Arvojemme juuret

2 MIN

Länsimainen oikeudenmukaisuus ei ole luonnonlaki, ”vaan samalla tavalla uskonvarainen historiallinen ilmiö kuin ovat itämaiset moraalilait”, kirjoittaa historioitsija Jukka Korpela. Lännessä keskiössä ovat oikeudenmukaisuus, ihmisarvoinen yksilö ja ihmisjärki. Sen sijaan Lähi-idän kollektiivisissa kulttuureissa ymmärrys oikeudenmukaisuudesta pohjautuu kunniakäsityksiin.

Myöskään ihmisoikeuksia ei nähdä samoin kuin meillä, vaan oikeutena elää ”yhteisön perinnäisten arvojen mukaan”. Tutkijan näkemys on siis kulttuurirelativistinen: arvot ja eettiset periaatteet ovat kulttuuri- ja aikasidonnaisia. Korpela kehottaa pohtimaan, ”kuka on erilainen, me vai muut, ja voidaanko länsimaisia arvoja puolustaa käyttämättä perusteluna länsimaisia arvoja”.

Länsimaisuuden historian ideana on osoittaa, että lännen arvoyhteisö on tullut omanlaisekseen tiettyjen poliittisten, talou­dellisten ja uskonnollisten prosessien seurauksena. Näitä historiallisia kehityskulkuja teos esittelee neoliittisesta vallankumouksesta alkaen.

Käsittelytapa on perusteellinen ja paikoin niin seikkaperäinen, että johtoajatus uhkaa hukkua yksityiskohtien sekaan. Mainituksi tulevat niin keisari Konstantinuksen kolikkouudistus kuin se, että karolingit hallitsivat ”frankkien valtakunnan itäosaa eli Austrasiaa maiordomus-nimellä”. Lukijan on hoksattava, miten kerrottu kytkeytyy teoksen teesiin. Ongelman syy on informaatiorakenteessa: kirjoittaja säästää kappaleiden ydinvirkkeen usein viimeiseksi ja sitoo langanpätkiä yhteen turhan harvoin.

Arvioin teosta toki maallikkona, jolta puuttuu aiheen laaja ja syvällinen asiantuntemus. Tekstin rajaus ja rakenne ovat kuitenkin olennaisia myös akateemisesta näkökulmasta, etenkin aloilla, joilla tieto tuotetaan nimenomaan kirjoittamalla. Loppupuolella teoksen seurattavuus onneksi paranee, kun aiheen käsittely alkaa jäsentyä selkeämmin ydinajatuksen ympärille.

Länsimaisuuden historian puhuttelevin – ja kummallisin – anti on lopussa, jossa pohditaan nykyaikaa. Korpelan analyysit tiedemaailman nykytilasta ja Venäjän tulevaisuudesta ovat kiinnostavia, mutta niiden rinnalla hän esittää paikkaansa pitämättömiä yleistyksiä ”itämaiden” yhteiskunnista.

Ja mikä mahtaa olla ”fanaattiseksi ja irrationaaliseksi ideologiaksi” kärjistynyt ympäristöliike, joka Korpelan sanoin harjoittaa ”valtioita, yrityksiä ja perinteisiä poliittisia järjestelmiä” alistavaa valtaa?

Yksinkertaistukset ja letkautukset hämmentävät, varsinkin kun ne esitetään vertaisarvioidussa tietokirjassa. 

Jukka Korpela: Länsimaisuuden historia. Lännen noususta maailmanjärjestyksen muutokseen. 448 sivua. Gaudeamus, 2025.