Kovaääninen klassikko
Moni ei ylenmääräisestä metateatterista innostu, en minäkään, Markus Ånäs kirjoittaa arviossaan.
2
MIN
”Vapaita kuin taivaan pääskyset”, kajahtaa Suomenlinnan Hyvän omatunnon linnakkeen kivimuurien sisällä.
Pääskyt ovat käymässä harvinaisiksi, ja monilla rannikon vanhoilla maanviljelysalueilla ne ovat hävinneet kokonaan. Suomenlinnassa pääskyjä vielä lentelee, mikä käy selväksi, jos tiiraa taivaalle Don Quijoten väliajalla.
Myös näytelmän valmistaneen Ryhmäteatterin mielikuvitus on lentänyt vapaana kuin taivaan lintu. Mukana ovat toki muutamat tutut klassikkokohtaukset, jotka Miguel de Cervantes kirjoitti romaaniinsa 1600-luvun alussa.
Käytettävissä lienee ollut tavallista enemmän resursseja. Lavasteiden hyödyntäminen on suorastaan tuhlailevaa. Pyörivät tuulimyllyt käynnistyvät vain hetkeksi. Hieno maankiertämisen symboli, generaattorinakin toimiva oravanpyörä, jytisee askelten alla maltillisesti. Kenties kulisseja on ajateltu suurempaan rooliin, mutta fabulointi on vienyt ryhmän mennessään?
Cervantesin romaanilla on julmetusti mittaa. Se ei ole silti riittänyt työryhmälle: ohjaaja-dramaturgi Juha Kukkonen on kirjoittanut mukaan kokonaan uusia juonia ja hahmoja. Samalla esitykseen on tehty vahva metataso, esityksen nimeen nostettu tragikoomillinen transformaatio, jossa näytelmän taikapiiri rikotaan. Näyttelijät ovat näyttelijöitä lavalla, kun ihmiset saapuvat katsomoon, eivät esittämiään hahmoja. Kun he asettuvat rooleihinsa, illuusio käynnistyy välittömästi – teatterin voima ja sen ihme!
Toisaalta moni ei ylenmääräisestä metateatterista innostu, en minäkään. Pelleily jatkuu pitkälle, mutta toinen puoliaika on jo lähes kokonaan ”esitystä”. Hyvä.
Don Quijote on klassikko, joka on kestänyt aikaa. Kovien arvojen aikakaudella vilpittömyyden voiman korostaminen tekee näytelmän jälleen ajankohtaiseksi.
Robin Svartström näyttelee Don Quijotea, joka on lukenut liikaa ritariromaaneita ja syöksynyt niiden fantasiamaailmaan. Habitus on oikeanlainen ja roolityö intensiivinen. Santtu Karvonen puoliovelana ja ahneena aseenkantajana Sancho Panzana on täynnä tekijänsä tavaramerkkejä – hullunkuriset ilmeet heruttavat yleisöstä jälleen naurut. Miila Virtanen vääntelee merkittävällä tavalla hampaitaan.
Ryhmäteatterin Don Quijote on tyylitelmä, joka huvittaa hyväntahtoisesti, vastustamattomasti. Mekastus äityy toki toisinaan korkeuksiin, jossa karjumisesta tulee rääkymistä ja kiristelystä kirkumista. Pienet herkkyyden filtterit olisivat olleet paikallaan.
Miguel de Cervantes, Juha Kukkonen: Don Quijote ja tragikoomillinen transformaatio. Ryhmäteatterin kesänäyttämö (Suomenlinnan Hyvän omantunnon linnake, Helsinki) 31.8. asti.