Rutiinien tuolla puolen

Entinen helsinkiläinen poliisi Kale Puonti on noussut luetuksi kirjailijaksi raa’an rehellisillä poliisiromaaneillaan. Myös uutuus Topi istuttaa lukijan poliisien­ kokoushuoneeseen.

Kulissien takaiselle näkymälle on kysyntää. Ei tarvitse ihmetellä, miksi Puontin kirjoja luetaan, mutta kaunokirjallisuutena teksti on kömpelöä.

Selittävätkö poliisit toisilleen koko ajan ääneen selviä asioita? Yhtä väkevää julistusta työn kuormittavuudesta, esimiesten kyvyttömyydestä ja vähäisistä resursseista ei ole julkaistu edes järjestölehdissä.

Topin yksi keskushenkilö on sadistiseen sessioon siepattu sijoituskotien kasvattityttö, joka ansaitsee rahat huumeisiin katuprostituutiolla. Koska: mitä väliä, ketään ei kiinnosta.

Liikemiehet joutuvat piipun eteen, kun bisnekset karahtavat karille. Kadonneella tytöllä onkin joku, joka hänestä välittää. Inhimillisyydellä on vielä jokin merkitys,  vaikka uusia kylmiä ohjelmistoja tulee opeteltavaksi aivan liian tiheään.

Hieno matka. Näin voi tiivistää Jens Lapiduksen Top Dog -sarjan, joka alkoi vuonna 2014 Vip-huoneella. Kuuden kirjan kokonaisuus päättyy nyt kirjaan Grand final. Sen kerrotaan olevan viimeinen kurkistus Teddyn, Emelien ja Josephinen elämään.

Top Dog -sarjaa edelsi Stockholm noir, jonka kirjat sijoittuivat osin samaan Tukholman yläluokan ja maahanmuuttajien maailmaan. Lapidus oli kovaotteisesta kirjallisuudesta innostunut juristi. Aiemmin hän kirjoitti yksiulotteista James Ellroy -pastissia höystettynä Bret Easton Ellisillä. Nyt hän on ehta kirjailija, joka on löytänyt oman ainutlaatuisen äänensä.

Lapiduksen kirjoja ei ohita puolihuolimattomalla lukemisella. Ne ovat vaikuttavia retkiä maailmaan, joka voi olla tosi tai kirjailijan luoma sarjakuvalavaste.

Nyt Teddy on kiistaton Tukholman kuningas ja Jossan uusi kuningatar, mutta kilpailija on kintereillä eikä eläkkeelle siirtyminen ole helppoa. Vaikka Grand final on yksiselitteisesti mainio kirja, tuntuisi hankalalta lukea se ensimmäisenä. Niin puhtaasti se jatkaa henkilöidensä maailmassa.

On mahtavaa, kun löytää uuden kirjailijan, jota lukiessa on kotonaan. Näin käy Seppo Mustaluodon uusimman kanssa. Hylkeenmetsästäjä on kirjoitettu yhdessä islantilaisen Tjörvi Einarssonin kanssa. Molemmilla kirjailijoilla on taustaa poliisin ja armeijan erikoisjoukoista, mikä näkyy asiantuntemuksena. Silti niin poliisien rutiinien esittely kuin toiminnan määrä pysyy kohtuullisena – osittain siksi, että islannissa poliisit eivät kanna aseita.

Vesirajasta löytyy erikoisluodilla ammuttu mies, joka paljastuu nopeasti Suomen kautta Islantiin solutetuksi vakoilijaksi. Tarkoitus on ollut etsiä GIUK-linjalla kulkevia tietoliikennekaapeleita. Reykjavikin poliisissa työskentelevä Reimar Sigurðsson aloittaa tutkinnan, joka paisuu monikansalliseksi, kun mukaan tulevat yhdysvaltalaisia, venäläisiä ja Antti Korhonen Suojelupoliisista.

Hylkeenmetsästäjästä tulee mieleen hittikirjailija Satu Rämö, jonka päähenkilö Hildur työskentelee Länsivuonon poliisilaitoksella. Kuin silmäniskuna myös Reimar esitellään kirjassa sen kautta.

Hylkeenmetsästäjä on poikkeuksellisen onnistunut teos, ja lisää on tulossa: kirja on sarjansa ensimmäinen.

Harri Virtanen on kirjoittanut Valaistuneen tappajan henkilöille mitä oudoimpia taustoja. Jokaisella on mielikuvituksellinen lapsuuden painolasti.

Supon vakoilija Eva Bragg löydetään kotoaan teloitettuna, mitä seuraa valtiosihteeri Matti Lehikoisen kuolema. Ja monen muun. Päähenkilö, Krp:n Henri Joki painii masennuksensa kourissa. Tatuoitu entinen hippi ei lotraa viinan kanssa mutta tykkää Metallicasta.

Esikuviksi nousevat Jo Nesbø ja hänen sankarinsa Harry Hole. Runsaasti taustoitetut ihmiskohtalot hallitsevat kerrontaa. ”Tällä lailla kirjailijan ei tarvinnut kuvata poliisityön rutiineja”, Virtanen toteaa Nesbøn­ metodista kirjassaan.

Virtanen on terapeutti, käsikirjoittaja ja entinen Teatterikorkeakoulun lehtori. Monipuolinen tausta näkyy, eikä kirjaa voi mielikuvituksen puutteesta kritisoida.

Valaistunut tappaja on hyvin kirjoitettua, arkirealismista irti olevaa pakoa masentuneiden ihmisten maailmaan. Sarjan avaus jättää kysymyksiä auki. Jotain saadaan kuitenkin päätettyä ytimekkäästi: nappi otsaan ja se on siinä. 

Jens Lapidus: Grand final. Suomentanut Petri Stenman. 427 sivua. Like, 2025.

Seppo Mustaluoto, Tjörvi Einarsson: Hylkeenmetsästäjä. 284 sivua. Otava, 2025.

Kale Puonti: Topi. 301 sivua. Bazar, 2025.

Harri Virtanen: Valaistunut tappaja. 315 sivua. Johnny Kniga, 2025.