, toivottomuuden, merkityksettömyyden ja väsymyksen kokemuksia elämänsä aikana. Syvä masennusoireyhtymä on asia erikseen. Masennuksesta kärsivistä noin 15–20 prosenttia yrittää itsemurhaa.

Toisaalta masennus on reaktio maailman hulluuteen. Lääkkeiden määräämisellä on rajansa. Visalan näkökulma on eksistentialistinen: pohdiskeluja ja synkistelyäkään ei kannata välttää. Ne kuuluvat elämään.

Jopa voimavarana masennusta – tai antiikin Kreikan termein melankoliaa – ovat käyttäneet esimerkiksi taiteilijat ja tutkijat. William Shakespearen Hamlet on Visalan mukaan melankolisen ihmisen stereotyyppi, jota Shakespeare hyödynsi muissakin näytelmissään. Sigmund Freudin essee ”Suru ja synkkämielisyys” (1917) kuvaa melankoliaa psyyken jännitteiden ja käsittelemättömien varhaisten menetysten kautta.

Jo 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla melankolian kieli ja kulttuuri kuitenkin kuivahtivat. Tilalle kehittyi käsitys masennuksesta nimenomaan psykiatrisena oireyhtymänä. Kun masennus medikalisoitiin, syntyi uusi ongelma: miten normaalin surun ja synkkämielisyyden erottaa mielenhäiriöksi nimetystä masennuksesta?

Tällä hetkellä moni hakee teemaan kokonaisvaltaisempaa ja humanistisempaa näkökulmaa, mistä Visalan kirjakin on osoitus. Masennusepidemian selityksiksi on tarjottu esimerkiksi monia nykyisiä elämäntapojamme, kehon vuorokausirytmin sotkeentumisesta sosiaalisen median koukuttavuuteen.

Oma vaikutuksensa on myös Visalan ”patologiseksi optimismiksi” kutsumalla ajattelulla, joka korostaa, miten yksilö menestyy ja voittaa vaikeudet omin voimin. 

Aku Visala: Masennuksen filosofia. 328 sivua. Gaudeamus, 2026.