Tämän oudon koneiston rattaissa
Joel Elstelän romaanit sijoittuvat historian käännekohtiin.
4
MIN
Izak Fasch on ”tavallisuudessaan varsin keskinkertaisen oloinen” mies, joka asuu sedältään perimässään talossa ja käy töissä kirjanpito- ja tilitoimistossa. Eräänä aamuna hän huomaa takapihallaan tuskin erottuvan kuopan. Kuoppa ärsyttää Izakia.
”Kauan sitten tämä oli yhden novellin alku. Mies katsoo ikkunasta ja näkee kuopan pihallaan. Se rupeaa kaivamaan sitä ja kaivaa lopulta itsensä helvettiin”, Joel Elstelä kertoo.
”Naiivi ajatus kuopasta takapihalla jäi jostain syystä vaivaamaan mua. Ja se lapsellinen nietzscheläinen sanonta, että kun katsoo kauan kuiluun, niin kuilu katsoo takaisin.”
Elstelän piti kirjoittaa pieni, lyhyt rakkaustarina. Siitä versoi 700-sivuinen historiallinen romaani Izak.
Alkuperäinen käsikirjoitus oli vielä runsaampi, mutta kustannustoimittaja leikkasi sitä noin 150 sivua.
Pienen kirjan piti keskittyä Izakin ja Ilsen suhteeseen. Sitten alkoi Ukrainan sota, joka muutti Elstelän suunnitelmat. Teksti rupesi imemään itseensä tätä päivää. Sodan takia kirjaan tuli ”hirveän paljon pahuutta”.
”On kauhean ahdistavaa, kun tavallisella ihmisellä ei ole minkäänlaista vaikutusmahdollisuutta mihinkään. Asioista päättävät kaiken maailman kenraalimajurit ja muut siat. Pieni ihminen on hyvin avuton tämän oudon koneiston rattaissa.”
Kuten Joel Elstelän edellinen romaani (Sirkusleijonan mieli, 2021), myös Izak tapahtuu menneen ajan Saksassa. Yhteistä kirjoille on myös se, että ne sijoittuvat suuriin historiallisiin käännekohtiin – edellinen natsi-Saksaan, uusi ensimmäisen maailmansodan kynnykselle, aikaan jolloin kaikki tiesivät, että sota on tulossa.
Saksa ja saksalainen kulttuuri ovat kiinnostaneet Elstelää pienestä pitäen.
”Pidän Saksaa sen historian takia selviytyjämaana ja Berliiniä selviytyjäkaupunkina, joka pystyy poistamaan selästään kaiken sonnan. Ei helposti, vaan vaikeasti ja kohtalonsa hyväksyen”, hän sanoo.
”Berliini on sinnikäs persoona. Se ei luovuta vaan ikään kuin mukautuu.”
Elstelän mukaan Sirkusleijonan mielen kirjoittaminen oli helpompaa kuin Izakin. Romaani alkoi ajatuskokeena. Hän halusi tietää, osaako kirjoittaa pitkää proosaa. Prosessi lähti viemään mukanaan ja oli riemastuttava kokemus.
Sirkusleijonan mieli on hirtehinen romaani ihmisen julmuudesta. Se on aikuisten satu, jossa hirvittävin natsi kirjaimellisesti hukkuu paskaan.
Myös Izak käsittelee pahuutta, mutta siinä on myös teemoja, jotka tulevat lähemmäs Elstelää itseään.
”Sellainen on esimerkiksi alavireinen suhde vanhempiin. Se, miten etäisiksi ja tuntemattomiksi isät ja äidit lapsilleen jäävät. Vanhempieni kuoleman jälkeen olen miettinyt paljon, että millaisia ihmisiä he oikein olivat.”
Kun Joel Elstelä oli pieni, hän sai äidiltään kirjoituskoneen. Vanhemmat eivät kuitenkaan painostaneet kirjoittamaan. Lukemaan he sen sijaan ohjasivat.
”Kun kysyin heiltä jotain, he vastasivat, että katso tietosanakirjasta. Se oli suuri oppi.”
Elstelän äiti oli kirjailija Satu Waltari ja isä teatteriohjaaja Esko Elstelä. Äiti lopetti kirjoittamisen jo nuorena, koska ei pitänyt siihen liittyneestä julkisuudesta.
Joel Elstelä aloitti kirjoittamalla näytelmiä koulun puurojuhliin. Hän julkaisi nuorisoromaanin 19-vuotiaana ja novellikokoelman alle kolmekymppisenä.
Teatteriuralle Elstelä sanoo ajautuneensa kuin itsestään. Hän vietti noin 30 vuotta ohjaten, käsikirjoittaen ja kääntäen.
Aika kului nopeasti. Elstelä kertoo sopineensa uusia projekteja toisensa perään, kun ei oikein muutakaan osannut. Lopulta hän kyllästyi ja lopetti.
Viimeisiksi teatteritöiksi jäivät Komisario Palmujen ohjaamiset ja dramatisoinnit Helsingin Kaupunginteatterissa ja Tampereen Komediateatterissa.
”Se kaikki oli aika turhaa. Hukkasin siinä ison osan elämästäni”, Elstelä sanoo.
”Se oli osittain faijalle näyttämistä. Että osaan hänen ammattinsa.”
Kun Elstelä alkoi kirjoittaa Sirkusleijonan mieltä, hän löysi toisen purkautumistavan luovuudelleen.
Kolmas Saksaan sijoittuva romaani on suunnitteilla.
Joel Elstelän äiti kuoli kymmenen vuotta sitten. Elstelä peri Pornaisten Laukkoskella sijaitsevan maatalon, jossa oli viettänyt kesiään lapsuudesta asti.
Talon vintiltä löytyi paljon äidin piirroksia ja maalauksia, joita hän ei ollut koskaan näyttänyt lapsilleen.
”Äiti opiskeli 1950-luvulla taidemaalariksi Pariisissa, mutta hylkäsi sen uran ja valitsi kirjoittamisen. Se tuli mulle vähän puskista.”
Talon yläkerrassa sijaitsi isoisän eli Mika Waltarin työhuone. Waltari julkaisi viimeisen romaaninsa vuonna 1964.
Työhuone on yhä kutakuinkin ennallaan. Siellä on muun muassa vanhoja, paperinarulla sidottuja käsikirjoituksia.
Mika Waltari kuoli elokuussa 1979. Elstelä oli tuolloin 17. Hän ei muista juuri puhuneensa kirjoittamisesta Waltarin kanssa.
”Sellaisen vinkin Mika joskus antoi, että kun pääset kirjan loppuun, kirjoita ensimmäiset 40 tai 50 sivua uudestaan”, Elstelä kertoo.
”Joistain alkuperäisistä käsikirjoituksista olen hiukan ensimmäisiä liuskoja katsonut. Esimerkiksi Johannes Angeloksessa oli hyvin paljon korjauksia.”
Joel Elstelä: Izak. 696 sivua. WSOY, 2024.