Hyveellisiä ihmisiä

”Amanda Fridh ei tule koskaan ymmärtämään, mitä oikein tapahtui sinä iltapäivänä Benjaminin sängyssä.”

Hyvän kirjoittajan tunnistaa siitä, miten paljon hän pystyy yhdessä virkkeessä sanomaan. Ruotsalainen kirjailija ja kulttuurijournalisti Lena Andersson onnistuu uudessa Tutkielma inhimillisestä käyttäytymisestä -teoksessaan tiivistämään pieneen tilaan jotain olennaista erään naisen persoonasta.

Andersson ilmoittaa kirjan esipuheessa, ettei kirja ole romaani, muttei myöskään novelli- tai kertomuskokoelma. Mieleen tulee Jo Ann Beardin Juhlapäiviä, jonka alussa kirjailija tekee vastaavan rajauksen. Koska molempien kirjojen kustantajat puhuvat novelleista, päätän Anderssoninkin teoksen 14 novellin kokoelmaksi.

Novelleissa käsitellään naisten itsenäisyyttä ja riippuvuutta, erityisesti suhteessa muihin naisiin.

Jokainen novelli keskittyy yhteen naiseen, mutta naiset esiintyvät myös toistensa kertomuksissa. Hahmoihin syntyy näin monipuolistavaa ristivaloa. Vaikka naiset liittyvät toisiinsa, se ei korosta heidän samuuttaan, vaan päinvastoin eroja. He eivät ole kokeneet samoja asioita. Tutkielma ei ole mikään sisaruuden ylistys, jossa naiset löytävät toisensa patriarkaalisten alistusmekanismien alta. Teos käsittelee kyllä valtasuhteita, mutta ei sukupuolten välillä.

Andersson on kotimaassaan kärkevän keskustelijan maineessa ja vastustaa kaikenlaista konsensusta, myös pinnalla olevaa olemusajattelua ”miehinen sitä, naisinen tätä”.

Valtasuhteet ovat teoksessa monimutkaisia. Yhdessä novellissa kaksi naista kiusaa kolmatta luokkatapaamisessa, mutta toinen kiusaaja alentaa myös kaveriaan. Neljäs puolustaa kiusattua, mutta kun kiusattu kiittää häntä, puolustaja epäilee kiusatun tarkoitusperiä.

Esipuheessa Andersson sanoo, että kirjoitukset ovat moraliteetteja. Mieleen tulevat ranskalaisen Eric Rohmerin hieno­vireiset ihmissuhde-elokuvat, joita hän kutsui moraalitarinoiksi. Sillä ohjaaja tarkoitti ihmisten moraalisen toiminnan tutkimista.

Anderssonin kirja taas koostuu ikään kuin pitkistä, piinallisista näytöksistä, joissa läpivalaistaan ihmisten tiedostamattomia, moraalisia ristiriitaisuuksia ja itsepetoksia.

Tutkimiseen, ei moralisointiin, viittaa kirjan nimikin.

Kirjassa ei suojella oikeastaan ketään. Andersson luo nerokkaita luonnekuvia ihmisistä, joilla on itsestään hyveellinen käsitys. He ajattelevat auttavansa toisia mutta onnistuvat vain solvaamaan, kehuen samalla itseään.

Tähtäimessä ovat erityisesti ihmiset, jotka pääsevät ojentamaan muita valveutuneen oikeamielisyyden suojissa. He ovat sokeita todellisille motiiveilleen.

Matildan pomo järjestää työpaikalla tunnustusrituaalin, jossa naisten odotetaan kertovan vuorotellen miesten sopimattomasta käytöksestä heitä kohtaan. Kun tulee Matildan vuoro, hän ilmoittaa välttyneensä kopeloinnilta.

”Usein niiden on vaikeinta kertoa, jotka ovat kokeneet pahimpia asioita”, pomo sanoo. Matildan ongelmana on se, etteivät miehet ole osoittaneet kiinnostusta hänen vartaloaan kohtaan. Tämän jälkeen pomo neuvoo, miten epävarma nainen voisi kohentaa viehätysvoimaansa.

Naiset yllyttävät toisiaan puolustautumaan, muuten heidät jyrätään. Amandaa ei jyrää kukaan. Hän arvostelee poikaystävälleen Benjaminille äitiään, joka ei edes aloittanut uraansa, vaan perusti perheen rakastamansa miehen kanssa. Benjamin ymmärtää, Amandan harmiks­i, äidin valintaa: ”Hän otti ison riskin. Se ei tarkoita, että ihminen on epäitsenäinen tai pelkää onnea.”

Amanda on silti jo päättänyt, miten asiat­ ovat. Hän pitää miestä kehittymättömänä mutta oppimiskykyisenä: Benjamin tulee vielä huomaamaan sortavat rakenteet. Amandasta tulee myöhemmin koulun rehtori.

Epätyypillisissä moraalisissa asetelmissaan teos on raikas tuulahdus.

Jos alkuvuoden paras käännösproosateos oli Jenny Erpen­beckin Kairos, Anderssonin Tutkielma inhimillisestä käyttäytymisestä on loppuvuoden ykkönen. 

Lena Andersson: Tutkielma inhimillisestä käyttäytymisestä. Suomentanut Sanna ­Manninen. 249 sivua. Siltala, 2025.