Kaksijakoista ulkopolitiikkaa

Hallitus antoi huhtikuun puolivälissä eduskunnalle ajankohtaisselonteon ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutoksesta.

Nyt valmistunut paperi täydentää vuonna 2024 hyväksyttyä varsinaista selontekoa, kun esimerkiksi presidentti Donald Trumpin hallinnon painotuksista ja niiden vaikutuksista Eurooppaan on saatu enemmän tietoa.

Etukäteen hallituksen esitykseltä odotettiin ennen kaikkea kahta asiaa: Miten hallitus sanallistaa Suomen suhdetta Yhdysvaltoihin, joka on muuttunut yhä epävarmemmaksi liittolaiseksi? Entä kuinka Suomen suhtautuminen ydinaseisiin kuvataan nyt, kun hallitus on ajamassa höllennystä ydinräjähteitä koskevaan lainsäädäntöön?

Ydinaseita koskeva ki­rjaus oli pääministeri Petteri Orpon (kok) aiemmin tekemän lupauk­sen mukainen: Suomi on sitoutunut ydinsulkusopimukseen (NPT) ja muihin kansainvälisiin velvoitteisiin eikä aio sijoittaa alueelleen ydinaseita rauhan aikana.

Selonteossa korostetaan, että Suomesta ei tule ydinasevaltiota. Valtiojohto pitää kuitenkin tärkeänä ”tiivistä vuoropuhelua” ydinasepolitiikasta läheisten liittolaisten kanssa ja on valmis tarkastelemaan myös uusia yhteistyömuotoja.

Suomi on asiakirjan mukaan sitoutunut Naton yhteiseen puolustukseen, mikä kattaa myös ydinasepelotteen.

Oppositiopuolue keskusta on todennut, että se voi kannattaa ydinaserajoitusten purkamista laista, mikäli eduskunta hyväksyy selontekoon tämänkaltaisen kirjauksen.

Sdp:lle, vihreille ja vasemmistoliitolle pelkkä kirjaus ei riitä, vaan ne ovat vaatineet tiukempia rajoituksia.

Yhdysvalloista kirjoitetaan selonteossa yhä diplomaattisesti, jopa varovaisesti.

Maata pidetään edelleen ”keskeisenä liittolaisena”, jonka kanssa yhteistyö on monella alalla ”läheisempää kuin koskaan”.

Toisaalta paperissa nostetaan esiin ”ennakoimattomuus, nopeat muutokset ja koventunut retoriikka”.

Tämä sysää liittolaiset ja kumppanit ”uuteen tilanteeseen”.

Selonteon päivityksen käynnisti alkuvuoden Grönlanti-selkkaus. Tanskalle kuuluva itsehallinnollinen saari mainitaan asiakirjassa myös suoraan.

Edes läheisimmillä liittolaisilla ei ole välttämättä erityisasemaa, kuten on nähty Yhdysvaltojen Grönlantiin liittyvien vaatimusten kohdalla, paperissa kirjoitetaan.

Varovaisuuden vuoksi selontekoa arvioitiin tuoreeltaan varsin kriittisesti.

Esimerkiksi kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg Tampereen yliopistosta sanoi Ylen haastattelussa, että kyseessä on pikemminkin ”epäselonteko”.

Turvallisuusympäristön muutosta käsitellään, mutta­ johtopäätöksiä paperissa ei näy.

Varovaiset, jopa esitelmämäiset ja yleisluontoiset selonteot ovat kuitenkin Suomessa varsin tavanomaisia.

Yllätyksellisempää olisi ollut, mikäli erilaisia johto­päätöksiä olisi suoraan kirjattu valtioneuvoston asiakirjaan.

Suomeen onkin syntynyt eräänlainen kahden puheen kulttuuri.

Selonteot ja viralliset julis­tukset laaditaan maltilla, mutta taustakeskusteluissa poliitikkojen tilannekuva on erilaisia papereita synkempi.

Kansalaisten oletetaan ehkä ymmärtävän, et­teivät keskeiset päättäjät suhtaudu aivan niin optimistisesti Yhdysvaltoihin kuin millainen vaikutelma julkisesta keskustelusta voi toisinaan syntyä. Hyvä kysymys on, mistä kansalaiset tietäisivät todellisen tilannekuvan.

Kiinnostavalla tavalla puheet ovat osin erilaiset myös kotimaiselle ja ulkomaiselle yleisölle.

Tasavallan presidentti Alexan­der Stubb on esimerkiksi esittänyt ulkomaisten tiedotusvälineiden haastatteluissa ja ajatushautomoiden lavoilla yksin tämän vuoden puolella useita kriittisiä havaintoja Trumpin hallinnosta. Niiden sävy on ollut osin tiukempi ja suorempi kuin suomalaisissa haastatteluissa.

Stubb sanoi taannoin kanadalaisen CTV-kanavan haastattelussa, että hän on Euroopan ”Amerikka-myönteisin presidentti”, mutta arvioi samalla, että Yhdysvallat on päätymässä melko yksinäiseksi – joh­tuen siitä, miten se on kohdellut liittolaisiaan.