Maailmankuvien törmäys
Paratiisista on Uusi maailma -trilogian avausosa.
Kirjailija Ville-Juhani Sutisen (s. 1980) julkaisutahti on hurja. Paratiisista on hänen kahdeksas tällä vuosikymmenellä julkaistu teoksensa, eivätkä Sutisen kirjat suinkaan ole mitään ohuita vihkosia vaan monisatasivuisia tietokirjoja, esseekokoelmia ja kuten nyt, romaaneja.
Eniten Sutisen tahdissa hämmästyttää hänen omaksumansa ja prosessoimansa tiedon määrä. Jokainen teos vaatii oman maailmansa luomista. Tosin, kuten Sutinen on itse sanonut, jokainen kirja johtaa seuraavaan. Paratiisista-romaanin keskiössä olevat Ruotsin keskiajan metsäsuomalaisetkin esiintyvät edellisessä kirjassa, esseeteoksessa Hajonneen maailman käyttöohje (Into, 2023).
Sutisen tekstejä yhdistävät maailmankuvien törmäykset. Hän löytää maailmojen ristiriitoja aina vain uusista näkökulmista. Tietokirjallisuuden Finlandialla palkitussa kirjallisuusesseekokoelmassa Vaivan arvoista (Avain, 2022) istutettiin vaikeiksi mielletyt tiiliskiviromaanit nopean ja kiireisen elämänrytmin vastineeksi. Arktiksessa (Like, 2021) Sutinen törmäytti puhtaan, valkoisen pohjoisen myytin todellisuuteen.
Konkreettisimmin maailmankuvat keskustelevat ja riitelevät Sutisen romaaneissa. Liha (Into, 2020) tarkastelee sosialismin ja kapitalismin kohtaamista.
Paratiisista-romaanissa ristiriita on mitä ajankohtaisin: osana luontoa elävien ihmisten todellisuuteen tunkeutuu uusi aika, jossa ihminen näkee itsensä luonnon valtiaana.
Onko ensin ollut aihe, Suomen alueen köyhyyttä Ruotsin metsiin paenneiden suomalaisten historia, vai teema, luonnon ja ihmistenkin kolonialistinen käyttö? 1600-luvulla tapahtuneista muutoksista Sutinen yhtä kaikki on löytänyt hedelmällisen ajan, paikan ja juonen kolonialismin monipuoliseen käsittelyyn.
Ruotsista siirrytään Pohjois-Amerikkaan nykyisen Philadelphian ja Delaware-joen alueelle. Indiaanit, kuten heitä romaanissa kutsutaan, nähdään villeinä, osana luontoa, joten kolonialismin käsite kattaa tässä romaanissa niin luonnon kuin ihmistenkin valloittamisen.
Päähenkilöt ovat Sofie ja Lukki, joiden tarinat kulkevat alkuun erillisinä juonteina Örebron ympäristössä ja syvällä Keski-Ruotsin metsissä. Köyhyyden kuvaus on yhtä hyytävää kuin Juhani Branderin Amerikassa.
Alkupuolella tuntuu, että vähempikin olisi riittänyt. Hieman turhaa toistoa on jäänyt tekstiin, esimerkiksi Sofien tyhjyyden ja kiitollisuuden tunteiden kuvauksiin. Kahdesti kerrotaan lähes samoin sanoin, ettei Nilssonin isäntä raiskannut poikansa ollessa paikalla.
Kieli pursuaa kekseliäitä vertauksia, jotka luovat ajankuvaa. Sofie hörppää olutta: ”Raikastava, kaiken edestään pyyhkivä kuohu tyyntyi vähitellen, ja tuntui kuin vierre olisi imeytynyt kehon juuttipaperinhauraaseen massaan, tehnyt siitä nahkean ja pehmeän.”
Tarinan edetessä Paratiisista pääsee sujuvampaan vauhtiin. Teema syvenee ja kielen rönsyily vähenee. Jylhä kerronta saa lisäsävyjä pitkän rukouksen, kirjurin merkintöjen ja indiaanin ja uudisasukkaan filosofisen keskustelun kautta.
Sofie ja Lukki eivät löydä Ruotsista hyvää elämää. Niinpä he hakevat sitä taas kauempaa, Amerikasta, unelmien mantereelta. Uuden Ruotsin siirtokuntaa ympäröivä luonto on vierasta.
Lukki tuntuu indiaanien ohella olevan ainoa, joka ymmärtää, ettei ihminen hallitse maata vaan maa ihmistä.
Siirtokunnan kuvauksessa tekstiä kuljetetaan useampien henkilöiden näkökulmasta, mikä monipuolistaa teeman käsittelyä. Mukana on myös todellisuudessa eläneitä historiallisia henkilöitä, kuten komentaja Johan Printz.
Paratiisista on Uusi maailma -trilogian avausosa. Millaisia maailmankuvia Sutinen törmäyttää seuraavissa osissa? Paratiisista jättää odottamaan.
Ville-Juhani Sutinen: Paratiisista. 385 s. Into, 2024.